Vuosipostaus 2021 - Punssiblogin menneet ja tulevat kuviot!

Heipähei taas Punssiblogista ihan pienen joulutauon jälkeen! Toivottavasti vuodenvaihteenne sujui mukavissa merkeissä ja saitte rentouduttua kunnolla.

Kuten menneinäkin vuosina, aloitamme bloggaamisen tutulla vuodenvaihteen postauksella jossa hieman muistelemme menneitä ja visioimme blogin tulevia kuvioita. Koska kumpiikaan meistä ei ole saanut “päivitystauolla” kolausta joka antaisi meille ennustajan kyvyt eikä lahjapaketeista paljastunut kristallipalloa, ovat tulevaisuudenkuvat toki hämäriä mutta eivät täysin vailla suuntaviivoja.


Köydet irti, ankkuri ylös!


Menneen vuoden kohokohdat


Menneeltä vuodelta kohokohdiksi nostaisin itse Punssin uudet postaustyypit, joista varsinkin Punssipod on saanut mukavan vastaanoton. Molemmat olemme kovasti pitäneet podien äänittämisestä ja visioineetkin että mikäli ne kuulijoita edelleen kiinnostavat, pitäisimme ne ns. blogin vakiokalustossa aina silloin tällöin. Myös Muumilaakson perhedynamiikat-postauksia on ollut tosi mukava tehdä, samoin Toven taival- kirjoitussarjan kirjoittaminen luennosta konkreettisiksi postauksiksi on ollut antoisaa. Molemmat sarjat jatkuvat blogissa vielä tämän vuoden ajan muutamilla kirjoituksilla!


Vuodelta 2020 jäämme myös lämmöllä muistelemaan vastikään päättynyttä joulukalenteria, johon saimme jälleen tuoda jotakin uutta, mutta haalia myös vanhoja “klassikko”-postaustyyppejä kuten Muumivisaa, joulunajan Muumiohjelmien listausta sekä erilaisia adventtiluukkuja. Hauska fakta joulukalenterin tekemisen takaa - heitimme vitsillä muistaakseni toissavuoden joulukalenterin päätyttyä, että seuraavaahan voisi alkaa ideoida sitten viimeistään kesän puolivälissä. Vitsi muuttui kuitenkin todeksi, kun heinäkuun kieppeillä olimme jo tehneet pohjan lähes kaikille postauksille, mikä toden totta helpotti niiden kirjoittamista ja työstöä <3 Ensi vuoden joulukalenterillekin on jo tehty ujoja suunnitelmia, olkaahan meihin yhteydessä jos teillä on näin talviseen aikaan siihen jonkinlaisia ideoita!


P.S. Laittelemme tämän viikon aikana sähköpostia kaikille jotka tahtoivat saada tiedon pistemääristään Muumivisassa. (Muistakaa tarkistaa myös roskaposti viestin varalta!) Visan oikeat vastaukset voi myös kurkistaa tästä linkistä, jos mieltä kovasti kutkuttaa. Kiitos ihan kaikille vastaajille <3


Tulevat kuviot vuodelle 2021?


Kuten ennenkin, jatkaa Punssiblogi aktiivista porhaltamistaan n. 3-4 postauksen kuukausivauhdilla. Ihan kaikkia suuntaviivoja emme ole vielä määritelleet matkalle, mutta Muumilaakson tarinoiden sanoin: “Muumilaakson väki päätti olla koskaan hankkimatta karttoja tai merikortteja. Ilman niitä on paljon mielenkiintoisempaa.” Tätä ohjetta kunnioitamme mekin, jotta horisontti pysyy aina pikkuruisen salaperäisenä.


Muistatteko, kun viime vuonna kerroin että Muumijaksoilua on jäljellä vielä reippaasti yli 70 jakson verran? Noh, tänä vuonna jaksoiluissa on edetty 44. jaksoon saakka. Kahlattavaa siis edelleen on - tarkemmin sanottuna 60 jakson verran. Nizkun kanssa olemme aikoinaan puhuneet puoliksi tosissaan että meidän on oltava ystäviä vähintään niin kauan kuin blogissa on käyty läpi kaikki nämä jaksot, ja nopealla matikallahan tähän touhuun menee vielä vähintään 4-5 vuotta, jos hyvin käy. Monta tärkeää vuotta on siis edessäpäin :D 


Muumijaksoilun lisäksi, mitä tulee ns. vakiopostauksiin, uskallan sanoa että tänä vuonna on luvassa ainakin muumiteorioita, pelipostauksia, jokunen toplista ja mahdollisuuksien mukaan postauksia myös uusista markkinoille tulevista Muumituotoksista. Näistä suuria kysymysmerkkejä ovat tällä hetkellä mm. Muumilaakson vahvistettu 3. kausi (kyllä, jälleen pääsette kuulemaan podeja tästä jos kausi sattuu jo tälle vuodelle :D) sekä kotimainen remasterointi Muumipeikko ja pyrstötähti-elokuvasta. Kumpikin mainituista tuotoksista on vielä tätä postausta kirjoittaessa vailla julkaisuajankohtaa, mutta tiedottelemme niiden kohtalosta blogikirjoitusten osalta kunhan taivas niin sanotusti selkenee.


Toivomme että tulevat postaukset tuottavat edelleen teille lukijoille iloa ja mahdollisuuden hetkeksi tuudittautua pois ikävistä asioista - meille näiden tekstien kirjoittaminen on ennen kaikkea rentoutumista ja leppeää ajanvietettä, ja olisi ihanaa jos se välittyisi myös teille lukijoille täällä virtuaalisessa ihmemaassa :3


Paljon on luvassa uutta ja vanhaa, mutta kaksi asiaa mitkä säilyvät ovat varmoja: se, että Punssiblogia tulevat tänäkin vuonna kirjoittelemaan nizku sekä meitsi, muumifaneilta toisille niin kauan kuin teitä lukijoita löytyy :) Jos teillä on jonkinlaisia toiveita siitä millaisia postauksia toivotte tänä vuonna, jakakaa ihmeessä mielipiteitä kommenteissa!


Parempaa uutta vuotta 2021, let’s get this! <3


- iitu & ja nizku 

1 kommentti:

  1. Omia suosikkejani ovat olleet joku muu(mi), mikä? -postaukset

    VastaaPoista