Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Itsenäinen Suomihan täyttää tänään jo uljaat 103 vuotta, toivottavasti juhlantuntu tavoittaa teistä tänään mahdollisimman monet.
Kuten edellisinäkin vuosina, Punssin joulukalenterin sunnuntait on tänä vuonna varattu talvi- tai jouluaiheisille adventtitarinoille. Koska ensimmäistä adventtia juhlittiin poikkeuksellisesti jo marraskuun puolella, tarinoita tulee tänä vuonna yksi tavallista vähemmän. Näistä ensimmäinen on kirjoitettu Nyytistä ja Tuitusta, ja alkuperäistä Kuka lohduttaisi Nyytiä- kuvakirjaa kunnioittaakseni kirjoitin tällä kertaa tekstin runomitassa. Olkaa hyvät!
Kuuliaisen kuun lapset
Talvi nenänpäät ruttuun kipristää
on maassa lumivaippa
oksilta oliot sirkuttaa
“oi, talven uinua saispa!
Nyt eliöistä osa jo on ryöminyt uneen ihanaan
vaan kinosten keskellä Nyyti ja Tuittu
arkoina lumikinoksissa taivaltaa
“Mikä on tää kylmyys, Nyytiseni
missä aurinko taivaltaa?”
ihmettelee tokkurahiuksinen Tuittu,
kun askeleet lumeen uppoaa
Nyyti katsoo tarkkaan, pitkään maailmaa niin kolkkoa
ja ujona mutisee “Tuittupieni, minullekin tämä kovin on outoa.”
He kaksin vaeltaa halki metsän
käpälä käpälässä
kaulahuiveista suojan tekee
Nyyti hätäpäissään
on taival täynnä hiljaisuutta,
viileys varpaita vaivaa
kun Tuittu päänsä pellavaisen
toisen olalle painaa
Käy tie pian pienen kaksikon
lasiseen järvenrantaan
mis’ kuu vain loistaa yksinään,
ei mailla halmeilla santaa
Tuittu askeltaa varoen
rajaan kinoksen ja jään
kylmä varsin unohtuu kun hän näkymään kiinni jää
“Katsomaan tule, Nyyti jo!”
hän vaisuna hieman nauraa
on Nyyti epäluuloinen
ja joenvartta karttaa
“Tuittu-pieni, tiedäthän
on jään pinta kovin tuima
siks’ varovasti liikuthan tai vaara
onkin huima!”
Tuittu ujosti askeltaa
mietteissään jo muualla
hän lasista jäätä hipaisee
tassulla uskaliaalla
Jo Nyytin sydän tutisee
on liitoksiltaan irrota
kun Tuittu aivan tohkeissaan
liukuu pitkin rantoja
välistä pää kiharainen vallan valssailee
“Nyyti, ei hätää oo!”
niin Tuittu laulelee
Kuu Tuitun piirteet valaisee, on Nyyti tohkeissaan
vaan lopulta hän lumihankeen tohtii istahtaa
Sillä hetken heitä ympäröi lumo metsäyön
kuuliainen kuu valaisee koko tähtivyön
Ja vaikka talvi pimenee, päivät kylmenee
niin kauan kuin Nyyti Tuitun kanssa astelee
ei vaarantunne suurikaan
liikaa oo laisinkaan
kun yhdessä voi aina
turvantuntuun uinahtaa.
 |
| nizku taiteili runon pohjalta myös arttia <3 |
Tässä riimittelyt tällä kertaa, tapaamisiin taas huomenna <3
- iitu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti