#Muumijaksoilu 14 - Tiukka Naapuri/Vilijonkka muuttaa naapuriin

Hei kaikki!

Helmikuun viimeisessä Punssipostauksessa ollaan uuden Muumijaksoilun äärellä Iitun toimesta. Käsittelyssä on jakso, jossa Muumilaaksoon toivotetaan tervetulleeksi kolme uutta asukasta - rouva Vilijonkka ja tämän lapsukaiset.

Kuten ennenkin, Muumijaksoilu-osiossa tarkoituksena ei ole kritisoida tai vertailla laadullisesti Muumilaakson tarinoiden YLE- ja MTV-dubbeja. Sen sijaan postauksissa keskitytään siihen, miten asiat on joko ilmaistu tai esitetty eri tavalla uudessa ja vanhassa dubbauksessa.

Jaksot käydään läpi numerojärjestyksessä YLE:n esitysjärjestyksessä.


Tiukka naapuri/Vilijonkka muuttaa naapuriin


Sää oli niin upea, ettei Muumipappa kerta kaikkiaan pystynyt keskittymään muistelmiensa kirjoittamiseen.” (YLE)
Muumipapan mielestä sää oli aivan liian kaunis muistelmien kirjoittamiseen, joten hän lähti kävelylle.” (MTV)

Tiukka naapuri- jakso käynnistyy, kun Muumipeikko ja Pikku Myy hoksaavat autiona olleen talon muuttuneen asutuksi. Taloon on muuttanut Vilijonkka, vannoutunut äiti ja kotirouva sekä tämän kolme nuhteettomasti käyttäytyvää lasta. Jo ensitapaamisesta lähtien on selvää, että Vilijonkan ja Muumien kasvatustyylit ja muutenkin elämänasenne ovat toisistaan huomattavan etäisyyden päässä - siinä missä muumit ovat rentoja, suorastaan huikentelevaisen lupsakoita ja pannukakuntuoksuisia seikkailijoita, on Vilijonkka järjestystä ja täsmällisyyttä arvostava pikkutarkka olento. Sama pätee kasvatukseeen, jossa Vilijonkka suosii tiukkaa kuria ja ajatusta siitä, että “kiltit lapset näkyvät, mutta eivät kuulu”. Siksi Muumiperheen hurjastelut (taloon rakennetut monikerroksiset liukumäet ja Tarzan-leikit) ovat Vilijonkalle pelkkää punaista vaatetta, samalla tavalla kuin Muumien lupsakka elämäntyyli.


Eroavaisuudet sarjakuvaan/kirjaan


Tiukka naapuri-jakso ei pohjaudu Tove Janssonin alkuperäisiin Muumikirjoihin tai sarjakuviin. Vilijonkka kylläkin tekee ensiesiintymisensä Muumipeikko 6: Kuvitteluleikki-sarjakuvassa, mutta muutoin kyseinen jakso ei ole remake Toven alkuperäisteoksista.


Erot dubbien välillä


Vilijonkan ensiesiintyminen tuottaa muutaman hassunlaisen kielimuutoksen Muumiperheen lauseisiin. Ensimmäinen näistä kuullaan, kun Muumipeikko, Hemuli, Pikku Myy ja Muumipappa tirkistelevät uusia naapureita aidanraosta nähdäkseen vilauksen uusista naapureista.

Muumipappa (YLE):“Vaikuttavat niin hyvätapaisilta, tahtoisin päästä lähemmäs.”
Muumipappa (MTV): “He vaikuttavat liian hyväkäytöksisiltä leikkiin.”

Repliikkiä seuraa tilanne, kun Muumipappa lainaa Hemulilta suurennuslasia ja kehittää salajuonen siitä miten tutkii suurennuslasilla Vilijonkan tontilla elävää muurahais-yhteiskuntaa.

Muumipappa: “Mitähän isä on suurennuslasilla tutkivinaan?”
Muumipeikko: “Minusta uudet naapurit eivät näytä kovin ystävällisiltä.

Peikon repliikki on niin radikaalisti poikkeava alkuperäisestä, että tätä kohtaa piti kuunnella pari kertaa ennen kuin asiasta vahvistuin. Tämä lause saa peikon kuulostamaan jotenkin todella röyhkeältä, tai vähintään töykeältä.

Samassa kohtauksessa nähdään MTV:n versiossa todella kiireinen monologi, kun Muumipappa esittäytyy Vilijonkalle ja puhuu nopealla sykkeellä melkein mitä sylki suuhun tuo - siinä määrin, että lopulta monologin katkaisee Vilijonkka joka töksäyttää oman repliikkinsä Muumipapan yksinpuhelun väliin. YLE:n versiossa Papan monologi on huomattavasti verkkaisempi ja paremmin tahditettu, kun taas MTV:n versiossa pappa tuntuu puhuvan sellaista vauhtia ettei tämä vaikuta hengittävän lainkaan sanojen välissä.

Vilijonkan holhoavaa ja pedanttia luonnetta on myös vahvistettu MTV:n dubissa sananvaihdossa, joka alkuperäisessä dubissa on seuraavanlainen:

Muumipappa: “Lapset ovat vähän rakennelleet.”
Vilijonkka: (vilkuilee Muumipeikon ja ystävien rakentamaa liukumäkeä Muumitalon sisällä) “Erikoinen kalustus.”

Uudessa dubissa väännös on seuraavanlainen:
Muumipappa: “Jospa he leikkisivät edes tänään?”
Vilijonkka: “Se ei käy päinsä.”


Koville ottaa tämä Muumien holtiton elämäntyyli.
Muutoin jaksossa ei ole huomattavia muutoksia tai radikaaleja poikkeamia dubbien välillä. Kuitenkin nämä pienetkin nyanssit ja käsikirjoitusmuutokset vahvistavat Vilijonkan jähmeää ja perfektionistista luonnetta, mikä osaltaan myös vahvistaa Vilijonkan tiukkuutta.


Erityishuomioita




Itseäni on kovasti mietityttänyt läpi vuosien, mitä sukupuolta Vilijonkan lapset ovat. Jaksossa kuullaan näet sekä Ylen että MTV:n dubeissa Haisulin repliikki joka on kutakuinkin “veljesi on oikeassa”, kun Haisuli keskustelee Vilijonkan lasten kanssa. Eli mitä ilmeisimmin vähintään yksi Vilijonkan lapsista on poika - muiden lasten mahdollisista sukupuolista voi heittää teoretisointia vaikkapa tämän postauksen kommenteissa :D

Muita erityishuomioita ei jaksosta löytynyt.

Ja näin Vilijonkka ja hänen kolme lastaan muuttivat pysyvästi Muumilaaksoon.” (YLE)
Sillä tavalla Vilijonkasta kolmine lapsineen tuli Muumilaakson vakinaisia asukkaita.” (MTV)

Tässä kaikki tältä erää, nähdään taas ensi kuussa! <3

- Iitu

3 kommenttia:

  1. Tuo pienin on tyttö ja nuo kaksi isompaa on poikia.

    VastaaPoista
  2. "Tiukka naapuri-jakso ei pohjaudu Tove Janssonin alkuperäisiin Muumikirjoihin tai sarjakuviin."

    Väärin. Jakso perustuu nimenomaan sarjakuvaan Kuvitteluleikkia. Sarjakuvan ja jakson siurin eri on Muumimamman taloudenhoitajaksi palkkaaman Miskan puuttuminen sarjan jaksosta. Sarjakuvan juoni on hyvin samankaltainen, Muumipeikko huomaa että Muumilaaksoon on muuttanut uusi naapuri joten Muumipappa päättää valoilla tätä. Muumit ovat ystävällisiä ja kutsuu vilijonkan luokseen kylään. Muumitalossa Vilijonkka kuitenkin kauhistuu Muumien sottaisuudesta (pölyä lattialla, pesemättömiä astioita, paperiroskia kaadetaan niskaan, hengenvaarallinen liukumäki...). Tästä suivautuneen Vilijonkka kutsuu Muumimamman luokseen kylään ja käskee hänen hankki talouden hoitajan. Kun meno alkaa mennä liian överiksi Vilijonkka painuu matkoihinsa Muumilaaksosta. Katoamista tulee tutkimaan salapolisii joka epäilee Muumeja murhasta. Samaan aikaan Muumit yrittävät opettaa Miskaa leikkimään ja käyttämään mielikuvitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos korjauksesta ja kommentista! Täällä päässä meni selkeästi puurot ja vellit sekaisin, kun kirjastosta löytynyt Muumipeikko-sarjakuva (kannessa kylläkin numero 6) on omalla kohdalla näemmä pitänyt sisällään väärän Vilijonkkatarinan. Satutko muistamaan mistä sarjakuvasta kyseisen tarinan pitäisi löytyä? - Iitu

      Poista