Heipsulivei ja tervetuloa lukemaan Punssiblogin uutta postausta! Toivottavasti olette muistaneet pitää huolta nesteytyksestä ja kropan jaksamisesta. Kuten otsikko jo vähän kertookin, meidän blogissa ollaan tänään kaikkea muuta kuin kesäisissä tunnelmissa, kun lähdemme puimaan Toven taival-osiossa Muumikirjasarjan viimeistä romaania. Tämän jälkeen puimme toki vielä loput Muumi-kuvakirjat, joten emme ihan täysin hyvästele tätä juttusarjaa tänään!
Kuten ennenkin, postauksen lähteennä on käytetty muumikirjojen lisäksi Tove Janssonin elämäkertoja Tee työtä ja rakasta (Karjalainen, 2013) sekä Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä (Westin, 2007).
Kirjan juoni
Muumilaaksoon on saapunut talvi. Laaksossa lähes kaikki nukkuvat, mutta hämärien maisemien keskellä muutama laakson asukki lähtee vaeltamaan kohti Muumitaloa suuren kaipuun vallassa. Kirjassa esiintyvistä henkilöistä jokaisella tuntuu olevan jonkinlaista asiaa joko Muumitaloon tai sen asukkaille, mutta saapuessaan paikalle nämä löytävät ainoastaan tyhjäksi jätetyn talon. Muumien poissaolo ihmetyttää värikästä vieraskuntaa (johon lukeutuvat Hemuli, Vilijonkka, Tuhto, Ruttuvaari, Mymmeli ja Nuuskamuikkunen), ja enemmän tai vähemmän yksissä tuumin nämä päättävätkin jäädä pitämään talosta huolta siihen saakka että Muumiperhe mahdollisesti saapuu takaisin.
Yhtäläisyydet Toven aikaan ja elämään
Toven elämää varjosti suuri suru, kun tämä työsti Muumilaakson marraskuuta - hänen äitinsä menehtyi kirjoituskauden aikana, jättäen jälkeensä ammottavan aukon sekä fyysisesti että henkisesti. Muumimammana tarinoissa esiintynyt Ham oli ollut Tovelle koko tämän eliniän vankkumaton turva, eli ei ole lainkaan yllättävää että tämän poismeno vaikutti Toveen rankasti (Westin, 2007). Äidin kuolema oli myöskin syy siihen, miksi Tove ei tahtonut enää palata Muumilaaksoon Muumiromaanien merkeissä - Tovelle kirjat olivat aina olleet eräänlainen pakopaikka, Muumilaakson kuvastaessa lapsenomaista leikkimaailmaa missä aurinko ei koskaan mennyt pitkiksi ajoiksi pilven taa. Äidin poismeno kuitenkin eräällä tavalla “himmensi” Toven halun palata Muumilaaksoon, tai enää koskaan kirjoittaa sinne kulkevia tarinoita (Karjalainen, 2013).
Marraskuun kirjoitusprosessissa oli kuitenkin muitakin ongelmia - Tove oli näet sisäpiirin kautta kuullut, ettei tämän kustannustoimittaja ollut kauheasti pitänyt kirjasta. Kirja poikkesi radikaalisti aiemmista Muumikirjoista, eikä Tovella ollut sen kanssa ns. kirjoitusrauhaa: marraskuuta on kirjoitettu näet kesäaikaan jolloin Tove ja Tuulikki ovat olleet paljon saaressa, jonne vuodenajasta johtuen ramppasi myös tavallista enemmän vieraita kylään (Karjalainen, 2013). Kirjoitusympäristön haitat heijastuivat myös kirjaan, jonka keskiössä olivat ennen kaikkea Toven väsymys, suru ja menetyksestä selviäminen.
Marraskuussa ehkä yksi kiinnostavimmista huomioista on, miten Muumit eivät ole laisinkaan läsnä tarinassa. Tähän pääsyynä on nimenomaan Toven halu heittää jäähyväisiä laaksolle ja sen asukkaille, ja koska vuodet olivat “vieraannuttaneet” Tovea muumeista pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, tämä halusi jättää hyvästit nimenomaan ns. toissijaisten hahmojen kautta.
Moneen kirjan hahmoon on kirjoitettu Toven kaipuuta ja surua, josta esimerkkinä Tuhto joka koettaa kirjassa päästä mielikuvitustarinoidensa avulla takaisin lapsuuden kertomusten maailmaan (Westin, 2007). Tuhto myös kaipaa kirjassa Muumimammaa joka on jättänyt Muumitalon; Tove rinnasti näin Tuhtoa itseensä, verraten Muumimammaan kohdistuvaa ikävää samaan suruun, jota hän tunsi äitinsä menehtymisen vuoksi. Ruttuvaarin hahmoon Tove sen sijaan kirjoitti vanhentumisesta ja ikääntymisen vaikeuksista; tähän hahmoon pohjana toimivat Toven omat kokemukset ikääntyvistä vanhemmista ja muista läheisistä, joiden eräänlaista rapistumista tämä seurasi vierestä (Karjalainen, 2013).
Muumilaakson marraskuu otettiin lukijoiden toimesta vastaan ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä se viesti että Muumilaaksoon sijoittuvia Muumiromaaneja ei enää Toven toimesta kirjoitettaisi. Lukijat olivat huolissaan siitä onko näillä enää ns. “pääsyä” Muumilaaksoon, ja monesta tuntui siltä kuin laakso olisi riistetty lukijoilta kokonaan. Tove kuitenkin sanoi jo tuolloin, että “Lukija saa itse miettiä pidemmälle”, viitaten sanoillaan juurikin siihen että Muumilaakso ei lakkaisi olemasta, vaikka Tove ei enää loisikaan sinne sijoittuvia tarinoita (Westin, 2007).
Itse mietin Marraskuuta lukiessani hyvin paljon sitä, miten Tove on tarinassa jatkanut ns. “niiden toisten” näkökulmasta kirjoittamista, jolloin Muumitalo ei enää kirjassa ole varsinainen koti; se on vain talo, jota vieraat ulkopuoliset koettavat asuttaa. Elettyään Muumien kanssa n. 25 vuoden ajan Tovekin ehkä oli alkanut kokea olonsa epäkodikkaaksi Muumitarinoiden äärellä, ja mahdollisesti juuri siksi myös loppua kohden pyrki systemaattisesti kirjoittamaan vähenevissä määrin tarinoita itse Muumiperheestä - tämähän näkyy hyvin myös aiemmassa Muumipappa ja meri-kirjassa, jossa muumiperheen jäseniä ei edes puhutella näiden Muumi-nimillään. Vieraantuminen Muumeista on tapahtunut kirjojen äärellä mielestäni hyvin hienovaraisesti, ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että parempaa lopetusta Muumiromaanien sarjalle olisi ollut jopa mahdoton löytää.
Tiesitkö, että…?
Kaikki marraskuun lukeneet tietävät, että kyseessä on kaikkea muuta, kuin lastenkirja. Marraskuun teemat, juoni, dialogi, miljöö ja sanoma ovat kaikkia tummanpuhuvia, marraskuisen hyytäviä. Siksi Tovelle tulikin yllätyksenä että tämä sai tästä viimeisestä Muumiromaanistaan lukijakirjeen nimenomaan nuorelta lukijalta, joka oli pitänyt teoksesta hyvinkin paljon (Karjalainen, 2013).
Knoppitietona myös, että Muumilaakson marraskuun kaikki kuvituspiirrokset löytyvät Muumimuseosta. Museohan sijaitsee Tampereelle, Tampere-talon tiloissa. :)
Jopas tästä teoksesta löytyikin kerrottavaa, vaan nyt on Muumilaakson marraskuukin tutkiskelty lävitse Toven taipaleen näkökulmasta! Jos sinulla on mitään muistoja tai ajatuksia tästä romaanista, jaa niitä toki kommenteissa!
Tässä oli tämänviikkoinen postauksemme, kiitos lukemisesta! <3
- iitu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti