Toven taival: Taikatalvi

Morienttes! Toven taival- postaussarja saa tänään jatkoa, kun lähestymme ns. “synkempien” Muumikirjojen osiota matkallamme. Toivottavasti käsienne ulottuvilla on joko lapaset tai kuppi lämmintä marjamehua tai hilloa nyt, kun loikkaamme lokakuisesta ruskasta keskelle Muumipeikon elämän ensimmäistä talvea Taikatalvi- romaanin merkeissä (julk. 1957).

Niin kuin ennenkin, tässä osiossa käsittelemme nizkun ja meitsin Matsuconissa 2019 pitämän coniluennon pohjalta mitä vaikutteita kukin Muumikirja on ottanut Toven omasta elämäntilanteesta, ja kuinka ne  näkyvät varsinaisissa teoksissa. Tässä Taikatalvi-postauksessa on käytetty lähteenä Tuula Karjalaisen Tee työtä ja rakasta- teosta (julk. 2013).

Kirjan juoni

Muumilaaksoon on koittanut sydäntalvi, ja lähes koko laakso uinuu unenomaisessa mystisyydessä. Kylmän talven keskellä tapahtuu kuitenkin pian jotain erikoista: Muumipeikko herää ensimmäistä kertaa kesken talviuniensa, eikä saa enää unen päästä kiinni.

Lähde: guardian.com

Talviunettomuuden vaivatessa Muumipeikko sukeltaa ensimmäisenä muumipeikkona koskaan keskelle talven lumottua maailmaa, jossa tämä kohtaa mitä eriskummallisimpia otuksia, sattumuksia ja kokonaan uuden ympäristön jossa tämä ei voi paeta pelkojaan äidin lohdulliseen syliin. Muumipeikon kanssa talven läpi kulkevat Tuu-Tikki, Pikku Myy ja koko joukko muita talven vieraita; näistä nimeltä mainittakoon reippaileva Hemuli, pikku ötökkä Salome, näkymättömät päästäiset ja susien luokse haikaileva koiranreppana Surku. (Sekä Tuutikista, Surkusta että Hemulista on punssiblogissa tehty hahmoesittelyt, voit lukea ne heidän nimiään klikkaamalla :3)

Yhtäläisyydet Toven elämään ja aikaan

Taikatalven aikaan Tove oli ajautunut todelliseen työkiireiden limboon: deadline toisensa jälkeen kulutti häntä, eikä asiaa auttanut jatkuvasti kasvava kuuluisuus ja julkisuuden valokeilassa oleminen. Tove teki töitä lähes tauotta, eikä hänellä enää juurikaan ollut aikaa olla vain itsekseen ja rauhoittua töiden keskellä (Karjalainen, 2013).

Taikatalvi syntyi kirjana osittain siksi, että Tove halusi oppia ymmärtään paremmin talvea ja sen eriskummallisuutta. Siinä sivussa tämä kuitenkin halusi tehdä myös kirjan, johon kanavoi nimenomaan muuttuvaa maailmaa ja epävarmuuksien hyväksymistä (Karjalainen, 2013). Taikatalvessa tämä näkyy alusta saakka todella voimakkaasti; siinä missä Muumipeikko on tähän mennessä elänyt tuttua ja turvallista elämää ystäviensä ja perheensä tukemana, ei hänellä talviseen aikaan aluksi ole ketään johon hän todella voi tukeutua. Maailma hänen ympärillään on outo, ja alkuun hän onkin todella turhautunut siitä että joutuu elämään keskellä tällaista outoutta. Meneepä peikko jopa niin pitkälle, että veisaa talvesta turhautuneen laulunpätkän:

"Nyt kuulkaa, kurjat, piilevät eläimet pimeyden,

te jotka veitte auringon ja toitte kylmyyden:

nyt aivan yksin olen, jalkojani väsyttää,

saan turhaan ikävöidä laakson puiden vihreää,

vaan muistan meren aallot ja kuistin sinisen

ja lumessa kauheassa nyt elää tahdo en!"

- Taikatalvi (v. 2010 käännösversio)

Kuvan lähde: zhuangbros.wordpress.com

Muumipeikon mietteistä ja turhautumisesta aistii kirjassa selkeästi sen, miten Tove on kaivannut paluuta tuttuun, turvalliseen ja edes jotenkuten seesteiseen elämäänsä. Se, miten Muumipeikko koettaa hyväksyä uuden vuodenajan ja muutokset, mutta samaan aikaan haikailee muita rakkaita vuodenaikojaan, on mielestäni suoraviivaista viittomista siihen että kirjailija toivoo kaiken pikkuhiljaa palaavan ennalleen. Kuitenkin, mielestäni kirjassa upeaa on se että tarinan edetessä Muumipeikko alkaa ymmärtää ja hyväksyäkin talven olemassaolon; siitähän voi ehkä jopa pitää, hän pohtii seistessään lumisateessa äänettömyyden lumoamana. 

Mutta Taikatalvi on toki muutakin, kuin kertomus sisäisten ja ulkoisten mörköjen kanssa painimisesta. Se on näet julkaistu noin vuosi sen jälkeen, kun Tove on tavannut elämänsä rakkauksista oletetusti viimeisen, Tuulikki Pietilän.

Lähde: Moomin.com

Monet Muumifanit tietänevätkin Tuutikin olevan suora personifikaatio Tuulikista; joku, joka ohjaa Muumipeikkoa tämän omituisella seikkailulla tuntemattoman keskellä. Tuutikki ei kirjassa holhoa tai paapo Muumipeikkoa niin kuin Muumimamma ehkä tekisi, vaan nimenomaan antaa tälle henkistä tilaa päästä itse selville talvesta kaikkine outouksineen. (Karjalainen, 2013.) 

Tiesitkö, että…?

Taikatalvi on Muumikirjoista ensimmäinen, joka on kohdennettu selkeästi enemmän aikuis-yleisölle lasten sijaan (Karjalainen, 2013). Tämä heijastuu kirjassa voimakkaasti esimerkiksi siten, että kyseessä on ensimmäinen Muumikirja jossa käsitellään rohkeasti mm. kuolemaa ja yksinäisyyden sekä outouden tunnetta. Kaikki kirjan lukeneet muistanevat kohtauksen, missä Muumipeikko ensi kertaa eläessään joutuu kosketuksiin kuoleman kanssa kun suuri pakkanen kohmettaa kaunishäntäisen oravan jääkalikaksi. (Vaikkakin samainen orava toki jälleen keväällä sinkoilee iloisena menemään kirjan lopussa :D)

Tuulikki Pietilä on tehnyt kuvataiteilijan uransa aikana kosolti pienoismalleja Toven teoksista, mutta eniten kuvaelmia hän on ylivoimaisesti tehnyt Taikatalvesta. Mikäli mielit nähdä näitä teoksia ihan livenä, niitä löytyy kosolti Tampere-talon Muumimuseosta! ^^

Siinä tämänkertainen Toven taival! Kommentteja postauksesta voi tuttuun tapaan jakaa kommenteissa; voit myös kertoilla mielipiteitäsi mikäli itse olet kyseistä kirjaa lukenut.

Vielä on jäljellä muutama kuvakirja ja romaani, niitä odotellessa mukavaa lokakuun jatkoa kaikille ~

iitu