Luukku #5: Ruokamaistelua

Moikka jälleen! Tässä luukussa palaamme pitkästä aikaa muumiruokien maistelun pariin, ja tällä kertaa testissä on neljä eri tuotetta.

(Kuva: Fazer)


Ensimmäisenä vuorossa on karkkipussi, jossa on muumihahmojen muotoisia hedelmäkarkkeja. Karkkipussi on kooltaan 80 grammaa, joten se ei ole mitenkään valtavan kokoinen. 
Tämä karkkipussi on aika basic tylsä. Karkeissa ei ole varsinaisesti mitään erikoista, vaan ne ovat perinteisiä viinikumeja. Kyseessä on tosiaan aika pieni pussi, eli tästä ei riitä isommalle porukalle pahemmin syötävää - toisaalta pussin koko oli meille onni, sillä ei näitä olisi viitsinyt enempää syödä. 
Plussana haluamme kuitenkin mainita, että vaikka kokonsa puolesta pussi on pieni, niin tämä sopii erityisen hyvin lapsille karkkipussiksi. Karkit eivät myöskään sisällä gelatiinia, ja ovat vegaaniystävällisiä. Plussaa tuo myös se, että karkkipussi on iloisen värinen ja sitä saa kahdella kuosilla, sekä sen että pussissa on useiden muumihahmojen muotoisia karkkeja.
Tuomioksi annamme yhden hattivatin.



(Kuva: Fazer)


Seuraavaksi käsittelemme mustikka-vadelman makuisen lakritsin. Näitä kyseisiä lakuja on näkynyt kaupan hyllyillä jo pidemmän aikaa, ja emme valitettavasti löytäneet tätä postausta varten toista muumilakua, joka on maultaan metsämansikka. 
Kokonaisuus on ihan jees, ja tämä lakritsin maku jakoi jonkin verran mielipiteitä - Iitun mielestä tässä maistui paljonkin laku, mutta nizku ei ollut lainkaan vakuuttunut. Tuote itsessään oli yllättävän makea. Erityisen näppärä vaikkapa johonkin lahjakassiin täytteeksi, tai nopeaksi pikku karkiksi. 
Tuomioksi annamme kaksi hattivattia. 


(Kuva: Epressi)


Sitten onkin vuorossa päärynä-rypäle pillimehu! Tästä on olemassa myös olemassa toinen versio (vadelma-mansikka), mutta valitettavasti sitäkään ei kaupasta löytynyt. Itse allekirjoittanut on maistanut tätä pillimehua jo aiemmin, ja muistikuvat eivät olleet kauhean miellyttävät. Muisti ei tälläkään kertaa onnistunut pettämään.
Pillimehu on vähemmän yllättäen todella keinotekoisen ja laimean makuista - suorastaan todella pahaa. Purkissa on kuitenkin kiva graafinen ilme, ja tästä löytyy vähemmän sokeria kuin normaalista pillimehusta. 
Tämän perusteella annamme tästä yhden hattivatin.




Sitten on vuorossa tähtihetki, nimittäin uudemman muumilimsan maun arviointi! Monien vuosien odotusten jälkeen muumilimsan ystävät saivat toiveensa toteutetuksi, ja kauppoihin ilmestyivät myös 1,5 litran pullot. Samalla kehiteltiin täysin uusi muumilimsamaku, jota arvioimme nyt tarkemmin. Kyseinen uusi maku on mustikka-vadelma.

Tämä jos jokin jakaa mielipiteitä: Kumpi muumilimsoista on parempi? Vanha metsämansikka vai uusi mustikka-vadelma? Iitu pitää henkilökohtaisesti enemmän vanhemmasta versiosta, kun nizku taas tästä uudesta. Iitulle tämä limsa käy ainoastaan silloin, kun limsa on ollut kylmässä - vanha limsamaku toimii missä vaan. Iitu kertoo, että uusi on turhan makea verrattuna vanhaan - kaikesta huolimatta nimenomaan kylmänä uutuuslimsa on miellyttävä juoda. 
Annoimme uutuuslimsasta tuomioksi neljä hattivattia.


Kummasta muumilimsasta sinä löydät suosikkisi? Kerro kommenteissa!


Nähdään seuraavan luukun parissa!


- nizku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti