Ennakkoarviossa Tove-elokuva!

Heipsansaa! Heittäydyin tällä viikolla niin sanotusti jännän äärelle kun hipsin Finnkinolle seuraamaan klassista Mysteerinäytöstä, jossa elokuvaa ei katsojille paljasteta ennakkoon. Vaan kuinkas sitten kävikään - kankaalle heijastettiin ennakkonäytöksenä juurikin Tove, kenties yksi vuoden odotetuimmista pohjoismaisista elokuvista!

Tänään blogissa suunnataan täten valkokankaiden äärelle, kun tutkailen elokuva-arvion muodossa taiteilijaa joka antoi kasvot rakastetuille Muumihahmoille. Pyrin pitämään arvioni spoilerittomana, saapuuhan elokuva itsessään valkokankaillekin vasta tätä postausta seuraavana päivänä :)

Lähde: imdb.com


Tove (2020)

Elokuvan perustiedot

Julkaisuvuosi: 2020

Tuotantoyhtiö: Nordisk Film

Ohjaaja: Zaida Bergroth

Käsikirjoitus: Eeva Putro

Pääosissa: Alma Pöysti, Krista Kosonen, Shanti Roney

Ikäraja: K12 (huoltajan kanssa max 3 vuotta ikärajaa nuoremmat pääsevät myös katsomaan!)

Juoni

Tove- elokuva alkaa toisen maailmansodan pommitusten loppumainingeista, joissa Tove Jansson piirtää pommisuojassa Muumihahmoja luonnoslehtiöönsä. Sodanjälkeisessä maailmassa Tove alkaa etsiä omaa paikkaansa kuvataiteen saralla, ankarahkon mutta tyttärensä lahjoihin uskovan isän katsellessa tämän tekemisiä lähinnä tuohtuneesti. “Tämä ei ole taidetta”, isä tuhahtaa jo elokuvan trailerissa nähdessään Toven piirtämät Muumipilakuvat.

Elokuva matkaa läpi Toven uran ja elämän merkittävimpien vuosikymmenten, kun tämä rakastuu poliitikko Atos Wirtaseen ja pian tämän jälkeen teatterintekijä Vivica Bandleriin, pääsee maalaamaan freskoja Helsingin kaupungintalolle, näkee Muumihahmojensa kohoavan teatterin lavalle ja kaiken tämän keskellä koettaa luoda onnistunutta uraa kuvataiteilijana. Elokuvan keskiössä ovat sekä Toven ihmissuhteet että taiteellinen ura, ja näiden kahden paletin avulla valkokankaalle maalataan kertomus naisesta ja taiteilijasta jonka mielestä elämän seikkailun kaikki ihmeelliset mutkat on tutkittava.

Tove elokuvana - spoileriton arvio

Kuvauksellisesti Toven pääosassa nähdään kosolti lähikuvaa - lähikuvaa tämän elämässä olleista kasvoista, taiteesta ja  muista vaiheista. Tämä tekee elokuvasta mielestäni jopa erittäin intiimin; aivan kuin katsoja pääsisi nimenomaan kosketusetäisyydelle Toven elämästä. Visuaalisesti elokuva on muutenkin kaunista katsottavaa. Elokuvasta jäivät mieleeni erityisesti uskottava ajankuvan luominen; komeat autot, Toven ateljeet, juhlasalongit ja puvustus rakentavat visuaalisesti kauniin 50-luvun, ja miljööseen oli mielestäni todella helppo ihastua. Elokuvan musiikit ovat myös mukavaa kuunneltavaa; Toven matkalle on sävelletty kosolti taitavaa jazzia ja 50-luvun ns. “svengailumusaa”, jonka tanssiin Tovea näyttelevä Alma Pöysti useassa kohtaa tanssahteleekin kuin Tove konsanaan.

Tove ja Atos (Alma Pöysti ja Shanti Roney). Lähde: iltalehti.fi


Mistä päästäänkin näyttelijäntyöhön. Toven pääroolikolmikko piirtää valkokankaille osuvat, realistisilta tuntuvat kuvat sekä Tovesta että tämän rakastetuista Vivicasta ja Atoksesta. Erityisesti Pöysti on monissa kuvissa niin paljon Toven kaltainen, että sydän pamppailee hänen liikkuessaan kohtauksesta toiseen. Muutenkin Tove on täynnä ensiluokkaisen hyvää näyttelijäntyötä; sivuosista mieleeni jäivät muutaman sympaattisen minuutin esillä ollut Joanna Haartti (jääköön teidän nähtäväksenne hänen roolihahmonsa!) sekä Toven äidin roolin tekevä Kajsa Ernst. 

Jos Tovea pitäisi elokuvana luonnehtia yhdellä sanalla, sanoisin sen tihkuvan valoa. Tämä valo näkyy sekä elokuvan valonkäytössä, ohjauksessa, näyttelijäntyössä, käsikirjoituksessa että tavassa jolla Toven elämää käsitellään julkisuuden, rakkauden ja menestymisentarpeen pyörteissä. Elokuva ei synkistele pitkään, vaan tovemaisen pontevasti etenee niin että kaksi tuntia teatterisalissa kuluivat ainakin itselläni kuin hujauksessa.

Elokuvassa on paljon hyvää ja se on kiinnostava teos, vaikka samaan aikaan ns. palapelin palasia siinä on melko reippaasti. Siihen liittyen, loppuun muutamalla sanalla toisesta aiheesta… 

Mitä jäin kaipaamaan?

Tove on visuaalisesti koherentti, kunnianhimoinen teos joka kulkee pitkän taipaleen 40-luvun sota-ajasta noin 50-luvun loppuun saakka. Koska elokuva kulkee näin pitkän matkan, on materiaaliakin valtavasti; elokuva kuitenkin käsittelee sekä Toven taiteilijuutta että yksityiselämää. Katsojana jäin siksi eniten kaipaamaan selkeämpää aikajanallista asettelua; elokuvaa on katkottu aluksi aikakausiin vuosilukujen mukaan, mutta näitä ns. “virstanpylväitä” on vain muutama; alussa elokuva telakoi itsensä 40-luvulle, seuraavan kerran ollaan 50-luvun alkupuoliskolla ja loppuosa elokuvasta kuuluukin tähän samaan aikalooppiin. Tämän takia elokuvan seurattavuus hieman vaikeutuu. Ruudulle juoksutetaan tapahtumia toisensa perään, Muumikirjojen julkaisuajankohdat jäävät kokonaan pimentoon ja esimerkiksi Toven perhe-elämän ja menestyksen nostattamat paineet käsitellään kovin vauhdikkaasti, niihin juurikaan takertumatta.

Henkilökohtaisesti jäin myös kaipaamaan enemmän Toven taiteilijanuran esiintuomista. Tämä versio Tovesta keskittyy todella painokkaasti juuri hänen ihmissuhteisiinsa, joista keskeisimmät totta kai ovat Atos Wirtanen ja Vivica Bandler. Kuitenkin, näissä suhdeasioissa ja niiden koukeroissa roikutaan mielestäni vähän liiaksi, varsinkin kun Toven taiteellisesta elämästä olisi saanut askarreltua niin paljon monipuolisemmankin teoksen.  Kaiken päälle elokuvan käsikirjoitus luottaa todella paljon hiljaisuuteen sanojen sijaan; tämäkään ei toki ole huono asia, mutta eritoten alussa todella pieni dialogi päähenkilöiden välillä estää rakentamasta näihin kovinkaan suurta tunnesidettä.

Lähde: Moomin.com

Pakko on myös todeta (onhan tämän julkaisun alustana Muumipohjainen blogi), että ns. Muumien maailmanvalloitus jää elokuvassa todella, todella pieneen osaan. Toki Tove ei halunnut alkujaan netota menestystä nimenomaan Muumiteoksillaan, mutta silti olisin kaivannut elokuvaan hieman enemmän muumiutta; nyt tämän taiteilijan kuuluisin elämäntyö pyörii vain sivuosassa, pilkahdellen esiin sieltä täältä kuin salamatkustaja povitaskusta.

Kenelle suosittelen:

Tove ei ole mielestäni elokuva ihan koko perheelle, ottaen huomioon miten liberaaliin ja kovin holtittomaankin persoonaan elokuva perustuu. Tove on hyvin voimakkaasti nimenomaan elämänkertaelokuva, jonka sivuosissa tasapainottelevat muumihahmot sekä Toven taiteilijaelämä. Eli mikäli mielit katsoa laadukasta kotimaista draamaa jonka keskiössä on monien rakastama ja omia polkujaan kulkenut kuvataiteilija, rohkaisen ehdottomasti katsastamaan Toven. Kyseessä on kuitenkin yksi syksyn odotetuimmista kotimaisista, joka varmasti lunastaa monen katsojan odotukset ja päästää samalla valtaväestön taas hieman lähemmäs tätä kuuluisaa taiteilijaa. Muumifanin teos saattaa jättää hieman kylmäksi, sillä sen keskiössä eivät tosiaankaan ole Muumit; toisaalta, uskallan väittää että tämä on tietoinen ohjaajan ja/tai käsikirjoittajan valinta.

Arvio: 3½ hattivattia.

Tovehan saapuu elokuvateattereihin huomenna, perjantaina 2.10.! Oletko itse aikeissa mennä elokuvaa katsomaan? Kommenteissa voi toki tuttuun tapaan jakaa myös mielipiteitä elokuvasta mikäli menet sitä katsastamaan :)

Nähdään taas ensi postauksessa, ihanaa lokakuun alkua!

- iitu

1 kommentti:

  1. Mukavaa kuulla että elokuva käsittelee Toven elämää laajemmin. Pelkkien trailereiden ja median uutisoinnin perusteella pelkäsin elokuvan keskittyvän lähinnä Toven ja Vivican välisen suhteen kiihkeimpiin, villeimpiin ja intiimeihin hetkiin. Joten elokuva kuulostaa paljon katsottavammalta kuin mitä osasin odottaa. Toivottavasti Tove saa vielä jatko-osan jossa Tuulikki Pietilä pääsee mukaan. Olisi kiva esim nähdä heidän elämäänsä Harussa. Pietilä on kuitenkin se joka auttoi Tovea löytämään taas ilonsa ja vapautensa.

    VastaaPoista