torstai 24. joulukuuta 2020

Luukku #24: Hyvää joulua!

Näin on tullut aika jälleen päättää yksi Oispa punssia-blogin joulukalenteri, joka oli järjestyksessään kolmas blogin historiassa. Samaan aikaan me vetäydymme joululoman viettoon, ja palaamme sitten takaisin näissä merkeissä tammikuun ensimmäisenä torstaina.

Tahdomme kiittää jokaista lukijaa, jotka ovat päätyneet blogimme pariin tämän vuoden aikana. Kiitos myös jokaiselle kommentoijalle mielenkiintoisista keskusteluista ja ehdotuksista! Otamme kommentteja ja ehdotuksia mielellämme vastaan myös jatkossa, ja olisikin mielenkiintoista kuulla mitä piditte tämän vuoden joulukalenterista tai millaisia postauksia toivoisitte ensi vuodelle.

Nyt vielä kuitenkin tämän joulukalenterin viimeisen sarjakuvan pariin. Tämän myötä oikein mukavaa ja rauhallista joulunaikaa jokaiselle, pitäkää huolta toisistanne! <3

Sarjakuvan pariin

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Luukku #23: 200 postauksen edestä Punssia!

 Heipsulivei!


Toiseksiviimeinen Punssijoulukalenterin luukku on valmiina avattavaksi, tervetuloa vielä mukaan! Tämänpäiväinen luukku avataankin pienten kuvitteellisten konfettien kera: postaus on näet jo 200. tämän blogin historiassa! Aikaa blogin launchaamisesta on ehtinyt vierähtää lähemmäs 3 vuotta, mikä tarkoittaa että postaustahti on ollut kovinkin tiivis; parhaimmillaan postauksia on onnistuttu julkaisemaan joka viikko, ja kirsikkana kakun päällä jo melkein kolme valmista joulukalenteria. Kiitos, kun olette olleet mukanamme tällä matkalla tähän saakka, teidän lukijoiden läsnäolo lämmittää kovin meidän molempien sydämiä <3


Lue lisää




tiistai 22. joulukuuta 2020

Luukku #22 - Punssipod: nukketeatterit kulissien takaa!

Heipodei!

Vielä on avaamatta ihan muutama luukku Punssijoulukalenterista ennen joulua. Tänään piipahdamme vielä toistamiseen ääniaalloilla, kun nizkun kanssa kertoilemme teille miten jo suorastaan "ikonisiksi" nousseet nukketeatterivideomme oikein syntyvät.

Kuuntelemaan!

maanantai 21. joulukuuta 2020

Luukku #21: Joku muu(mi), kuka? - Esi-isä

Heipparallaa jälleen kerran! Tämän päivän luukussa tutustumme tarkemmin muumiperheen esi-isiin, joista yhdellä on esimerkiksi tärkeä rooli Taikatalvi-kirjassa. Ensimmäisessä osiossa perehdymme tarkemmin Muumilaakson tarinoiden versioon näistä hahmoista, ja myöhemmin sitten muiden versioiden osalta.

Lue lisää

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Luukku #20: Adventtiluukku 3/3

Heipskukkuu! On tullut aika avata viimeinen adventtiaiheinen luukkumme tämän vuoden osalta. Koska sekä ensimmäinen että toinen adventtiluukku ovat tänä vuonna olleet runomitassa, koin että olisi höpöä katkaista tällainen runosuonen lurittelu :D Tänäänkin siis ollaan lyyrisissä merkeissä!




lauantai 19. joulukuuta 2020

Luukku #19: Muumipelailua - Unohtuneet muumipelit

Tervehdys jälleen tämän päivän luukun parista. Tällä kertaa palaamme pitkästä aikaa postauksen osalta muumipelailua-osioon. Ennen kuin jatkamme virallisten pelien läpikäyntiä, niin haluamme joulukalenterin kunniaksi esitellä vanhoja jo kenties unohtuneita pelejä. Kyseessä on siis kolme legendaarista epävirallista muumipeliä. 

Lue lisää! (EDIT: Pahoittelut linkin unohtumisesta!)



perjantai 18. joulukuuta 2020

Luukku #18: Terveisiä jälleen sarjispajalta

Heippa kaikille! Tämän päivän luukussa paljastamme kolmannen joulukalenterista löytyvän Oispa punssia -aiheisen sarjakuvan. 

Lukemaan

torstai 17. joulukuuta 2020

Luukku #17 - Talvista purtavaa ja juotavaa!

 Heipsansaa luukusta 17! Vielä on vajaan viikon verran päiviä jouluaattoon, toivottavasti joulunodotus on sujunut kohtuullisen rauhallisissa tunnelmissa~


Tämän päivän luukussa liu’utaan kyökin puolelle, kun pitkästä aikaa Punssiblogissa kokkaillaan! Päivän antimet ovat tehokas marjajuoma mahdollisia talviflunssapöpöjä vastaan ja lämpöiset juustoleivät vatsanpohjaa lämmittämään.


Lue lisää




keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Luukku #16: Toplistan tulokset

Tervehdys jälleen jokaiselle! Tämän päivän luukussa palaamme toplista-äänestyksen pariin, jossa saitte kertoa oman näkemyksenne siitä, mikä on ollut onnistunein muumi-adaptaatio. Äänestykseen osallistui yhteensä 17 henkilöä, joten iso kiitos kaikille äänestäjille!

Tuloksiin!

tiistai 15. joulukuuta 2020

Luukku #15: Majakka-arkki alle yhdeksässä minuutissa

Kukkuluuruu ja tervetuloa jälleen uuden luukun pariin! Tämän päivän postauksessa palaaamme pitkästä aikaa hyvinkin perinteisen postauksen pariin. 

Nimittäin mitäpä blogimme joulukalenteri olisikaan ilman nukketeatterivideota! Tällä kertaa vuoronsa saa Muumilaakson tarinoista tuttu majakka-arkki. Toivottavasti nautitte tästä teoksesta vähintään yhtä paljon kuin me sen tekemisestä. 

Katsomaan!

maanantai 14. joulukuuta 2020

Luukku #14 - Joulun ajan muumiohjelmat telkkarissa

Heippatihei!

Punssiblogin toiseksiviimeinen joulukalenteriviikko on humpsahtanut käyntiin! Jouluun on enää kymmenkunta yötä, ja mitäpäs olisikaan Punssin joulukalenteri ilman perinteistä listausta joulunajan Muumiohjelmista? Tässä luukussa tutkaillaan tämän vuodenvaihteen Muumitarjonta jouluaatosta aina uudenvuodenaattoon saakka sen perusteella, mitä ennakkoon on ollut mahdollista tarkastella.

 Lue lisää




sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Luukku #13: Adventtiluukku 2/3

Heippa jälleen kaikille ja mukavaa adventtisunnuntaita! Perinteiseen tapaan tämän päivän luukusta löytyy adventtitarina, joka on edellisen tapaan toteutettu runomuodossa. Tällä kertaa päähenkilönä on yksinäinen Mörkö. Mikäli kaipaat runon taustalle tunnelmaan sopivaa musiikkia, niin suosittelen tätä kappaletta!

Lue lisää

lauantai 12. joulukuuta 2020

Luukku #12 - Punssipod arvioi Muumikirjat!

Heippodei luukusta 12! Joulukalenterin tämänpäiväinen luukku avataan kohti ääniaaltoja, kun Punssipod- sarja tekee paluun. Vaikka aikaisemmin olemme puhuneet Punssipodissa nimenomaan Muumilaakso- sarjasta, laajennamme tämänpäiväisessä postauksessa podcastin sisältöä laajemmalle alueelle. Toisin sanoen, tänään podcastissa keskustellaan Muumikirjoista.

Kuuntelemaan!


perjantai 11. joulukuuta 2020

Luukku #11: Sarjakuvapajan paluu

Heippa jälleen! Tässä luukussa olemme jälleen Oispa punssia -aiheisen sarjakuvan parissa. Tälläkin kertaa  sarjakuva liittyy vahvasti postauksien kirjoittamiseen - tarkemmin blogialustaan. 

Lue lisää

torstai 10. joulukuuta 2020

Luukku #10: Muumijaksoilua - Hauska syntymäpäivälahja/Muumimamman syntymäpäivä

Heipparallaa! Toivottavasti teillä kaikilla on alkanut joulukuu mukavissa merkeissä. Tämän päivän luukussa palaamme perinteisen muumijaksoilu-osion pariin! Tällä kertaa vuoronsa saa “Hauska syntymäpäivälahja/Muumimamman syntymäpäivä”-niminen jakso.

Lue lisää

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Luukku #9 - Muumilaakson tarinoita- kuvavisa

Heipä hei ja tervetuloa Punssijoulukalenterin 9. luukkuun! Luukusta avataan tänään pienimuotoinen visailukisailu - viime vuoden joulukalenterista tuttu kuvavisa tekee paluun!

Lue lisää



tiistai 8. joulukuuta 2020

Luukku #8 - Teoria Jäärouvasta

 Mukavata tiistaita täältä joulukalenterin 8. luukusta! Tämänpäiväinen luukku luikahtaa pitkästä aikaa faniteorioiden äärelle hyytävissä tunnelmissa, kun kohdistamme taskulamppujen valokiilat Muumilaakson talviseen vaeltajaan, Jäärouvaan. Tämä teoria tupsahti mieleeni vähemmän kasuaalisti yhtenä kylmänä iltapäivänä, ja kuten kaikki teoriat, tämä perustuu vain oman mielikuvitukseni laukkaan. Ennen tämän päivän luukun lukemista suosittelen lämpimästi lukemaan myös viimevuotisen hahmokirjoitukseni Jäärouvasta, sillä sivuan sitä tässä kirjoituksessa!


Lue lisää




maanantai 7. joulukuuta 2020

Luukku #7 - Muumit maailmalla: Rohkeus, rakkaus, vapaus!- Muumi 75-näyttely

 Moikka itsenäisyyspäivän jälkeisestä luukusta! Lähdemme tässä luukussa pitkästä aikaa ns. “field tripille”, kun tutustumme uuteen muumimaiseen kohteeseen kotiseinien ulkopuolella.

Piipahdin lokakuun puolella katsastamassa Helsingin Kansallismuseossa “Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumi 75”-näyttelyn, ja tässä postauksessa lyhyesti kertoilen mitä kaikkea näyttely pitää sisällään. Valitettavasti tämän postauksen julkaisuajankohtana Kansallismuseo on suljettu eikä näyttelyä pääse katsomaan; tästä enemmän lisätietoja alempana.

Lue lisää




sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Luukku #6: Adventtiluukku 1/3

 Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Itsenäinen Suomihan täyttää tänään jo uljaat 103 vuotta, toivottavasti juhlantuntu tavoittaa teistä tänään mahdollisimman monet.

Kuten edellisinäkin vuosina, Punssin joulukalenterin sunnuntait on tänä vuonna varattu talvi- tai jouluaiheisille adventtitarinoille. Koska ensimmäistä adventtia juhlittiin poikkeuksellisesti jo marraskuun puolella, tarinoita tulee tänä vuonna yksi tavallista vähemmän. Näistä ensimmäinen on kirjoitettu Nyytistä ja Tuitusta, ja alkuperäistä Kuka lohduttaisi Nyytiä- kuvakirjaa kunnioittaakseni kirjoitin tällä kertaa tekstin runomitassa. Mukana myös kuvataidetta nizkulta!

 Lue lisää


lauantai 5. joulukuuta 2020

Luukku #5: Änkyröiden änkyräkö

Moikkamoi! Mitäs olisikaan Oispa punssia-joulukalenteri ilman perinteistä änkyrä muumihahmo-luukkua? Tavallisesti olemme palanneet tähän aiheeseen jokaisena itsenäisyyspäivänä, mutta tänä vuonna päädyimme siirtämään änkyräluukun tälle päivälle huomisen adventtisunnuntain vuoksi. Tänä vuonna vuoronsa saa Muumimamma.

Katso lisää

perjantai 4. joulukuuta 2020

Luukku #4: DIY- Muumijoulukoristeet!

Heipsan!

Neljäs joulukalenteriluukkumme on omistettu kaikille, joita inspiroi ahertaa joulua kirjaimellisesti ihan omin kätösin. Vaikka jouluaattoon on vielä sellaiset parikymmentä yötä, on tässä kohtaa ehkä syytä jo miettiä miten kuusi tänä vuonna koristellaan. Muumien tapaan koristeltu kuusihan sisältäisi mm. ruusuja, helminauhoja, kuparipannuja ja kaikkea muuta komeaa mitä kotoa sattuukin löytymään. Riippumatta siitä tahdotko kuusestasi tänä vuonna muumimaisen vai perinne-jouluisan, näillä ohjeilla voit paperimassasta valmistaa mieluisiasi kuusenkoristeita pienellä vaivalla! 

 Lue lisää




torstai 3. joulukuuta 2020

Luukku #3: Sarjispajalta päivää

Heippodei! Tämän päivän luukussa kurkistamme pienesti Oispa punssia-blogin kulisseihin sarjakuvan muodossa. 

 Nyt on hieno kuva, lukemaan

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Luukku #2: Paras Muumisarja- äänestys!

Moikkeliskoikkelis, ja tervetuloa toiseen Punsijoulukalenterin luukkuun! Pitkästä aikaa lähestymme teitä lukijoita toplistan merkeissä, ja teemanamme on tällä kertaa kamppailu siitä mikä vuosikymmenien saatossa tulleista Muumisarjoista on teidän mielestänne onnistunein versio. 

 Lue lisää




tiistai 1. joulukuuta 2020

Luukku #1: Toven taival - Kuka lohduttaisi Nyytiä

 Helouu, ja tervetuloa jälleen vuosittaisen Oispa punssia-blogin joulukalenterin pariin! Tänäkin vuonna tahdomme tarjota lukijoille muumimaisen joulukalenterin postauksien muodossa, ja tulemme julkaisemaan niitä jouluaattoon saakka.

Ensimmäisessä luukussa kurkistamme Toven taival-osioon, jossa käsittelemme Iitun ja minun pitämän coniluennon pohjalta millä tavalla mikäkin muumikirja on saanut vaikutteita Toven omasta elämäntilanteesta, ja kuinka ne  näkyvät varsinaisissa teoksissa. Luento esitettiin Matsuconissa elokuussa 2019, ja jokainen kirja käydään vuorotellen läpi julkaisujärjestyksessä. 

Postausten lähteinä on käytetty muumikirjojen lisäksi Tove Janssonin elämäkertoja Tee työtä ja rakasta (Karjalainen, 2013) sekä Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä (Westin, 2007). Tällä kertaa vuoronsa saa kuvakirja “Kuka lohduttaisi Nyytiä”.


Lue lisää



torstai 26. marraskuuta 2020

Unohtuneet muumit - Mumin

Heipparallaa jokaiselle! Marraskuun viimeisen postauksen kunniaksi palaamme jälleen Unohdettujen muumien pariin. Tällä kertaa postaus painottuu pitkälti kuviin eri kohtauksista, mutta sarjaa käsitellään myös lyhyesti hahmojen ja teemojen näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on japanilainen animaatiosarja Mumin, joka on yksi kenties räikeimmistä muumiadaptioista.

Lue lisää

torstai 19. marraskuuta 2020

Muumipapan jurotyöt - fanfiction-sarjan osa 7/10!

Heis vain!

Pyhäinpäivää ja Halloweenia on keretty juhlimaan jo muutamia viikkoja sitten sekä Suomessa että muualla maailmassa, mutta tämän postauksen myötä palaamme hetkeksi aavemaisiin tunnelmiin. Muumipapan Jurotyöt-ficcisarja jatkuu tänään seitsemännellä osalla!

 Lue lisää




torstai 12. marraskuuta 2020

Faniteorioita - Pohdintaa Aliisasta

Heipparallaa jälleen kerran, ja mukavaa marraskuuta minunkin puolestani! Tällä viikolla palaamme faniteorioiden pariin, ja tämän kerran aihe on saanut innoituksensa lukijan kommentista. Kiitos siis paljon tästä ideasta!

Toisin sanoen pohdimme tänään tarkemmin Aliisan hahmoa keskittyen siihen, minkä vuoksi hän opiskelee noidaksi juuri mummonsa luona. Entä minkä takia hän ei palaa etelästä?


Lue lisää!


torstai 5. marraskuuta 2020

#Muumijaksoilua 43 - Primadonna/Primadonna ja Voimamies

Heipsansaa ja mukavaa marraskuun ensimmäistä viikkoa! Aloitamme tämän kuun Punssiblogissa etenemällä jälleen jakson verran Muumijaksoilu-sarjassa. Valokeilassa on tänään pitkästä aikaa jakso, joka pohjaa sarjakuvaan!

Tuttuun tapaan ääniraitojen välisessä tarkastelussa ei ole tarkoitus lähteä kritisoimaan uuden dubbauksen tulkintaa tai yksittäisiä suorituksia - vertailussa keskitytään vain siihen, kuinka jokin asia on voitu ilmaista eri tavalla tai mitä uudessa dubissa mahdollisesti on jätetty sanomatta.




torstai 29. lokakuuta 2020

Mietteitä Muumilaaksosta, osa 5/5: "Kämmit" ja mitä jäimme kaipaamaan

 Helouuu kaikille! Lokakuu lähenee loppuaan, ja näin tekee myös Mietteitä Muumilaaksosta-punssipodsarjamme. Viimeisessä jaksossa keskustelemme tarkemmin siitä, mitä kämmejä Muumilaakso-sarjan toiselta tuotantokaudelta jäi erityisesti mieleen aiemmissa punssipodjaksoissa mainittujen asioiden lisäksi. Lisäksi keskustelemme siitä, mitä olisimme toivoneet tältä kaudelta, ja mitä ajatuksia myöskin sarjan mahdollinen jatkuminen meissä herättää.

Tuttuun tapaan varoitus etukäteen, että jakso sisältää spoilereita kyseisen tuotantokauden osalta. Mielipiteemme ovat täysin omiamme, ja kuulemme mieluusti teidän ajatuksianne lisää kommenttikentässä! Kiitos myös erityisesti kaikille palautetta jättäneille henkilöille.

Tämä punssipod-sarja on tosiaan käsitelty tämän jakson myötä, jonka myötä olisi kiintoisaa kuulla, mitä sisältöä haluaisitte kuulla jatkossa Punssipodin merkeissä. Mihin aiheisiin voisimme pureutua tarkemmin? Liittyisikö se esimerkiksi joihinkin tiettyihin hahmoihin tai sarjoihin, johonkin näkökulmaan vai vastaisimmeko kiperiin muumi-aiheisiin kysymyksiin? Otamme mielellämme ehdotuksia vastaan! :)

Kuuntelemaan

torstai 22. lokakuuta 2020

Toven taival: Taikatalvi

Morienttes! Toven taival- postaussarja saa tänään jatkoa, kun lähestymme ns. “synkempien” Muumikirjojen osiota matkallamme. Toivottavasti käsienne ulottuvilla on joko lapaset tai kuppi lämmintä marjamehua tai hilloa nyt, kun loikkaamme lokakuisesta ruskasta keskelle Muumipeikon elämän ensimmäistä talvea Taikatalvi- romaanin merkeissä (julk. 1957).

Lue lisää



torstai 8. lokakuuta 2020

#Muumijaksoilua 42: Auringonpimennys/Taianomainen auringonpimennys

Heipsunkeiksun! Tämän viikon postauksen aiheena on jälleen Muumilaakson tarinoita-sarjaan keskittyvä #muumijaksoilua, jossa ruodimme vuoron perään jokaisen kyseisessä sarjassa käsitellyn jakson. Tällä kertaa vuoronsa saa auringonpimennystä käsittelevä jakso.


Tuttuun tapaan ääniraitojen välisessä tarkastelussa ei ole tarkoitus lähteä kritisoimaan uuden dubbauksen tulkintaa tai yksittäisiä suorituksia - vertailussa keskitytään vain siihen, kuinka jokin asia on voitu ilmaista eri tavalla tai mitä uudessa dubissa mahdollisesti on jätetty sanomatta.


Lue lisää


torstai 1. lokakuuta 2020

Ennakkoarviossa Tove-elokuva!

Heipsansaa! Heittäydyin tällä viikolla niin sanotusti jännän äärelle kun hipsin Finnkinolle seuraamaan klassista Mysteerinäytöstä, jossa elokuvaa ei katsojille paljasteta ennakkoon. Vaan kuinkas sitten kävikään - kankaalle heijastettiin ennakkonäytöksenä juurikin Tove, kenties yksi vuoden odotetuimmista pohjoismaisista elokuvista!

Lue arvio tästä!



torstai 24. syyskuuta 2020

Joku muu(mi), mikä? - Muumipeikko

Heipparallaa! Tällä kertaa olemme pitkästä aikaa muumihahmojen tarkastelun parissa, ja tänään vuoron saa päähenkilö Muumipeikko. Esittely keskittyy pääasiassa Muumilaakson tarinoiden versioon kyseisestä hahmosta, mutta Muumipeikkoa tarkastellaan myös alkuperäisteoksien pohjalta. 

Lue lisää

torstai 17. syyskuuta 2020

Mietteitä Muumilaaksosta, osa 4/5: Suomiversion ääninäyttely

Heipsunvei! Punssiblogissa ruoditaan tänään jälleen Muumilaakso- sarjaa Punssipodin kyydissä. Otsikko kertookin loput: kommentoitavana ovat tänään kakkoskauden ääninäyttelysuoritukset. Rupattelemme podissa mm. omista suosikkiäänistämme, kauden uusista tulokkaista ja yleisesti ääninäyttelyn tasosta. Uusi jakso on kuunneltavissa alta, ja tuttuun tapaan jaksoa voi scrollailla aihealueittain ^^

Kuuntelemaan!


torstai 10. syyskuuta 2020

Unohtuneet muumit - Mikä on Boken Nikki, ja mikä siinä on pielessä?


Heippahei jälleen kerran Oispa punssia-blogin parista! Syyskuu on alkanut täällä blogin puolellakin jo viime viikolla Muumijaksoilun parissa, ja tällä viikolla aiheenamme on myös Muumilaakson tarinoita-sarja - kuitenkin tällä kertaa myöhemmältä aikajanalta ja aivan eri näkökulmasta.
Syyskuun kunniaksi päätin nimittäin olla rohkea, ja ottaa Muumilaakson tarinoiden ns. toisen tuotantokauden (jap. Tanoshii Mumin Ikka: Boken nikki) vähän kriittisempään tarkasteluun. Mainittakoon tässä vaiheessa, että mielipiteet ovat täysin omiani, ja olen erittäin kiinnostunut kuulemaan teidän lukijoiden mielipiteitä aiheeseen liittyen! :) 

perjantai 4. syyskuuta 2020

#Muumijaksoilua 41: Rosvoja Muumilaaksossa/Muumilaakson rosvo

Morienttes ja kirpeää syyskuun alkua! Kuun taitteen ratoksi kaappaamme tänään Muumijaksoilu- osiossa käsittelyyn Rosvoja Muumilaaksossa- jakson, keskittyen Ylen ja MTV:n dubbaamien jaksojen eroihin ja erityishuomioihin. Tuttuun tapaan ääniraitojen välisessä tarkastelussa ei ole tarkoitus lähteä kritisoimaan uuden dubbauksen tulkintaa tai yksittäisiä suorituksia - vertailussa keskitytään vain siihen, kuinka jokin asia on voitu ilmaista eri tavalla tai mitä uudessa dubissa mahdollisesti on jätetty sanomatta.

Lue lisää



torstai 27. elokuuta 2020

Mietteitä Muumilaaksosta, osa 3/5 (kausi 2): Visuaalisuus ja äänimaailma

Moikkamoi! Elokuu on vierähtänyt nopeasti, ja näin ollen on tämän kuukauden viimeisen postauksen aika. Tälläkin kertaa palaamme viimeisellä viikolla Punssipodin pariin, jossa käsittelemme tuttuun tapaan Muumilaakso-sarjan toista kautta. Aiheenamme on tällä kertaa kyseisen kauden visuaalisuus ja äänimaailma.

Varoitus etukäteen, että podcast sisältää spoilereita kakkoskaudesta, ja että mielipiteet ovat täysin omiamme. Otamme edelleen mielellämme vastaan palautetta; sitä voit jättää esimerkiksi tämän postauksen kommentteihin. Kiitos kaikille jo palautetta antaneille! :)



torstai 20. elokuuta 2020

Toven taival: Vaarallinen juhannus

Heipsunvei! Punssiblogissa palaillaan tänään Toven taival- osioon muutaman kuukauden breikin jälkeen. Tässä osiossa käsittelemme nizkun ja meitsin pitämän coniluennon pohjalta millä tavalla mikäkin muumikirja on saanut vaikutteita Toven omasta elämäntilanteesta, ja kuinka ne  näkyvät varsinaisissa teoksissa. Lähestymme tänään Muumikirjakatalogin puoliväliä, kun poimimme kirjahyllystä tutkittavaksi miten Vaarallinen juhannus-teos (julk. 1954) kuvastaa Janssonin tuolloisia elämänvaiheita.

Lue lisää


torstai 13. elokuuta 2020

#Muumijaksoilua 39-40: Jysähdyksiä yössä/Yöllisiä pamauksia & Salaperäistä ilotulitusta/Ilotulituksia yössä

Heipsutirallaa kaikille! Tällä viikolla palaamme perinteisen muumijaksoilun parii. Tässäkin kuussa käsittelemme poikkeuksellisesti kaksi jaksoa, jotka tällä kertaa kertovat Muumilaaksoa häirinneistä mystisistä äänistä, jotka myöhemmin paljastuvat ilotulituksiksi. 


Tuttuun tapaan ääniraitojen välisessä tarkastelussa ei ole tarkoitus lähteä kritisoimaan uuden dubbauksen tulkintaa tai yksittäisiä suorituksia - vertailussa keskitytään vain siihen, kuinka jokin asia on voitu ilmaista eri tavalla tai mitä uudessa dubissa mahdollisesti on jätetty sanomatta.


torstai 6. elokuuta 2020

Muumipapan jurotyöt - fanfiction-sarjan 6. osa!

Heipsulivei! Tällä viikolla monella Tove Jansson- intoilijalla on juhlan paikka, kun sunnuntaina 9.8. vietetään Tove Janssonin juhlapäivää. Toven syntymästä tulee tänä vuonna 106 vuotta, ja tämä vuosi onkin historiallinen siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa Janssonin kunniaksi myös liputetaan! Punssiblogissa nostetaan tänään kuvitteellinen malja Tovelle julkaisemalla uutta lukua Muumipapan jurotyöt- ficciin~


Lue lisää!


torstai 30. heinäkuuta 2020

Mietteitä Muumilaaksosta, osa 2/5 (kausi 2): Juoni ja käsikirjoitus Punssipodin merkeissä

Heipparallaa jälleen! On heinäkuun viimeisen postauksen aika, ja palaamme viime kuussa alkaneen Punssipodin pariin. Viime kerralla käsittelimme Muumilaakso-sarjan kakkoskauden hahmototeutusta, ja tällä kertaa lähestymme kyseistä tuotantokautta käsikirjoituksen näkökulmasta. Käsittelemme podcastissa jokaista tuotantokauden jaksoa ja arkkia lyhyesti, ja kerromme mistä erityisesti pidimme ja mistä emme niinkään.

Lue ja kuuntele lisää


torstai 23. heinäkuuta 2020

Muumilaakson perhedynamiikat, osa 2: Niiskujen perhe

Heipsunhei kaikki! Jatkamme tänään Punssiblogissa uutta juttusarjaamme Muumilaakson perheistä; sarjan ensimmäisen postauksen Muumiperheestä voitte kurkistaa tämän linkin takaa. Toisena perheenä otamme tarkasteluun Muumilaakson Niiskukaksikon, Niiskuneidin ja hänen veljensä Niiskun.



torstai 16. heinäkuuta 2020

#Muumijaksoilua 37-38: Keskitalven kokko/Kokko keskellä talvea & Loitsu/Uniloitsu

Heippa jälleen muumijaksoilun parista! Luku 40 lähestyy jo kovaa vauhtia, ja tänään käsittelemme kaksi jaksoa: Keskitalven kokko ja loitsu. 

Tuttuun tapaan ääniraitojen välisessä tarkastelussa ei ole tarkoitus lähteä kritisoimaan uuden dubbauksen tulkintaa tai yksittäisiä suorituksia - vertailussa keskitytään vain siihen, kuinka jokin asia on voitu ilmaista eri tavalla tai mitä uudessa dubissa mahdollisesti on jätetty sanomatta.


torstai 9. heinäkuuta 2020

Muumimaiset maistelut: Ingmanin uutukaiset Muumijäätelöt!


Heipsunhei! Kesä on jo pitkään ollut vaihtelevan helteinen, kuin Muumien viidakkoarkissa konsanaan. Ennätyshelteiden vuoksi tuumasimmekin, että Punssiblogissa on korkea aika nostaa esittelyyn kuuminkienkin kesäpäivien pelastaja, eli jäätelö! Ingman lanseerasi ennen kesää kokonaisen sarjan uusia muumijäätelöitä, ja nizkun kanssa halusimme jakaa omat makukokemuksemme näistä vilvoittavista uutuuksista.

Lue lisää




torstai 25. kesäkuuta 2020

Joku muu(mi), mikä? - Ninni

Heipparallaa kaikille, ja tervetuloa kesäkuun viimeisen postauksen pariin! Tällä kertaa palaamme jälleen muumihahmojen pariin, ja vuoronsa saa tällä kertaa näkymätön lapsi Ninni. 

Lue lisää

torstai 18. kesäkuuta 2020

Mietteitä Muumilaaksosta, osa 1/5 (kausi 2): tervetuloa Punssipodiin!

Heipsansaa ja tervetuloa korkkaamaan Punssiblogissa uudenkarhea postaustyyppi! Kuten otsikko kertoo, Oispa punssia kytkee tänään headsetit päähän ja tarjoilee mietteitä Muumilaaksosta ensimmäistä kertaa audiomuodossa!

Lue (tai kuuntele) lisää! :D




torstai 11. kesäkuuta 2020

Toven taival - Kuinkas sitten kävikään

Tervetuloa jälleen kerran “Toven taival”-osion pariin! Tässä osiossa käsittelemme Iitun ja minun pitämän coniluennon pohjalta millä tavalla mikäkin muumikirja on saanut vaikutteita Toven omasta elämäntilanteesta, ja kuinka ne  näkyvät varsinaisissa teoksissa. Luento esitettiin Matsuconissa elokuussa 2019, ja jokainen kirja käydään vuorotellen läpi. 

Postausten lähteinä on käytetty muumikirjojen lisäksi Tove Janssonin elämäkertoja Tee työtä ja rakasta (Karjalainen, 2013) sekä Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä (Westin, 2007). Tällä kertaa vuorossa on kuvakirja Kuinkas sitten kävikään.


torstai 4. kesäkuuta 2020

Muumijaksoilua #36: Joulu on ovella/Kohta tulee joulu

Heipsutihei! Punssiblogi jatkaa tänään Muumijaksoilu-osiota vuodenaikaan nähden harvinaisen viileissä tunnelmissa. Etenemme jaksoon, jossa Muumiperhe on asettumassa talviunille, kun muu laakso alkaa suunnitella jouluista juhlahumua. Tuttuun tapaan ääniraitojen välisessä tarkastelussa ei ole tarkoitus lähteä kritisoimaan uuden dubbauksen tulkintaa tai yksittäisiä suorituksia - vertailussa keskitytään vain siihen, kuinka jokin asia on voitu ilmaista eri tavalla tai mitä uudessa dubissa mahdollisesti on jätetty sanomatta.

Lue lisää


torstai 28. toukokuuta 2020

Faniteorioita - Muumipapan reaktio Mörön tuloon Taikurin hattu-arkissa

Tsau! Tämän viikon postauksessa on aika palata pitkästä aikaa faniteorioiden pariin. Tällä kertaa käsittelyssä on yksittäinen kohtaus Muumilaakson tarinoita “Pikkuruiset vieraat”-jaksosta, jota käsitellään YLE:n version näkökulmasta.

Kyseinen jakso on nimittäin herättänyt enemmän ja vähemmän keskustelua siitä, kuinka Muumipappa reagoi Mörön tuloon Tiuhdin ja Viuhdin paljastuksen myötä vaarallisesta jahtaajasta.

Lue lisää


torstai 21. toukokuuta 2020

Valokeilassa Muumilaakso, kausi 2: jaksot 9-13

Morjesta! Tänään blogissamme viimeistellään Valokeilassa Muumilaakso, kausi 2- postaussarja, kun puimme kakkoskauden viimeiset jaksot joissa seikkaillaan muun muassa majakkasaarella ja marraskuisessa Muumilaaksossa. Tuttuun tapaan näissä sarjaa käsittelevissä postauksissa on tutkittu jaksoja varsin yleispätevästä näkökulmasta - aiheina ovat hahmot, uskollisuus alkuperäisteoksiin ja erityishuomiot. Näkökulma pysyy siis neutraalina, ja tulemme arvostelemaan kyseisen tuotantokauden myöhemmin blogissa.

Lue lisää


torstai 14. toukokuuta 2020

Joku muu(mi), mikä? - Fredrikson

Heipsunkeiksun! Tällä kertaa pistäydymme pitkästä aikaa muumihahmoja käsittelevään Joku muu(mi)-osioon, ja vuoronsa saa tällä kertaa Muumipapan nuoruudesta tuttu hahmo Fredrikson. 

Lue lisää


torstai 7. toukokuuta 2020

#Muumijaksoilua 35: Noita/Noitametsän asukkaat

Heipsansaa, ja tervetuloa jo 150. postaukseen Oispa punssia- blogissa! Etenemme tänään taas yhden jakson verran tutussa #Muumijaksoilu-osiossa. Postauksessa tavataan ensimmäistä kertaa tässä postaus-sarjassa Aliisa ja tämän eriskummallinen noitametsässä asuva mummo. Tuttuun tapaan ääniraitojen välisessä tarkastelussa ei ole tarkoitus lähteä kritisoimaan uuden dubbauksen tulkintaa tai yksittäisiä suorituksia - vertailussa keskitytään vain siihen, kuinka jokin asia on voitu ilmaista eri tavalla tai mitä uudessa dubissa mahdollisesti on jätetty sanomatta. 

Lue lisää


torstai 30. huhtikuuta 2020

Valokeilassa Muumilaakso, kausi 2: jaksot 5-8

Heipä hei jälleen kerran! On vihdoin aika tarkastella Muumilaakso-sarjan uudempaa tuotantokautta, ja tällä kertaa vuoronsa saavat jaksot 5-8. Uutta kautta käsittelevissä postauksissa tullaan käsittelemään jaksoja varsin yleispätevästä näkökulmasta - aiheina ovat hahmot, uskollisuus alkuperäisteoksiin ja erityishuomiot. Näkökulma pysyy siis neutraalina, ja tulemme arvostelemaan kyseisen tuotantokauden myöhemmin blogissa. 

Lue lisää