Mietteitä Muumilaakso- sarjasta, osa 1/5!

Heissan ja tervetuloa korkkaamaan jälleen uutta postausaihiota Punssiblogissa! Nimikin jo kertoo, että tässä postaustyypissä palaamme uudemman kerran YLE:llä esitettyyn ja Gutsy Animationsin tuottamaan Muumilaakso-sarjaan, josta on tähän mennessä julkaistu 13 jaksoa. Olemme aikaisemmin blogissamme käsitelleet jaksoa melkolailla objektiivisesta näkökulmasta muutama jakso aina kerrallaan (postaukset voitte kurkata vaikkapa Muumilaakso-tunnisteen alta!), mutta näissä postauksissa pureudumme jaksoihin pintaa syvemmältä ja puimme ajatuksia, joita itse sarja on meissä herättänyt. Teemapostauksissa emme täten erikseen kirjoita esim. jaksojen tapahtumista kovinkaan laajasti, koska olemme niitä jo käsitelleet blogissa aikaisemmin :)

Jakso 1: Muumipeikko rakentaa talon

Käsittelemme Muumilaaksoa näissä postauksissa erilaisten teemojen kautta. Teemapostauksia tulee olemaan yhteensä viisi, ja näistä ensimmäisessä otamme käsittelyyn sarjan käsikirjoituksen ja juonellisuuden.

Sarjan käsikirjoituksellinen jatkuvuus

Kun miettii Muumilaakso-sarjan 13 ensimmäistä osaa nimenomaan tarinan jatkuvuuden kannalta, on sarjan selkein punainen lanka mielestäni Muumipeikon hahmon itsenäistyminen ja kasvaminen. Jo ensimmäisessä jaksossa Muumipeikosta aletaan rakentaa itsenäisyydestä haikailevaa persoonaa, kun tämä haluaa paeta Pikku Myyn rasavilliä sisarparvea rakentamalla oman talonsa. Muumipeikon kasvutarina etenee jakso jaksolta ja monien jaksojen tapahtumat muovaavat hänestä sankaria, joka koittaa seistä omilla jaloillaan ja ilman perheen liiallista tukea.

Jakso 4: Kelluva teatteri

Hyviä esimerkkejä Muumipeikon kasvunhetkistä ovat esimerkiksi Kultainen häntä, Hattivattien saari, Kevätlaulu ja Yksin kotona, joissa Muumipeikko joutuu joko yksin tai ystäviensä kanssa kohtamaan erilaisia ulkoisia pelkoja (kuten Mörkö), sekä tutkiskelemaan millainen suhde hänellä on esimerkiksi äitiinsä ja isäänsä. Hahmojen suhteista ja kasvusta tulemme kirjoittelemaan enemmän Muumilaakso- sarjan hahmot ja hahmosuhteet- teemapostauksessa, joten emme niihin pureudu tässä turhaksi välttääksemme toistoa :D

Mutta Muumilaakso-sarjassa on toki muutakin juonellisuutta, kuin Muumipeikon ja tämän läheisten kasvaminen. Sarja on ilman muuta kuvaus Muumilaakson asukkaista ja näiden elämästä, jota välillä ravistelevat hyökyaallot, jättiläiskalat ja muut kummallisuudet. Mutta vaikka kyseessä on lyhyt sarja, ei sarjassa ole selkeää jatkuvaa juonta (muuta kuin edellä mainittu Muumipeikon muuttuminen). Jaksot toki linkittyvät toisiinsa löyhästi (esim. Kelluva teatteri ja tätä seuraava Kultainen häntä, jotka ovat eräänlainen muunnos Vaarallinen juhannus- romaanista) ja esimerkiksi vuodenaikojen muutos on läsnä ja vaikuttaa laakson tapahtumiin, mutta ns. metajuonta sarjasta on kohtalaisen vaikea metsästää. Metajuonella tarkoitan tässä kohtaa sellaista juonta, joka saisi alkunsa ensimmäisestä jaksosta ja kulkisi tarinan taustalla ja johdattelisi sitä eteenpäin. Ja vaikka sarjan metajuonena pitäisikin esimerkiksi Muumipeikon henkistä kasvua, siitä ei mielestäni ollut tarpeeksi ammennettavaa 13 jakson taustajuoneksi.

Pääjuoni ei kehity valtavasti näiden jaksojen aikana, vaan lyhyet jaksot tuntuvat vain pieniltä katsauksilta Muumilaakson maailmaan - ne ovat ikään kuin lyhyitä satuja, kuulumisia laaksosta jonka asukkaat elävät parahultaisen tavallista ja paikallaanpysyvää elämää. Toki mitään järisyttävää ja mielet mullistavaa juonta ei ehkä voi odottaa koska kyseessä on myös lapsiperheille suunnattu sarja, mutta pieni käsikirjoitusintoilija sisimmässäni olisi toivonut juoneen pikkuisen enemmän potkua sekalaisen säädön sijaan, jota useammissa jaksoissa löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Tätä asiaa puin lisää vähän myöhemmin postauksessa.

Käsikirjoituksen kukkaset

Muumilaakson kässärissä on paljon yksittäisiä lentäviä one-linereita, joista erityisesti Hattivattien salaisuudet- jaksossa olevat erilaiset nimitykset hattivateille ovat lämmittäneet allekirjoittaneen sydäntä. Sarjassa on monesti nokkelaa ja tiivistä sanailua (jota tarjoilee useimmiten Pikku Myy), mutta myös ns. syvällisempää dialogia esimerkiksi Muumipeikon ja  Nuuskamuikkusen välillä. Hahmojen repliikeistä myös näkee usein, että näiden työstämisessä on tehty paljon taustatyötä - Nipsu on hullunkurisen höperö, Muumipappa pullistelee egonsa kanssa, Niiskuneiti uhkuu rohkeutta ja halua näyttää omat kykynsä ja muutkin laakson asukkaat patsastelevat omien erikoistaitojensa kanssa.

Käsikirjoituksellisesti olen itse pitänyt eniten jaksoista, joissa on säilytetty alkuperäisten muumitarinoiden “henki” ja tapahtumat. En tarkoita tällä sitä että jaksot olisivat yksi yhteen samanlaisia originaaliteosten kanssa, vaan sitä että tutut klassikkojuonet on saatu muovattua itsenäisiksi, alkuperäistä kunnioittaviksi teoksiksi. Näistä jaksoista suurin rakkauteni kohdistui Näkymätön lapsi- jaksoon, joka itselleni on myös Muumiarkkina ollut yksi tärkeimmistä. Ehkä siksi odotin kyseiseltä jaksolta vähän enemmän kuin muilta - mitä suurempi on tunnearvo, sitä suurempaa on toiveajattelu siitä että jakso onnistuu lunastamaan odotukset. Olen tähän mennessä katsonut Näkymättömän lapsen Muumilaakso-jakson kolmesti, ja jokaisella kerralla jakso kirvoittaa pienet kyyneleet silmäkulmiin onnistuneisuudellaan.

Jakso 12: Näkymätön lapsi

Muina onnistumisen helminä haluan nostaa Maailman viimeinen lohikäärme- ja Kummitustarina- jaksot, joista ensimmäinen kirvoittaa hyvät hymyt Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon ystävyyssuhteen rakentajana ja jälkimmäinen on mainio kuvaus omien pelkojensa voittamisesta. Muutama muukin yksittäinen kukkanen on syytä antaa käsikirjoituksen pienistä detaljeista - kuten siitä, että Muikkuselle on sävelletty useampi erilainen kappalekombo, ja että ensimmäisessä jaksossa on huomioitu ystävyystausta, joka esim.  Muumilaakson tarinoissa jää hämärän peittoon: se, että Pikku Myyn äiti Mymmeli ja Muumipappa tuntevat toisensa entuudestaan. Sarjassa on myös jonkin verran samaa kepoista huumoria, mitä löytyy Muumi-sarjakuvista, mikä luo sarjasta pääosin virkistävän ja hymyä tuottavan kokonaisuuden.

Käsikirjoituksen kompastinkivet

Vaikka Muumilaakso-sarja kuplii kivoja elementtejä ja sarjaan on tuotu aimo annos Tovemaista otetta, jäi sarjassa todella moni jakso omasta mielestäni ikävän pintaliitoiseksi haihatteluksi. Jaksojen osalta suurin harmin paikka on ehdottomasti Vaarallinen juhannus- kirjan typistäminen yhteen jaksoon. Kyseinen Kelluva teatteri- jakso on kokonaisuudessaan pöyristyttävän hölmöä tavaraa - alkaen siitä että Nipsu epäilee tulvan syyksi sitä että  joku on laittanut jonkinlaisen Muumilaakson vesitulpan kiinni, päättyen siihen että tuhotulva oikeasti HOITUU sillä, että Nipsu saa jollain ihmeellisellä tavalla tulpan vedettyä pois ties mistä maan uumenista :-D 

Jakso 4: Kelluva teatteri

Samanlaista kättä otsaan-fiilistä aikaansaavat sellaiset jaksot kuin Muumipapan kalajuttu sekä Muumimamman kotiapulainen.

Jakso 8: Muumipapan kalajuttu

Näistä jaksoista eritoten ensimmäinen saa huokailemaan sille, miten lapsellisia osa käsikirjoituksen ratkaisuista on. Kalajuttu-jaksossahan perimmäinen idea on, että Muumipeikko ja Muumipappa koettavat kertoilla kalareissustaan, jolla pyydystävät Mamelukkikalan ja löytävät laatikon täynnä epämääräisiä troopisia siemeniä joista Muumitalo versoo viidakoksi. Jakso on toki pullollaan yllätyksiä ja tiukkoja tilanteita, mutta tuntuu että jakso vähän kompastuu omaan mielikuvamaalailuunsa, ja tuloksena syntyy jakso jonka tapahtumien todenperäisyydestä on todella vaikea saada selkoa. Tämä voi toki olla katsojan silmässä, mutta itse koin jaksossa vain kovaa turhautumista monellakin tasolla :D Muumimamman kotiapulainen- jaksossa turhautuminen johtui pikemminkin jakson tasapaksuudesta, mikä on kautta linjan ehkä Muumilaakso- sarjan suurin ongelma. Jaksot eivät ole sisällöltään kovinkaan yllättäviä, ja yllätyksellisyyskin tuntuu olevan vähän hakemalla haettua. Tästä kertoo paljon se, että henkilökohtaisesti pidin vain muutamaa jaksoa käsikirjoituksellisesti vaikuttavana - kirjoituksen taso tuntuu vaihtelevan harmillisen paljon ottaen huomioon, miten kunnianhimoinen sarja on animaatiollisesti ja miten suuri taustatyö sen onnistumisen eteen on tehty.

Muutenkin sarjan käsikirjoitus vaikuttaa aika ajoin verrattain naiiville ja monet käsikirjoituksen elementit on selkeästi kirjoitettu lapsiyleisöä silmällä pitäen - taka-ajatuksena ehkä se, että sekalaiset hassuttelut ja lapselliset juonenkäänteet viihdyttävät nuorta yleisöä. Sama pätee sarjan opetuksellisuuteen, joka omasta mielestäni on ihan liian käsikirjoitettua - monet asiat selitetään juurta jaksain ja oppikirjamaisesti, näistä mainittakoon esimerkiksi Nuuskamuikkusen korostettu yksinäisyyden tarve ja Muumipeikon itsenäisyyden tehostaminen kautta linjan. Käsikirjoituksessa on myös kosolti yksittäisiä hahmoja koskevia “lässähdyksiä”, joihin tosin pureudumme enemmän (kuten aiemmin sanottu) seuraavassa Muumilaakso-aiheisessa päivityksessä.

Tässäpä tämänkertainen postaus Muumilaakso- sarjasta! Millaisia fiiliksiä Muumilaakso- sarjan käsikirjoitus sinussa on herätellyt? Tiedoksi vielä loppuun, että sarjan kaikki tähän mennessä julkaistut jaksot löytyvät Yle Areenasta!

Ensi kertaan, heippatihei!

- Iitu