Joku muu(mi), kuka? - Taikuri

Kääks, edellisestä hahmopostauksesta näyttää kuluneen jo hyvä tovi, joten on aika korjata asia! Tässä postauksessa perehdymme hieman tarkemmin Taikurin hahmoon, joka on tietyltä osin yksi blogimme ns. nimikkohahmoista. 


Kuka on Taikuri?

Taikuri on muumitarinoiden mystinen henkilö, joka muista hahmoista poiketen ei asu tiedettävästi Muumilaaksossa. Tämän sijaan hän vaeltelee eri puolella maailmankaikkeutta pantterinsa kanssa, mutta tulee vierailleeksi Muumilaaksossakin tiettyjen tapahtumien merkeissä. Alkuperäisten tarinoiden osalta hän esiintyy ainoastaan kirjassa “Taikurin hattu”, mutta esimerkiksi Muumilaakson tarinoita -sarjassa hänellä on kirjaan verrattuna isompi rooli. Kyseisessä tv-sarjassa Taikuri saapuu laaksoon niin kadonneen hatun kuin rubiinin vuoksi, mutta myös muumiperheen kutsusta. 


Taikuri on hahmona yhdenlainen erakko, joka tiettävästi viettää aikaansa pantterin kanssa etsien erilaisia rubiineja ja muita kalleuksia maailman kolkista. Hän ei tunnu olevan minkäänlaisen yhteiskunnan tai yhteisön jäsen, ja muumiperheen ollessa paikalla hän antaa itsestään sosiaalisesti aika kankean kuvan - riippuen toki hieman versiosta. Jostain selittämättömästä syystä Taikuri osaa taikoa, josta riittää myös hupia ja hyötyä Muumilaakson asukkaille tarvittaessa. 


Läheisimmät suhteet


Taikuria on yksi muumi-tuotosten sivuhahmoista, jonka vuoksi tämän sosiaalisista kontakteista ei juurikaan ole esitelty teosten osalta. Hänen mainitaan viettävän pääasiassa aikaa pantterinsa kanssa, jonka selässä tämä vaeltaa paikasta toiseen. Heidän välinen kommunikointinsa on hyvin vähäistä, mutta kaksikko tuntuu vetävän yhtä köyttä. Olisi jännä ajatella, että kuinka pantteri on päätynyt Taikurin luokse, ja miten Taikuri poikkeaa esimerkiksi muista taikapohjaisista hahmoista. 




Erot kirja- ja tv-sarjoissa


Alkuperäisten lähteiden osalta Taikuri esiintyy ainoastaan Taikurin hattu-kirjassa. Hänen ensiesiintymistään alustetaan pitkin kirjaa eri tapahtumien ja puheiden merkeissä. Kirja alkaa useiden tilanteiden sarjalla, jossa Muumipeikko kavereineen tulee löytäneeksi Taikurin kadonneen hatun, joka aiheuttaa perheelle riittävästi harmia. Taikuri mainitaan seuraavan herran hattivattien saari -arkin aikana, jossa Nuuskamuikkunen näkee Taikurin liitävän taivaalla yön pimeydessä. Myöhemmin Nuuskamuikkunen kertoo ystävilleen Taikurin ominaispiirteistä ja tavoitteista löytää kuningasrubiini. Taikurin kerrotaan asuvan maailman lopussa olevan korkean vuoren huipulla.

Kirjan edetessä Taikuri esittäytyy ensimmäisen kerran saapuessaan häiriköimään muumiperheen juhlia. Tätä on edeltänyt tilanne, jossa Taikuri on nähnyt etsimänsä kuningasrubiinin loiston Tiuhdin ja Viuhdin esitellessä sitä juhlavieraille. Taikuri saapuu juhliin väijymällä, muututtuaan pieneksi hiireksi ja pantterin muututtua kissaksi. Taikurin todellinen olomuoto paljastuu kuitenkin hyvin pian ja vieraat pitävätkin tätä hyvin pelottavan ilmestyksenä. Taikuri pettyy syvästi, kun tämä ei voikaan saada etsimäänsä rubinia Tiuhdin ja Viuhdin omistaessa sen. Onneksi tämän olo paranee Muumimamman tarjotessa hänelle pannukakkuja. Vieraat alkavat rentoutua tämän myötä, sillä kirjaa lainatakseni “Sellainen henkilö, joka syö pannukakkuja ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen”. Tilanteen myötä Taikuri alkaa viihdyttää juhlavieraita taikatempuillaan, ja lopulta tämä saa jopa kopion alkuperäisestä rubiinista. 


Muumilaakson tarinoita -sarjassa Taikurin hahmoa on kirjoitettua alkuperäistä pidemmälle, sillä hän esiintyy Taikurin hattu -arkin lisäksi myös kolmessa muussa jaksossa. Alkuperäisen tarinan ja sarjan Taikurin luonteet ovat aika samankaltaiset, mutta kirjasta poiketen Taikurin ei nähdä muuttavan olomuotoaan ja hän toteuttaa alustavasti vähemmän laaksolaisten toiveita. 

Muiden esiintymisten aikana Taikuri nähdään lähinnä monenlaisissa pelastustehtävissä (heti lähti soimaan palomies Sami päässä). Taikuri esiintyy ensimmäistä kertaa sarjan toisessa jaksossa, jossa hän palaa noutamaan kadonnutta hattuaan ja pelastaa joutessaan muumiperheen ja näiden talon puuköynnöksiltä. Tämän lisäksi hän pelastaa Pikku Myyn tämän tippuessa leijan selästä, ja viepä tämä reippaana myös ilkikurisen lampun hengen kuuhun saakka. Hänen viimeinen esiintymisensä tapahtuu jaksossa “Satumainen smaragdi”, jossa Taikuri saapuu herättämään Hemulin tuhoutuneen puutarhan uuteen uskoon. Vaikka Taikuri muistuttaa muumeja siitä, ettei hän varsinaisesti suorita kotikäyntejä, niin näyttää hän silti palaavan tarvittaessa muumien luokse näiden pyytäessä. Taikuri mainitaan myös jaksossa “Ihana lahja”, jonka yhteyssä Tiuhti ja Viuhti kertovat Taikurin antaneen näille laulavan sipulin vaihtokaupan yhteydessä. Liekkö Taikuria sitten alkanut närästää ja tämä on jättänyt sipulin syönnin vähemmälle. :D


Taikuri Mumi-dol -sarjassa

Muumilaakso-sarjan osalta Taikuri esiintyy sekä omana itsenään että mystisenä leijuvana pilvi-ilmiönä. Aiemmasta poiketen hänellä ei ole pantteri mukana, joten hän esiintyy kohtauksissa ilman luotettavan oloista ystäväänsä. Olemme käsitelleet jonkin verran Taikurin tätä versiota Punssipodissamme ja siinä ilmenneet toteamukset “Taikurilla on hienommat kuteet” “Ja siihen se sitten jääkin” kuvaa tätä versiota edelleen hyvin. :D Muumilaakso-sarjassa Taikuri nähdään vain hetkellisesti uhkaavana hahmona, jonka käytös muuttuu hyvin nopeaa tavanomaista empaattisemmaksi. Hänen tunnekirjonsa on aiempaa laajempi ja hyvätahtoisempi, ja tämä jopa pyytää esiintyessään anteeksi käytöstään. Sarjassa nähdään kuinka taikuri olisi esimerkiksi laittanut rubiinin hyväntekeväisyyteen ja meneepä tämä antaneeksi Nipsulle myötätunnonkin - kunnon hyvä haltiatar- ja  Samu Sirkka-edition siis. 


Lisäksi Taikuri esiintyy sarjoissa Muminfamilie, Mumin, Shin Mumin, Muumien maailma ja Mumi-dol. Muutamaa näistä sarjoista on käsitelty jo Unohtuneet muumit -postauksien parissa, joita pääset lukemaan klikkaamalla sarjan nimeä. Käsittelemättömiin sarjoihin palataan tulevissa postauksissa. 

Muumipelien osalta Taikurin voi bongata ainakin peleistä Taikurin hattu, Moomin Move, Moomin Jamrun ja Suuri syysjuhla.


Postauksen alussa viittasin siihen, että Taikuri ei ole hahmona ehkä sosiaalisimmasta päästä, ja että tämä ei vaikuta aluksi helposti lähestyttävältä, saati ystävälliseltä olennolta. Sanoisin, että osittain tähän vaikuttaa myös tapa, jolla Taikuri puhuu ja kuka ääninäyttelijä on hänen äänensä takana. Otan tässä esimerkiksi Muumilaakson tarinoiden kummankin dubbauksen, jossa YLE:n versiossa Taikuria dubbaa Timo Torikka ja MTV:n versiossa Markus Bäckman. Kummatkin heistä ovat pitkän uran tehneitä näyttelijöitä, jotka tuovat omalla ammattitaidollaan omanlaisensa sävyn Taikurin olemukseen. Siinä missä Taikuri kuulostaa YLE:n versiossa karhealta ja uhkaavalta, niin MTV:n versiossa hänen äänensä on huomattavasti pehmeämpi tehden tästä ystävällisemmän oloisen. Näin ollen äänellä ja sen sävyllä on hyvin iso merkitys siinä minkälaisen mielikuvan hahmo antaa. 


Reinkarnaatio


No hmm, mitähän tästäkin sanoisi. Alustavasti Taikurista tulee mieleen esimerkiksi Saruman, joka on tuttu velho Taru sormusten herrasta -trilogiasta. Luultavasti tämän mielikuvan herättää kummankin hahmon pitkä parta, ruumiinrakenne sekä kyky käyttää magiaa erilaisiin tarkoituksiin.


Toinen reinkarnaatio löytyy Marvelin elokuva-universumista. Leffoja katsoneet (ja sarjakuviakin lukeneet) tietänevät The Collector/Taneleer Tivan- nimisen hahmon, joka säilyttää kammiossaan arvotavaraa. Näihin tavaroihin kuuluvat mm. Cinematic Universessa keskeiset ikuisuuskivet; toki Tivan ei itse etsi näitä kiviä Taikurin lailla, vaan sankarit roudaavat näitä hänelle säilöön jotta paha ei pääse kiviin käsiksi. Tivan kuitenkin on Taikurin lailla erakko joka pitää kimmeltävistä asioista.


Otan mieluusti vastaan ehdotuksia liittyen hahmoihin, jolla on jotain samankaltaisia piirteitä tai toimintamalleja kuin Taikurilla, joten kertokaa niistä rohkeasti kommenteissa! 


Kuuluuko Taikuri omiin suosikki hahmoihisi? Entä pelottiko Taikurin olemus koskaan sinua? Voit kertoa siitä lisää kommenttien puolella.


Nähdään taas seuraavan postauksen parissa!

- nizku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti