Heippatirallaa! Hellettä pukkaa jälleen, mutta juuri siksi on hyvä ottaa hetkellinen tauko lämmöstä ja suunnata tsekkailemaan pitkään jatkuneen Muumipapan jurotyöt-ficciosion toiseksiviimeistä osaa. Tämän päivän luvussa liikutaan - missäs muussakaan kuin - juhlavissa vihkitunnelmissa!
Yhdeksäs luku
Jossa kerron tarkemmin Hosulin ja Sosulin häiden valmistelusta ja siitä, miten Juksu onnistui kertaheitolla yllättämään koko kolonnan Itsevaltiaan saaren asukkaita
Moniin nuoruuteni huippukohdista lukeutuvat ehdottomasti Hosulin ja Sosulin häät. Nuo täysin odottamattomasta päähänpistosta - tai enintään kaksi viikkoa hautuneesta ajatuksesta - alkunsa saaneet juhlat ovat tähän päivään saakka piirtyneet tarkkoina vetoina mieleni sopukoihin. Ja koska kyseiset häät olivat niin veikeä osa nuoruutemme seikkailuja, on minun tässä kohtaa intouduttava kertomaan niistä jokunen rivi lisää silkan nostalgia-arvon vuoksikin.
Hosuli ja Sosuli tiesivät alusta saakka, etteivät halunneet turhia koreuksia hääjuhlissaan. Itse asiassa vasta vuosia myöhemmin Hosuli kehtasi tunnustaa minulle, että hänelle olisi riittänyt kovinkin vaatimaton vihkiminen, ja niin myös hänen rakkaalle Sosulilleen. Kuulemma eräällä kruunupäisellä hallitsijalla vain oli ollut asiaan vastaanpanemista, ja siksi heidän juhlissaan olikin osimmoilleen kahdeksan kertaa riehakkaampi tunnelma, mitä tarkoitus oli.
Koska Hosuli ja Sosuli olivat jo nuorina jokseenkin höperöitä otuksia ja tykkäsivät olla omissa oloissaan sen sijaan että suunnittelisivat juhlallisuuksia, he pestasivat häidensä epävirallisiksi suunnittelijoiksi Mymmelin, Mymmelin tyttären ja yhden saaren lukemattomista siiliemoista. Kun häiden jälkeen utelin näiltä otuksilta selontekoa häiden suunnittelusta, sain heiltä koostetuksi tämän “lyhyen ja hullutuksia pursuavan kertomuksen”, jonka parissa kuulemma on syytä nautiskella monta hyvää pannullista ruusunmarjateetä ja tusinoittain keksejä.
***
Kaikki oli totta kai alkanut sillä, että äiti-Mymmeli puhkesi hysteeriseen itkuun. Kun Hosuli ja Sosuli olivat todenneet punastellen ja ujoillen naimisiinmenostaan, oli Mymmeli kuluttanut aimo läjän muiden hermoja ja paperinenäliinoja taantuessaan näinkin herttaisesta ja iloisesta uutisesta. Siinä missä Mymmeli itki ensireaktiona pienen lammikon verran kyyneleitä, otti tämän tytär heti vakavan ja omistautuvan vaihteen silmään ja lykkäsi pöydälle paperinenäliinojen viereen muistilehtiön ja joukon teräväksi veistettyjä kyniä.
“Noniin, samalla kun äiti tihrustaa ja koettaa kerätä itseään, meidän lienee syytä aloittaa! Eli siis, aloitetaan keskeisillä kysymyksillä. Missä teidät vihitään, kuka vihkii, kuka toimii morsiustyttönä, Hosulin puku, Sosulin mekko, kukat…”
Mymmelin tytär alkoi Hosulin ja Sosulin kalpeiden katseiden alla väkertää pitkää ja poukkoilevaa listaa kaikesta, mitä häät hänen mielestään olivat ja vaativat. Tytön piirtäessä ja höpistessä itsekseen katsoivat Hosuli ja Sosuli toisiinsa noloina.
“Mitä olette mieltä?” Mymmelin tytär kysyi, kun hänen äitinsä oli itkenyt risaksi kolme paperinenäliinaa. Samaan aikaan Mymmeli oli kirjannut muistiin reilun tukon mitä kummallisempia hääideoita ja tehtäviä asioita.
“No tuota…” Hosuli katsoi Sosuliin nolona, korvantauksiaan myöten punaisena. Sosuli oli yhtälailla nolostusta päästä varpaisiin ja katsoi tulevaa aviomiestään avun tarpeessa. Mymmeli tapitti pariskuntaa tyttärensä kanssa hiljaisena, ja heidän molempien kasvoja koristi odottava hymy.
“Antakaa tulla! Olemme avoimia kirjoja, ehdottakaa vaan tai sanokaa miltä tämä kaikki kuulostaa!” Mymmelin tytär intoili.
Hosuli ja Sosuli suorastaan kylpivät yhteisessä vaivaannuksessa. Molemmat aivan aivan liian ujoja ja pelokkaita sanomaan, että Mymmelin tyttären suunnitelmassa oli heidän makuunsa aivan liikaa täytettä ja toimintaa.
“Ku-kuule Mymmelin tytär..” Hosuli lopulta sanoi selvittäen kurkkuaan. Hän sai kröhiä ääneensä virallisuutta ja jotenkuten pontevaa sävyä vielä pitkään, ennen kuin löysi sisältään tarpeeksi voimaa.
“Kun.. Sosuli ja minä.. ei meitä varten ole pakko näin paljoa vaivaa nähdä. Käsitäthän. Me vain.. tahdomme naimisiin. Emme valtavia juhlia.” Sosuli nyökkäsi pienesti, Hosulia myötäillen. Molemmat Mymmelit jäivät toljottamaan heitä elävinä kysymysmerkkeinä.
“Todellako?” Hosulin ja Sosulin kasvoille levisi yhtenevä, tummanpunainen sävy.
“N-niin.”
“No rakkaat lapset, olisitte sitten heti sanoneet! Teidän häännehän nämä ovat, eivätkä meidän - ei teidän ole mitään järkeä olla pullikoimatta vastaan jos me ehdotamme jotain mistä te ette pidä!” Mymmelin tytär sanoi melkein tuohtuneena. Hosulin ja Sosulin kasvoille versonut puna hälveni ehkä kahdella asteella, mutta molemmat näyttivät edelleen kohtuullisen sanattomilta mymmeleiden edessä.
“Joten. Mimmoiset häät te siinä tapauksessa tahtoisitte?” Mymmelin tytär kysyi lempeää hymyä säteillen, ja repäisi omat suunnitelmansa irti vihkostaan.
Hosuli ja Sosuli eivät kuitenkaan ehtineet vastata, kun etuovelta kuului vaatelias koputus. Pikku Myy oli juuri silloin nakertamassa ovenkahvaa terävillä hampaillaan, ja taisi kokea elämänsä järkytyksen kun ovi tempaistiin auki ulkopuolelta ennen kuin kukaan ehti nousta sitä avamaan.
“Halloota. Onko Hosuli tääl-? Ah, no näkyypä olevan.”
Ovella seisoi Juksu joka näytti samaan aikaan rennolta ja jännittyneeltä. Hosuli, Sosuli, Mymmelin tytär, Mymmeli itse ja noin kahdeksan päiväunilta herännyttä Mymmelin lasta näyttivät kaikki yhtä hölmistyneiltä muikkusen nähdessään.
“Juksu? Mitä sinä täällä toimitat?”
Juksu näytti sille, kuin olisi kantanut selkänsä takana tai hattunsa alla jotain mystistä. Salaperäistä, jotain minkä kuuleminen ei sopinut kaikille korville. Hän hipaisi nukkavierua hattuaan vaivaantuneen näköisenä, ennen kuin jatkoi:
“Hosuli, ehtisitkö hetkeksi ulos? Olisi.. öh, pikasähkeen kaltainen välitettävänä.”
Hosuli räpytti silmiään kummastuneena - hän ei kaiketi ikinä ennen ollut nähnyt ystäväänsä niin erikoisen oloisena. Asiasta ällistyneenä hän kampeutui penkiltään ja seurasi Juksua kuistille. Muikkunen sulki oven heidän takanaan ja vakavoitui entisestään.
“No, minkälainen sähke sinulla oli välitettävänä?” Hosuli kysyi, kun Juksu ei tuntunut löytävän vähään aikaan sanoja suuhunsa. Juksu pyyhkäisi nenäänsä, kröhäisi, ja sormeili kaulassaan roikkuvaa kangasnauhaa.
“Kuule. Millä lailla sinä kosit Sosulia?”
Hosulin ajatustoiminta rysähti kerralla nurinkurin. Hänen viiksikarvansa värähtivät ja kulmakarvat kohosivat, kuin hän ei olisi uskonut korviaan.
“A-anteeksi mitä?”
“Kuulit kyllä varmasti, mitä kysyin! Teitkö sinä perinteiseen tyyliin, vai kysyitkö jotenkin eri tavalla? Mitä Sosuli vastasi? Missä.. sinä häntä kosit?”
Hosuli raapi hölmistyneenä niskaansa, kohensi sitten tekemisen puutteessa kaulaliinaansa ja oikoi vielä hitusen puuvillaliiviään.
“Miksi sinä tuollaisia kyselet, Juksu?” hän kysyi täydellisen viattomasti. Juksu nielaisi. Hän painoi katseensa hanskoilla verhottuihin käsiinsä.
“No kun.. noh, kun minä vain mietin..”
Jälleen hän vaikeni kovin epäjuksumaisesti. Hosuli katsoi ystäväänsä kummissaan, kuin tuntematonta. Hän oli itse niin täynnä Mymmelin tyttären häähössötystä ettei sitten millään kyennyt tajuamaan mikä yhdisti Juksun ujostuneita kasvoja ja sanoja. Lopulta punaposkinen muikkunen kuitenkin nielaisi, avasi suunsa ja sulki sen vielä kuitenkin kertaalleen ennen kuin sai uutta puheentynkää aikaiseksi.
“Minä vain.. mietin sitä tässä yksi päivä. Ja mimmoista se naimisiin meneminen jonkun kanssa olisi." Hosuli naurahti pienesti.
“Haaveiletko sinä oikeasti naimisiin menemisestä? Sinä, Juksuko?”
“No en välttämättä!...Minä vain mietin mahdollisuuksia.”
Juksu vetäisi hattua vaivaantuneena kasvoilleen. Hänen poskillaan kareilevan punan olisi voinut nähdä jopa peninkulman etäisyydeltä.
“Ehkä parempi että unohdat kokonaan, mitä sanoin. Sinua varmaan odotetaan jo sisällä”, Juksu totesi ja oli jo ottamassa askelta pois Mymmelin torpalta. Mutta sitten etuovi heidän takanaan avautui, ja Mymmelin kasvot hymyilivät heille ovenraosta.
“Juksu, tahdotko jäädä iltapäiväteelle?”
Juksun kasvoilta jo hitusen hävinnyt punaisuus tuli kertaheitolla takaisin. Hän vilkaisi Mymmeliin suu puoliksi avattuna, kaukana omasta tyynestä itsestään. Mymmelin hymy tuntui rikkumattomalta, ja sitä katsoessaan Hosuli vihdoin tajusi syyn Juksun vaivaantuneeseen olemiseen.
HAA HAA! hän virnisteli ajatuksissaan.
“Juksu, jäähän ihmeessä! Keksejä ja inkivääriteetä riittää varmasti sinullekin”, Hosuli tokaisi ja koetti vinkata Juksulle silmää kunnon salaliittolaisena. Hosuli ei kuitenkaan ollut mikään maailman paras silmäniskijä, joten Juksu pikemminkin oletti pikkusittiäisen lentäneen ystävänsä silmään. Mutta yhtä kaikki hän sai pyyhittyä nolostuksen kasvoiltaan, ja vastasi sitten Mymmelin hymyyn lempeästi.
“Mielelläni. Kunhan teillä saa polttaa piippua."
Niin he kaikki lähtivät yhtenä rykelmänä sisälle, ja ovesta astuessaan Hosuli ei voinut olla pökkäämättä hellästi Juksua niin, että tämä astui ovesta yhtäaikaa Mymmelin kanssa. Juksu mulkaisi häntä toruvasti, mutta Hosuli vähät välitti katseesta ja hymyili sen sijaan lempeintä hymyä kihlatulleen, joka istui pöydän ääressä kaksi Mymmelin nuorinta lapsukaista sylissään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti