torstai 27. lokakuuta 2022

Valokeilassa Muumilaakso: 3. kauden jaksot 1-3

Molskista!


Muutama viikko takaperin muistuttelimme, että Ylellä saa pitkän tauon jälkeen jatkoa kovasti mielipiteitä (ainakin meillä Punssiblogissa) herättänyt Muumilaakso-sarja. Sarjan kolmannen kauden ensimmäiset jaksot on jo nähty telkkarissa, ja Yle Areenasta sarja löytyy jo kokonaisuudessaan.


Menneiden vuosien tapaan nizku ja minä tulemme kahlaamaan postauksien merkeissä läpi tämänkin kauden. Mikäli olette uusia lukijoita (eli loikanneet junaan viimeisen vuoden aikana), niin tiedoksi että tulemme ruotimaan Muumilaakso-sarjaa lävitse mm. juonikuvioiden, hahmojen ja hahmosuhteiden näkövinkkelistä sekä pohtimaan miten alkuperäisteosten henki on tavoitettu uudella kaudella. Ideana ei näin ollen ole ruotia miten uskollisia jaksot ovat esimerkiksi alkuperäisteosten toteutukselle, vaan miten hyvin sarja tavoittaa ns. muumimaisuuden.


Lukemaan!




perjantai 14. lokakuuta 2022

Punssipod: Jaksonimet hukassa

Kukkuu kaikille!

On kulunut jo hurjan, hurjan pitkä tovi siitä kun olemme viimeksi päässeet tarjoilemaan teille audioelämyksiä Punssipodin parissa. Mutta tänään tähän tulee vihdoin muutos; meillä on tarjoilla teille viikonlopun ratoksi lähes kaksikymmentä minuuttia vallatonta tajunnanvirtaa!

Lue lisää!



torstai 6. lokakuuta 2022

Muumijaksoilua #68: Muumipeikko ja linnut (YLE)/Haavoittunut lintu (MTV)

Heipparallaa ja mukavaa lokakuun alkua teille kaikille! Toivottavasti olette voineet hyvin ja olette voineet nauttia jonkin verran syksyisestä ilmasta - ainakin se antaa toisinaan erittäin hyvän syyn kääriytyä mukavasti peiton alle.

Joka tapauksessa, tällä viikolla etenemme jälleen Muumilaakson tarinoita -sarjan tarkastelussa seuraavan jakson merkeissä. Tällä kertaa Muumipeikko ystävineen pelastaa haavoittuneen lintuemon ja tämän poikaset vieden ne Muumitaloon. Rupeavatkohan linnutkin syömään pannukakkuja ja kirjoittamaan muistelmia vai mistä oikein on kyse?

Lue lisää

lauantai 1. lokakuuta 2022

Ulalla ja ulapalla - vähän erilaisempi Muumipappa-tarina

Heippa kaikki!


Poikkeuksellisesti postaus saapuu blogiin tällä viikolla vähän myöhässä, pahoittelut! Syyskuu on ihan kohtapuoliin takanapäin, mutta vielä kertaalleen viihdytämme teitä blogipostauksen merkeissä ennen lokakuuta. Tällä kertaa postauksemme eräällä lailla rikkoo “virallisen muumimaista kaavaa” joilla normaalisti kirjoittelen blogiin.


Mistä on kyse? Lue lisää!