Heipsunvei! Punssiblogissa palaillaan tänään Toven taival- osioon muutaman kuukauden breikin jälkeen. Tässä osiossa käsittelemme nizkun ja meitsin pitämän coniluennon pohjalta millä tavalla mikäkin muumikirja on saanut vaikutteita Toven omasta elämäntilanteesta, ja kuinka ne näkyvät varsinaisissa teoksissa. Lähestymme tänään Muumikirjakatalogin puoliväliä, kun poimimme kirjahyllystä tutkittavaksi miten Vaarallinen juhannus-teos (julk. 1954) kuvastaa Janssonin tuolloisia elämänvaiheita.
Kirjan juoni
Muumien vaarallinen juhannus saa alkunsa uhkaavasta tulivuoresta, joka on kesän mittaan piskuisesti savuttanut ja pihissyt Muumilaaksossa. Muumilaaksossa on läsnäolevan kesän sekä tulivuoren vuoksi valtavan kuumaa, ja jo kirjan ensimmäisessä luvussa tilannetta saapuukin vähemmän herttaisesti viilentämään hyökyaalto joka aikaansaa Muumilaaksossa pienikokoisen vedenpaisumuksen. Muumitalon ollessa veden varassa joutuu Muumiperhe hylkäämään kotinsa, ja loikkaamaan eriskummalliseen ohikulkevaan rakennukseen josta puuttuu kaiken päälle etummainen seinä.
Hetken eriskummallisessa talossa seikkailtuaan Muumit kohtaavat teatterirotta Emman, joka oikaisee Muumeille heidän rantautuneen ihka oikeaan teatteriin. Emma antaa seurueelle luvan jäädä asumaan teatteriin, mutta Muumiperhe ei ennätä kauheasti ilakoimaan asiasta, kun kohtalon oikut ja eräs nimeltämainitsematon teatterinsiivoaja ajavat Niiskuneidin ja Muumipeikon erilleen muusta perheestä. Vaarallinen juhannus onkin tiivistettynä tarina kolmesta eri seurueesta - teatteriin jäävästä Muumiperheestä, metsissä harhailevasta Muumipeikosta ja Niiskuneidistä sekä Nuuskamuikkusesta ja Pikku Myystä taistelemassa lain kylmiä kouria vastaan.
Yhtäläisyydet Toven elämään ja aikaan
Westinin (2007) mukaan Vaarallisen juhannuksen aikaan piskuinen Muumibuumi oli saanut tuulta alleen - Muumipapan urotöiden sekä Taikurin hatun suosio oli nostanut Toven nimen monen ihmisten huulille, mutta taloudellinen menestys oli vielä vain parahultaista. Samoihin aikoihin Tove kuitenkin alkoi myös julkaista Muumisarjakuvia veljensä kanssa, mikä auttoi suosion nostattamisessa. Vaarallisen juhannuksen suurin innoittaja oli Toven tuolloinen rakastettu Vivica Bandler, joka oli tehnyt kiitettävän uran teatterimaailmassa ja houkutteli myös Tovea mukaan teatterin taianomaiseen ympäristöön. Vivica myös toimi kirjan oikolukijana, ja kirja onkin omistettu hänelle.
Vaarallisessa juhannuksessa teemana ovat voimakkaasti muutos ja illuusion voima. Näistä ensimmäistä käsitellään erityisesti Muumipeikon näkökulmasta; onhan kyseessä ensimmäinen kirja, jossa Muumipeikko ja Niiskuneiti ovat ensimmäistä kertaa pitkän aikaa erillään Muumimammasta ja - papasta (Westin, 2007). Sama koskee toki myös Nuuskamuikkusta ja Pikku Myytä, jotka kuitenkin tuntuvat suhtautuvan perheestä erillään oloon pikemminkin seikkailuna kuin vaarana. Muikkusellahan tulee kirjassa todellinen tenkkapoo vasta, kun hän tajuaa olevansa vastuussa 24:stä orpolapsesta; miten näiden kanssa pitäisi olla, miten nämä pitäisi ruokkia, miten viihdyttää ja varmistaa että jokainen pysyy hyvällä tuulella. Kirjassa palataan siksi temaattisesti jatkuvasti siihen, miten paljon perheen jäsenet tarvitsevat toisiaan; sekä perheen ns. lapset että aikuiset, jotka teatterilla koettavat miettiä miten saavat lapset takaisin kotiin.
Illuusiosta puhuttaessa luo Vaarallinen juhannus lukijalle ennen kaikkea maailmaa, missä mikään ei ensisilmäyksellä ole sitä mille näyttää.
“Homssu etsi marmeladia.
- Ehkä hillo kelpaa yhtä hyvin, hän sanoi ja kaiveli erästä tölkkiä
- Värjättyä kipsiä, sanoi Mymmelin tytär. Hän otti omenan ja puraisi sitä. - Puuta, hän sanoi.
Pikku Myy nauroi.
Mutta Homssu oli huolissaan. Kaikki esineet hänen ympärillään olivat olevinaan jotain muuta kuin todellisuudessa olivat, pettivät häntä kauniilla väreillään, ja kun hän ojensi käpälänsä, ne oliakin vain paperia, puuta tai kipsiä. Kultakruunut eivät olleet mukavan painavia, kukat olivat paperikukkia, viuluissa ei ollut kieliä eikä laatikoissa ohjia, eikä kirjoja saanut edes auki.”
- Jansson 1954.
Muumit oppivat myös hämmentymään teatterin eriskummallisesta maailmasta, missä kiljuvan jalopeuran vaatteista löytyykin kaksi majavaa, oleskeluhuoneen lattia pyörii ja sieltä täältä löytyy aina uusia mysteereitä tutkittaviksi. Vaarallinen juhannus on kertomus illuusion voimasta, mille asiat olentojen mielestä näyttävät ja mitä ne oikeasti ovat ja mitä tapahtuu kun nämä kaksi sekoittuvat (Westin, 2007).
Tove on tuonut Vaaralliseen juhannukseen hyvin arkirealistisia elementtejä teatterista ja sovittanut ne tapahtumiksi, jotka Muumiperheen hämmennyksen ja tietämättömyyden vuoksi tuntuvat edelleen ihanan tuoreilta. Kirjan rivien välistä paistaa myös mielestäni voimakkaasti miten paljon Vivica on auttanut teatterin maailman uudelleenrakentamisessa Muumien maailmaan. Vaikka teatterissa kaikki on Muumeille jännittävällä tavalla uutta, mutta kirjassa on läsnä mukavasti myös Tovelle ominainen tapa kirjoittaa seikkailusta, perheestä, yhteenlöytämisen ihanuudesta ja totta kai siitä, miten Muumiperhe selviää jälleen kerran vavisuttavasta luonnonkatastrofista.
Tiesitkö, että…?
Vaarallinen juhannus taipui (vähemmän yllättäen) myös teatterilavalle saakka; Vivica ja Tove työstivät kirjan Lilla Teaternin näyttämölle vuonna 1958. Tämä näytelmä toi kansan rakastaman Lasse Pöystin ensimmäistä kertaa teatterin lavalle Muumipeikkona, ja muutama vuosi sitten edesmennyttä Pöystiä pidetäänkin edelleen jonkinlaisena “koko kansan Muumipeikkona” (Moomin.com).
Vaarallisessa juhannuksessa on kunnioitettu kirjoittamispuolella mm. teatterimaailman pioneeria William Shakespearea. Tämä näyttäytyy siten, että kirjassa näytellään ns. näytelmä näytelmässä, kun teoksen sisällä Muumihahmot näyttelevät teatterin lavalla Jalopeuramorsiamet-näytelmänsä (Westin, 2007). Samalla näytelmässä rikotaan muuten lahjakkaasti teatterin neljättä seinää, kun Muumiperhe vetää yleisöstä puolivahingossa katsojia mukaan ja näiden mukanaan tuomia sisäänpääsymaksuja (= kaikkea, mikä kelpaa syötäväksi) aletaan tarjoille katsojille.
Teatterimaailmasta on kerrottava vielä, että kirjassa olevat heksametriin kirjoitetut näytelmäpätkät ovat peruja antiikin kreikan kielestä (Westin, 2007). Tässä oiva esimerkki siitä, miten heksametriä tulee kirjoittaa:
“Hänen on kirjoitettava heksametriä! Heksametriä! Ei loppusointuja.”
- Mitä sinä tarkoitat heksametrillä? kysyi Muumipappa.
- Kas näin: tamtara-tamtara-ra- tara-tamtamtamtara-tamtam, selitti Emma.
Muumipapan ilme kirkastui.
- Tarkoitatko näin: “Karjukoon - vainjalopeura - minätaistoonkäynjasen- surmaan?” hän kysyi.
- Se on parempi, Emma sanoi. - Kirjoita nyt kaikki uudelleen heksametriin. Ja muista, että kunnollisessa vanhan hyvän ajan murhenäytelmässä kaikkien on oltava sukua keskenään.”
Näillä ohjeilla jokainen halukas on vapaa halutessaan kirjoittamaan vaikka koko loppuelämänsä harvinaisen runollisesti. Kentiesjoku-päiväkaunis-voi - tässä-blogissakinheksametri-kieleentulla? (Ei, ei tosiaankaan tule :D)
Siinä kaikki Vaarallisesta juhannuksesta tällä erää! Kirjaahan olemme käsitelleet blogissa aiemminkin Muumijaksoilun merkeissä, mikäli tahdotte aiheeseen perehtyä enemmän :> Kommentteja tai fiiliksiä kirjasta ja teatterimaailmasta Vaarallisessa juhannuksessa voi tuttuun tapaan jakaa kommenteissa! Ensi kertaan <3
- iitu
Postauksen lähteet:
Boel Westin: Tove Jansson - sanat, kuvat, elämä (2007)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti