Faktaa muumeista - Muumilaakson tarinoiden animaatiokehitys (Tanoshii Mumin Ikka)

Heipparallaa! Tämän viikon postauksessa tarkastelemme Tanoshii Mumin Ikka -sarjaa, ja sen animaatiokehitystä. Kyseinen sarja tunnetaan paremmin Muumilaakson tarinoiden ns. ensimmäisenä sarjana, joka sisältää sarjan ensimmäiset 78 jaksoa - mukaan lukien alunperin Suomessa sensuroidut 2 ensimmäistä jaksoa.


Sarjan alussa hahmojen yleisilme on vasta hieman kehittelyn alla, ja tämä näkyy erityisesti sarjan muumihahmoissa. Muumien silmät ovat paljon pienempiä verrattuna heidän kasvoihinsa suhteessa myöhempään. Myös Pikku Myyn ja Nuuskamuikkusen silmien muoto muuttuu sarjan edetessä.
Lisäksi muumit ovat anatomian osalta hyvin lyhytjalkaisia sarjan ensimmäisissä jaksoissa.




Hahmot ovat alusta alkaen semi ilmeikkäitä, mutta se korostuu mitä pidemmälle sarjaa mennään. Jo neljännessä jaksossa muumeilla nähdään järkyttyneitä ilmeitä, jossa näiden silmien värikalvo pienenee muusta silmästä korostamaan järkytystä. Myös hahmojen muita tunteita aletaan näyttää paljon vahvemmin. Hahmojen piirrostyyli tuntuukin vakiintuvan neljännen jakson (Tervetuloa hattivattien saarelle/Autiolla saarella)-kohdalla. 


Sarjan piirrostyyli vakiintuu siis melko varhain jo muutaman jakson jälkeen. Tässä muutama vertailu kuvia sarjan keskivaiheelle, joita voi verrata yllä oleviin kuviin!

Jakso 44: Hauska syntymäpäivälahja

Jakso 48: Kuplia

Kuitenkin on erikseen mainittava, että sarjan tasaisesta animaation laadusta huolimatta sarja kohtaa välillä pienimuotoisia kömmähdyksiä. Joskus sellaiset kömmähdykset voivat kestää jopa kokonaisen jakson verran, mikäli on “Feeniks-lintu/Kultasiipinen feeniks”-jaksoa uskominen. 



Nähdään taas seuraavan postauksen parissa! 


- nizku

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Varsinkin kun aihe on itseänikin kiinnostanut.

    Feeniks-jakson kaltaisia "kömmähdyksiä" ei silti voi pitää mitenkään tavattomina, kun ottaa huomioon kuinka pitkä sarja Tanoshii Moomin Ikka lopulta on. Japanilaiset animaatiostudiot aika tavallisesti hajauttavat jaksojen valmistusta pienemmille tuotantoryhmille jaksoittain, eivätkä kaikki tekijät tosiaan jokaisen jakson kimpussa aktiivisesti viikosta toiseen ole. Hauskana huomiona tämän blogipostauksen takia huomasinkin lähdettyäni hieman penkomaan, että nimenomaan Feeniks-jaksossa animaatio-ohjaajana ainoan kerran ensimmäisellä kaudella toiminut Kazuaki Moori palasi sittemmin pahamaineisesti animoidun Boken Nikkin johtavaksi animaatio-ohjaajaksi, vastaten henkilökohtaisestikin siellä kourallisesta jaksoja. Voidaankin hyvällä syyllä spekuloida, onko hänen alaisuudessaan animaattoreilla ollut käytössään löyhemmät säännöt hahmojen designissa pysymiseen kuin sellaisissa jaksoissa, joissa vaihtelu keskenään muumien anatomiassa ei ole niin radikaalia eri animaatio-ohjaajien välillä. Tietenkin aina pitää myös muistaa vanha tuttu ystävä hutiloidummalle jäljelle: kiire.

    VastaaPoista