Valokeilassa Muumilaakso, kausi 2: jaksot 9-13

Morjesta! Tänään blogissamme viimeistellään Valokeilassa Muumilaakso, kausi 2- postaussarja, kun puimme kakkoskauden viimeiset jaksot joissa seikkaillaan muun muassa majakkasaarella ja marraskuisessa Muumilaaksossa. Tuttuun tapaan näissä sarjaa käsittelevissä postauksissa on tutkittu jaksoja varsin yleispätevästä näkökulmasta - aiheina ovat hahmot, uskollisuus alkuperäisteoksiin ja erityishuomiot. Näkökulma pysyy siis neutraalina, ja tulemme arvostelemaan kyseisen tuotantokauden myöhemmin blogissa. 

Jäähyväiset Niiskuneidille

“Aina toisinaan on hyvä osata muuttua, ettei ala pitää elämää itsestäänselvyytenä… tai toisia.” - Muumimamma

Muumilaaksoon alkaa hiipiä syksy putoilevine lehtineen, mikä saa Muumipapan levottomaksi. Perheenpää käyskentelee ympäriinsä jonkun tovin kovin levottomana ja tuntee itsensä turhaksi, kun hänellä ei ole oikein mitään millä tekisi itsestään perheelleen tarpeellisen. Ratkaisuna Papan pulmaan Muumimamma ja Pappa päättävät lähteä perheineen mystiselle majakkasaarelle - mutta päätös lähdöstä aiheuttaa Muumipeikolle harmaita hiuksia, tämä kun tahtoisi samaan aikaan itsenäistyä ja jäädä asumaan Muumilaaksoon Niiskuneidin kanssa. Tästä johtuen jaksossa nähdäänkin yrityksiä Muumipeikon ja Niiskuneidin kotileikistä ja yrityksestä elää kahdestaan, samalla kun Pappa valmistautuu matkaan Pikku Myyn avustuksella.

Muumipapan saari: Muumipeikon lyhytaikaisen kotileikin päätteeksi Muumiperhe (eli mamma, pappa, muumipeikko ja pikku Myy) suuntaavat kokan kohti majakkasaarta. Jo matkalla saarelle he kohtaavat jonkinlaisen kriisin, kun yön usvasta esiin työntyy maanisen oloinen kalastaja joka vaatii perhettä palaamaan takaisin, kauemmas saaresta ja sen tapahtumista. Muumipappa tästä kuitenkin vähä välittää, ja perhe asettuu saarelle jolla olevan majakan valo on ollut sammuneena ties kuinka kauan. Samalla kun pappa koettaa etsiä identiteettiään perheenpäänä, joutuu hän myös vastatusten saaren salaperäisyyden kanssa.

Muumimamman muraali: Mamma haikailee jaksossa kovasti entisen kodin ja Muumilaakson perään, kun pappa samaan aikaan haluaa painottaa että perheellä ei ole enää mitään syytä kaivata menneeseen; onhan majakkasaari nyt heille nykyinen koti, jossa pappa pitää kantaa perheestään huolta. Papan kalastaessa päivät pitkät, Pikku Myyn ilakoidessa kalastajaukon kanssa ja Muumipeikon seikkaillessa saarella mamma alkaa yksinäisyydestä eroon päästäkseen maalata majakan sisäseiniä, ja löytää maalaamisesta yllättävän pakokeinon entiseen puutarhaan ja kotiinsa.

Muumipeikko ja merihevoset- jakso pyörii voimakkaasti Muumipeikon navan ympärillä, tämän ihastuessa korviaan myöten majakkasaaren rannalla öisin seikkaileviin merihevosiin. Poika koettaa kiinnittää merihevosten huomiota itseensä, mutta tulokset ovat jotain ihan muuta kun saarelle saapuu pitkältä vaellukseltaan Mörkö Muumipeikon rauhallista mieltä kiusaamaan. Samaan aikaan myös kadonneen majakanvartijan mysteeri selkiytyy jaksossa.

Muumilaakson marraskuu- jakso päättää kakkoskauden outoihin tunnelmiin, kun sekalainen joukko Muumilaakson asukkaita saapuu autioon Muumitaloon. Nuuskamuikkunen, Mymmeli, Vilijonkka, Hemuli ja Piisamirotta sekä piskuinen Tuhto koettavat puhaltaa toimillaan eloa hiljaiseen ja liikkumattomaan taloon, kun talvi tekee reippaasti tuloaan kohti laaksoa. Kaiken päälle seurueen pienin, Tuhto on täynnä tarinoita jotka sekoittavat koko porukan todellisuudentajua.

Hahmot ja hahmosuhteet

Tuttuun tapaan Muumipeikon hahmo kasvaa vähitellen myös viimeisten jakson aikana kohti ns "omaa polkuaan".Kasvu alkaa yrityksistä yhteiseloon Niiskuneidin kanssa, ja kumma kyllä eläminen tytön kanssa elää vähän heikolla liekillä Muumipeikon edelleen kaivatessa tietämättäänkin Muumimamman tarjoamaa tukea ja turvaa. Peikko joutuu pohtimaan elämäänsä uusiksi alkaen siitä saakka, mistä ruoka saapuu pöytään; kotonahan tälle on niinsanotusti ojennettu ja asetettu kaikki eteen suurin piirtein pyytämättä. Majakkasaarelle lähtö kuitenkin kasvattaa Muumipeikkoa kun hän pääsee olemaan vanhenpiensa tukena näiden “kriiseissä”, ja joutuu parhaansa mukaan pitämään myös perheen keskinäistä vuorovaikutusta yllä. Samaan aikaan Muumipeikko kuitenkin haikailee Muumilaaksoon jääneiden ystäviensä (kuten Niiskuneidin ja Nuuskamuikkusen perään),ja tavallaan tämä pelko ja ikävä “seuraa” häntä fyysisenä mörkönä, jonka kanssa Muumipeikon on opittava elämään.

Muumipeikolla on myös jatkuvasti läsnä valtava tarve miellyttää muita. Voimakkaimmin tämä näkyy jaksossa, jossa Muumimamma saapuu parhaansa mukaan auttamaan poikaansa ja Niiskuneitiä, omaa elämäänsä aloittelevaa nuorta paria. Peikko tahtoisi samaan aikaan miellyttää äkäpäistä Niiskuneitiä että holhoavaa Muumimammaa, ja saakin kuulla Niiskuneidiltä kunniansa:

Niiskuneiti: “a) hän on koko ajan täällä, b) hän tuo sinulle kaiken mitä tahdot c) hän tekee kaiken puolestasi d) jos tahdot asua yhdessä, TEE ASIALLE JOTAKIN”

Mistä pääsemmekin hahmokehitykseen, mitä Niiskuneidissä ehdimme yhdessä jaksossa nähdä! Kehityksen kulkusuuntaan en lähde tässä kohtauksessa subjektiivisesti kommentoimaan (vaikka kovasti tahtoisinkin), mutta ylläoleva sitaatti kertoo aika paljon siitä,  millainen voimapesä Niiskuneiti kauden 9. jaksossa on. Hän tahtoo kovasti aloittaa yhteisen elämän Muumipeikon kanssa, mutta ei voi sietää sitä miten Muumimamma tunkeutuu heidän arkeensa eikä tahdo päästää pojastaan irti. Mitään tästä Niiskuneiti ei kuitenkaan mammalle sano, vaan antaa Muumipeikon toimia äänitorvenaan.

Syitä tähän? Vaikea tehdä muuta kuin spekuloida. Henkilökohtaisesti uskon syynä olevan sen, että Muumilaaksossa Niiskuneidille ei vielä toiseenkaan kauteen tultaessa ole kirjoitettu minkäänlaista omaa perhettä; esimerkiksi Muumikirjoissa läsnä olevasta Niisku-sisaresta ei ole vielä minkäänlaista tietoa edes rivien välissä. Siksi Niiskuneiti onkin saanut elää hyvin itsenäistä elämää, ja kenties kokee siksi harmia siitä että Muumipeikko on niin läheinen oman perheensä kanssa. Teoriani on, että Mamman läsnäolo muistuttaa häntä hänen oman perheensä näennäisestä olemattomudesta; eihän sarjassa edes kerrota, missä Niiskuneiti asuu eli tuskin esimerkiksi perheensä tai näkymättömissä olleen mahdollisimman veljensä kanssa. Toivottavasti tämä mysteeri jossain kohtaa selviää!

Kovapintaisuudestaan huolimatta Niiskuneiti kuitenkin hyväksyy jakson lopulla, ettei aika ole vielä välttämättä kypsä hänelle ja peikolle. “Vielä ei ole meidän aikamme. ensin täytyy seikkailla erillään”, hän toteaa peikolle ennen kuin kehoittaa tätä lähtemään perheensä kanssa majakkasaarelle. Niiskuneidin kypsyys on siis aivan omaa luokkaansa, vaikkakin hän ei samassa jaksossa tiedä esimerkiksi, miten kahvinkeitto tapahtuu :D

Muumimamma

“En halua enää näitä elämää mullistavia seikkailuita!”

Mamman hahmo käy majakkajaksojen aikana läpi aika voimakastakin kasvua. Huolehtivasta perheenäidistä kasvaa saarella sekä Muumipeikkoa, mutta myös miestään parhaansa mukaan kannustava lempeä perheen sydän. Tämä kaikki kuitenkin muuttuu, kun pappa kiertolausein kieltää mammaa haikailemasta Muumilaakson perään; kaikki mennyt on jätetty tarkoituksella taakse, ja papan mielestä mamman on tärkeää sopeutua saaren elämään hänen laillaan, papan suojeluksessa.'

Siinä missä pappa haluaa elämänsä edelleen olevan seikkailua ja jännitystä toisensa perään, mamma haikailee yksinkertaisen ja tutun arkielämänsä pariin. Tämä aikaansaa aiemmin mainitun mamman tarpeen eskapismiin, kun hän kirjaimellisesti maalaa Muumilaakson majakan seinille ja maalauksen avulla pääsee takaisin rakkaaseen kotiinsa.

Muumimamman muraali- jaksossa mamman todellisuuden rajat hämärtyvät, ja samalla kuvataan mielenkiintoisesti miten mamman kadotessa “unimaailmaansa”, myös perhe joutuu hukkaan merellä kalastaessaan. Jaksoissa mamman ja papan suhde on pelottavasti hakoteillä, mutta tietyllä tavalla tämä mamman “katoaminen” tuo perheen takaisin yhteen, kaikkien tajutessa miten tärkeää on pitää läheisistä perheenjäsenistään huolta ja kuunnella näitä.

Muumipappa

Muumipappa… mistähän tämän kirjoittamisen edes aloittaisi. Papan hahmossa tapahtuu näiden jaksojen aikana samaan aikaan niin paljon, ja kuitenkin niin vähän. Jo majakka-arkin alusta saakka pappa on hyvin turhautunut, ja hänen päässään itää todella voimakkaasti kriiseilyn siemen kun hän haluaa tehdä itsestään perheelle tarpeellisen. Tämä päätös vie perheen Majakkasaarelle, jolla pappa haluaa innokkaasti taata perheelleen toimeentulon, korjata majakanvalon ja siinä sivussa tulla sinuiksi itsensäkin kanssa. Papan hahmo tiivistyykin näissä jaksoissa vain yhteen ajatukseen: jos en saa jotain aikaiseksi, olen turha. 

Siksi pappa myös turhautuu esimerkiksi uppiniskaiseen majakanvaloon, sättii perhettään mikäli nämä tekevät asioita joihin pappa ei “anna lupaa”; hän tulee eräällä lailla sokeaksi ympäristölleen, ja keskittyy ajattelemaan asioita vain omasta näkökulmastaan. Tämä näkyy myös siinä, miten pappa käyttäytyy mammaa kohtaan; hän ei tunnu tajuavan miten saari kuluttaa hänen puolisoaan, ja mamman kaivatessa kotiin Muumipappa toteaa vain “muutoksen auttavan heitä seuraamaan unelmiaan.” Pappa tajuaa itsekeskeisyytensä vasta, kun mamma on kadota perheeltä ja samaan aikaan Muumipappa, Peikko ja Pikku Myy ovat hukkua meren tyrskyissä. Papan hahmo kokee jaksoissa kovia, mutta samalla lailla tämän sisäinen itsekeskeisyys heijastuu muihin perheenjäseniin.

Pappa kokee saarella paljon sekä henkisiä että fyysisiä kolhuja, jotka useimmiten johtuvat hänen kykenemättömyydestään nähdä asioita muiden silmin. Papan osalta käännekohta onkin, kun hän tajuaa käyttäytyneensä mammaa kohtaan asiattomasti, ja myöntää oman erehtyväisyytensä.

Muutama sana vielä Pikku Myystä, jolla on oma sivustakatsojan roolinsa jokaisessa jaksossa. Pikku Myyn hahmon omaa persoonaa tai hahmoa ei kauheasti rakenneta eteenpäin, vaan hän toimii pikemminkin piikikkäänä sivuäänenä joiden taustalla kuitenkin versoo joka kerralla totuuden juuri. Pikku Myy on esimerkiksi avainroolissa selvittämässä mystisen kalastajan osuutta majakanvartijan katoamiseen, ja loikkii keskusteluiden taustalla piikikkäänä aina kuin suinkin ennättää.

Uskollisuus alkuperäisteoksiin

Jäähyväiset Niiskuneidille ei sinällään pohjaa Muumikirjoihin; ainoastaan jakson taustalla oleva majakka-arkin pohjustus on heikosti ottanut omat vaikutteensa Muumipappa ja meri- kirjan alkupuoliskolta. Sen sijaan muut jaksot perustuvat kahteen viimeiseen Muumikirjaan (em. Muumipappa ja meri, julk. 1965) ja Muumilaakson marraskuu (julk. 1970).

Koska kyseessä ovat viimeiset Muumikirjat, haluan heti alkuun todeta näiden olevan kaksi raskainta ja pohdiskelevinta Muumikirjaa. Koetan kuitenkin olla käsittelemättä liikaa kirjojen osuutta ja sisältöjä, sillä niitä tulemme tutkimaan enemmän Toven taival- postauksissa kyseisten kirjojen saapuessa käsittelyyn.

Muumipappa ja meri- romaanista on otettu mukaan paljon asioita majakka-arkkiin: perheenjäsenten omat kuplat ja eristyminen, elävä saari, apatian tunne ja pysähtyneisyys. Suurimmat erot koskevat Pikku Myyn ja erityisesti Mörön hahmoja, jotka on jätetty tv-sarjan versiossa kovin pieneen valoon verrattaessa kirjaan. Mörön kohdalla tämä näkyy siten, että kirjassa tämä lähtee heti alussa Muumiperheen perään majakkasaarelle ja seuraa heitä, saapuen rannalle useampana yönä öljylampun valon nähdäkseen.

“Äiti huokaisi ja sanoi, ettei pidä puhua Mörön kanssa. Ei hänen kanssaan eikä hänestä.

- Älä vain rupea säälimään Mörköä. Sinä arvelet, että hän ikävöi palavaa liekkiä, mutta hän tahtoo vain istuutua sen päälle, niin että se sammuu eikä voi palaa enää koskaan.” - Muumipappa ja meri

Muumipeikon ja mörön välille kehittyy kirjassa hyvin erikoislaatuinen ja kiehtova suhde, jonka Muumipeikko (ja ehkä myös lukijakin) kuvittelevat pääosaksi rakentuvan myrskylyhdystä tulevan valon ympärille. todellisuus on kuitenkin jotain muuta; Mörkö tulee rannalle seuran, ja toisen henkilön läsnäolon vuoksi. Viimeisenä yönä jona Muumipeikko kirjassa tulee rannalle ilman lamppua, tapahtuu seuraavalaisesti:

“Saaren pelokas sydän jyskytti maan alla, koko yö oli täynnä muutosta. Hän kuuli kivien ja puiden kuiskaavan, vaikeroivan vaelluksen yli saaren, eikä hän voinut sillekään mitään.

Ja äkkiä Mörkö alkoi laulaa. Hän lauloi ilolauluansa ja huojutti ruumistaan edestakaisin niin että hameet lepattivat, hän tömisti ympäri hiekalla ja osoitti kaikin keinoin olevansa iloinen, kun Muumipeikko oli tullut.

Muumipeikko astui askelen eteenpäin, hän oli hirveän hämmästynyt. Ei ollut epäilystäkään, Mörkö oli iloinen nähdessään hänet. Mörkö ei välittänyt myrskylyhdystä. Mörkö oli iloinen siksi, että Muumipeikko oli tullut tapaamaan häntä.” - Muumipappa ja meri

Muumilaakson jaksoissa Mörön hahmosta käytetään harmillisen vähän, ja hän on mielestäni enemmänkin Muumipeikon “sisäinen mörkö”, kuin omalla tietoisuudella varustettu persoona. Toisaalta Tove on halunnutkin kuvata alunperin Mörön kirjassaan nimenomaan jonkinlaiseksi peloksi joka Muumipeikon on kohdattava; tästä asiasta tulemme kirjoittelemaan varmasti lisää Toven taival- osiossa kun Muumipappa ja meri-romaani pääsee valokeilaan! Tämän näkökulman huomioiden Mörön läsnäolo ei sinällään ole kehnoimmasta päästä, mutta siitä puhumme myös lisää kunhan pääsemme subjektiivisten Muumilaakso- postausten pariin.

Mitä tulee Pikku Myyhyn, tämän näkyvin “muutos” kirjan ja sarjan välillä on toimeliaisuus. Pikku Myy puuhailee kirjassa kaikenmoista itsekseen: rymyää saarella seikkailemassa, auttaa Muumipeikkoa pääsemään eroon inhottavista pisimuurahaisista (jotka todennäköisesti jätettiin jaksoista pois traagisen kohtalonsa vuoksi), rakentelee hissiä sekä majaa, ja on suuna päänä aina toimittamassa jotakin. Pikku Myyn toimeliaisuus on sarjassa vaihdettu kalastajan härnäämiseen ja tämän kanssa hengailuun, mikä toki sekin on kovin myymäistä toimintaa. 

Yhden noston vielä haluan tehdä Muumipappa ja meri- romaanista; tunnelmaerot kirjan ja jaksojen välillä. Tämä on toki tulkintakysymys, mutta itse koen että tv-sarjaan on (luultavasti lapsiystävällisyyden takia) ujutettu vain pieniä elementtejä siitä, miten majakka, saari ja meri elävät eräänlaisessa symbioosisissa.

“Valo oli nyt sammutettu, ja heti saari tuli lähemmäksi. Hän tunsi sen niemestä niemeen, se oli kuutamossa liikkumaton ja hyvin läheinen.” - Muumipappa ja meri

“- Mutta sittenhän meren täytyy olla elävä, mietiskeli isä. Se käyttäytyy aivan miten haluaa… sitä on mahdoton käsittää… Jos metsä kerran pelkää merta, niin täytyyhän sen merkitä sitä, että meri on elävä?” -Muumipappa ja meri

Kirjassa on monia kohtia missä viitataan saaren elävän, miten pappa tuntee sen sydämen lyövän ja saaren muutenkin reagoivan voimakkaasti mereen ympärillään. Käsitän että tällaista abstraktiutta on vaikea tuoda myös lapsille kohdennettuun tv-sarjaan, ja toisaalta; mielestäni yksikään kohtaamani Muumi-adaptaatio ei tähän päivään mennessä ole hyödyntänyt kirjan miltei kauhunovellimaista abstraktia tunnelmaa.

Muumilaakson marraskuu- jakso pohjaa viimeiseen Muumikirjaan, ja tässä kohtaa postausta minun on valitettavasti todettava, etten kykene listaamaan kaikkia asioita, millä tavoin Muumilaakson jaksoadaptaatio poikkeaa alkuperäisteoksesta. Kyseinen romaani on näet hämmentynyt  ja eksistentiaalista olemassaolon pohdiskelua sisältävä kirja, missä mennään todella syviin alhoihin Muumilaaksossa majailevien hahmojen tutkiessa omia persoonallisuuksiaan ja sitä, miten Muumiperhe on heihin vaikuttanut.

Muumilaakson satsaus ja otteet tästä kirjasta ovat mielestäni objektiivisestakin näkökulmasta todella ohuita, eikä kirjan laajasta tarinoiden ja mietteiden repertuaarista hyödynnetä juurikaan mitään. Kahteenkymmeneen minuuttiin on ikään kuin kiirehditty yksittäisiä nostoja; Tuhton hurja mielikuvitus, hassu nummuliitti-sana sekä etäisesti kirjan alkuperäisiä hahmoja mukailevat kopiot, talven viileys ja autioksi jäänyt Muumitalo. Tulen subjektiivisessa arviopostauksessa todennäköisesti avaamaan jakson heikkouksia enemmänkin, mutta totean tässä loppuun vain että eroavuuksien erottelu objektiivisesti tuntuu enemmän työmaalta, kuin sellaiselta postaukselta jota olisi miellyttävää lukea :’D

Tässä kuitenkin pari nostoa:

• Hahmovaihdot: ilkikurinen ja optimistinen Mymmelin tytär on vaihdettu tämän äitiin, ikivanha ja vähän jäärä Ruttuvaari kahvia haikailevaan Piisamirottaan. Hahmoista on kuitenkin säilytetty neuroottinen, siivoamista rakastava Vilijonkka, omaan kuplaansa tarinoiden muodossa haikaileva Tuhto ja hemuli (joka toisaalta kirjasta poiketen ei etsi sisäistä Muumipappaansa, vaan haluaa vain pitää paikat ojennuksessa)
• Nuuskamuikkunen on kirjaan verrattuna todella empaattinen ja muista kiinnostunut hahmo
• Hahmojen taustatarinat ja syyt tulla taloon käsitellään vain muutamilla lauseilla, siinä missä kirjassa näiden taustoja pohjustetaan mm. omien lukujen muodossa.

Erityishuomiot

Kummallinen juttu Niiskuneidin jäähyväiset- jaksosta: Niiskuneiti haluaa asunnon, jossa on iso vaatehuone. Mietityttää vain, miksi Niiskuneiti sellaista tarvitsee - tämän päällä kun ei tähänkään mennessä ole pahemmin nähty vaatteita.

Toinen juttu Niiskuneidistä: 9. jaksossa koetaan myös jännittäviä hetkiä, kun Muumipeikko alkaa viimein pohdiskella missä kummassa Niiskuneiti asuu. Vieläkään emme tähän mystiseen kysymykseen saaneet vastausta, mutta tärkeintä on että asia on nyt jotenkin noteerattu myös sarjan tekijöiden osalta; ellei tämä ole ollut takaraivossa heilläkin sarjan alusta asti :D

Muumipapan saari- jaksossa on jälleen pieni easter egg Muumipapan nuoruuteen: hän kommentoi Muumipeikolle ja Pikku Myylle näiden etsiessä ajopuita että “rannalle voi huuhtoutua vaikka mitä! laatikoita, puuta tai puoliso!” Faktahan on, että pappa on aikanaan pelastanut mamman nimenomaan meren aalloilta omaksi armaakseen.

Muumilaakson marraskuu- jaksosta vähän jäi kismittämään Nuuskamuikkusen ja Mymmelin suhde: Kohtalokas pulloposti- jaksossahan samalla kaudella on kohta, jossa Pikku Myy tituleeraa Nuuskamuikkusen veljekseen. Herää kysymys, eikö Mymmeli (joka kuitenkin on Pikku Myyn äiti) tiedä Muikkusen olevan sukulaispoikansa? Olisi ollut hauska nähdä jonkinlainen samankaltainen viittaus siihen, että nämä kaksi ovat sukua keskenään.

Tässä kaikki jaksojen erityishuomiot! Oletko sinä jo tsekannut koko Muumilaakson kakkoskauden? Jos olet, kertoile ihmeessä omia mielipiteitäsi tai näkemyksiä jaksosta postauksen kommenteissa.

Ensi kertaan, ihanaa toukokuun jatkoa!

- iitu