Vuosipostaus

Heipparallaa jälleen! Vuosi on jo vaihtunut ja nyt kun olemme selvinneet joulukalenterista, on aika korkata Oispa punssia -blogin toinen vuosi. Hurjaa, miten nopeasti aika menee.
Vuoden ensimmäisen postauksen kunniaksi ajattelimme, että normaalista poiketen voisimme kertoa tarkemmin blogista - miten tähän päivään on tultu ja mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan.


Ensimmäisessä postauksessa vajaa vuosi sitten sivuttiin lyhyesti, kuinka Oispa punssia -blogi sai alkunsa. Olin itse haaveillut jo vuosia blogista, jossa pääsisi analysoimaan syvällisemmin tuttuja piirrettyjä ja lastenohjelmia, kuten esimerkiksi muumeja. Joka kerta kuitenkin tarkemman pohtimisen myötä oli käynyt ilmi, ett muumeista oli huomattavasti paljon enemmän materiaalia muihin verrattuna, jolloin olisi vain järkevämpää - ja itselle kenties myös tärkeämpää vain keskittyä muumeihin. Idea kuitenkin hautautui aina uudestaan, kunnes eräänä lokakuun iltana otin yhtäkkiä blogin puheeksi Iitun kanssa. Vaikka emme olleet tällöin tunteneet Iitun kanssa kauaa (lol kuukausi), niin yhteinen innostus ja mielenkiinto ajoi meidät työstämään ensimmäistä ja isointa projektiamme, jota te tärkeät lukijat olette saaneet seurata nyt noin vuoden verran. Teitä ei voi kiittää tarpeeksi.

Vuoden aikana olemme pitäneet Iitun kanssa lukuisia kokouksia, joissa olemme lyöneet höttöiset päämme yhteen ja miettineet, kuinka pystyisimme parantamaan blogia - ja miten pystyisimme antamaan postauksilla mahdollisimman paljon teille lukijoille ja meille itsellemme. Postauksia kertyikin ensimmäisen vuoden aikana yhteensä 68, mikä on aika valtava määrä ottaen huomioon, että kumpikin meistä on mukana myös muissa projekteissa ja toinen tekee töitä ja toinen opiskelee. Tässä yhteydessä on päästävä myös mainitsemaan, että joulukalenterin aikana kirjoitimme käytännössä saman verran postauksia, mitä normaalitahdilla julkaistaisiin puolessa vuodessa. Toki on huomioitava, että aloitimme joulukalenterin suunnittelun jo loppukesästä, mutta olimme tuosta lukumäärästä aika hämmentyneitä kun asia tuli ohimennen ilmi kesken joulukuun.

Vaikka postauksia on anyway tullut aktiivisella tahdilla, niin tosiasiassa blogi on vielä ihan alussa omalla matkallaan! Tuntuu, että olemme ensimmäisen vuoden ajan luoneet vain pohjaa, jonka päälle sitten lähdemme rakentamaan isompia juttuja. Tästä aasinsiltana päästäänkin aiheeseen, mitä uusia juttuja blogin toinen vuosi tuo tullessaan!

Ensinnäkin blogin sivulle on lisätty infolinkki, jossa löytyy tarkempaa tietoa blogista ja ennen kaikkeaan sen postaustyypeistä. Sieltä lukijat löytävät tarvittaessa lisäselvennystä, mikäli jokin postauslajike ei ole tarpeeksi selkeä. Jos ei senkään jälkeen, niin on parempi kysyä Hemulilta.

Tänä vuonna haluamme aloittaa myös uudenlaisia postaustyyppejä jatkaen toki myös perinteisiä postauksia. Olemme kaavailleet muun muuassa seuravanlaisia postaustyyppejä:

Muumit meillä ja maailmalla”-postauksissa esitellään muumiaiheisia nähtävyyksiä ja paikkoja ympäri maailmaa. Jos mielessäsi on jokin muumiaiheinen nähtävyys, josta haluaisit lukea postauksen, niin rohkeasti ehdottamaan vaan!

Unohdetut muumit” - osio tulee käsittelemään muumisarjoja, jotka ovat jääneet Muumilaakson tarinoiden saaman huomion varjoon.

Lisäksi vanha tuttu HKMK - eli Harvoin kysyttyjä kysymyksiä muumeista-postaustyyppi tullaan poistamaan, jonka myötä syntyy kaksi uutta postaustyyppiä: Faktaa muumeista ja Faniteoriat. Näin ollen postaukset eivät suinkaan katoa, vaan ne lajitellaan tästä lähin selkeämmin.

Näiden aiemmin mainittujen lisäksi Punssi tarjoilee monia muita postaustyyppejä, mutta emme tahdo paljastaa kerralla liikaa. Otamme myös mielellämme vastaan ehdotuksia, millaisia postauksia te lukijat haluaisitte nähdä blogissa, joten kommentoikaa vapaasti joko itse blogiin, twitteriin tai curiouscattiin!

Heippahei, ensi viikkoon!

- nizku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti