Heipsurallaa kaikki!
Riemuisasti toivotan teille ihanaa toista adventtipäivää! Vähän hassunkurisesti tänäkin vuonna 1. adventtisunnuntai asettui marraskuun puolelle, joten Punssin joulukalenterissa adventtiluukkuja on edellisvuotiseen tapaan kolme kappaletta neljän sijaan.
Vaan ei anneta vähäisemmän määrän pilata laatua! Tänäkin vuonna adventtiluukuissa nizku ja minä rustailemme muumiaiheisia pieniä kirjoitelmia - vähän sivuamme myös viime vuonna luukuissa ollutta runomittaa, mutta siihen palaamme myöhemmissä luukuissa.
Jotkin lukijat ovat saattaneet huomata että blogimme epävirallisena teemana on tänä vuonna ollut Muumipapan nuoruus monellakin tapaa - useat hahmoesittelyt ovat kertoneet hänen lapsuudenystävistään, minkä lisäksi pitkään jatkunut Muumipapan jurotyötöt-ficcisarja saatiin pari luukkua sitten päätökseen. Siksi tuntui luontevalta, että myös adventtiluukut saivat jollain tapaa inspiraationsa Muumipapan nuoruudesta. Nizku on myös tehnyt viime vuoden tapaan söpöt kuvitukset jokaiseen adventti-luukkuun <3
Ensimmäisessä virallisessa Punssi-adventtiluukussa loikataan kirjeiden maailmaan. Pidemmittä puheitta, kohti asiaa!
***
Hei pieni kulkija!
Kirjoitan tätä tervehdystäni sinulle korkean kallion laelta, auringonlaskun piirtäessä horisonttiin punertavia juovia. Aamu nousee hiljaisena, verkkaisesti kuin kiireettömän kulkijan askel.
Luulen että olen selityksen velkaa - tai tuntuu siltä, onhan tämä ensimmäinen kerta kun lähdin ikään kuin sanaa sanomatta matkoilleni syntymäsi jälkeen. Et tosin varmaan edes muista poissaoloani enää muutaman vuoden kuluttua - käsitykseni mukaan muistamme vanhemmalla iällä elämämme ensimmäisistä vuosista vain niiden rippeet, jos niitäkään. Joten suonet anteeksi, etten tänä aamuna olekaan kuorimassa sinulle aamupala-appelsiiniasi.
Lähdin, koska aamu kutsui. Astelin ulos piipulle, mutta täysin varoittamatta telttamme vieressä oleva metsäpolku alkoi kuiskia, kutsua peremmälle ja näkemään peremmälle. Vaikka olen kulkenut samaa reittiä loputtomat kerrat sekä sinun että äitisi kanssa, niin jokin siinä tuntui sinä aamuna erityisen kutkuttavalta. Siksi, vielä piippua purren pakkasin hipihiljaa kantamukseni ja luikahdin kutsuvaan metsän vehreyteen.
Toivottavasti sait lähtiäiskirjeeni - jos et vielä ole sitä löytänyt, niin piilotin sen serviettitelineeseen lautasliinojen väliin ruokapöydällä - vaikka meillä ruokapöydän virkaa toimittaakin isohko kannonpala, niin äitisi on onnistunut loihtimaan siitä virkattuine pöytäliinoineen ja servietteineen oikein kotoisan. Toki mokomat hassutukset ovat niitä äitisi humputuksia, jotka kuulemma on aina oltava ruokapöydässä jos vaikka perheenjäseniä sattuu saapumaan kylään.
Moiset kutsumattomat vieraat hirvittävät minua enemmän, kuin tohdin myöntää. Ethän kerro tästä äidille? Kutsutut vieraat vielä menevät, mutta kutsumattomat - niissä on jotakin sitkeän inhottavaa.
Lupaan palata ennen kuin olet syönyt viimeisen appelsiinin pihapuusta - kenties jo aiemminkin. Nyt aamu kuitenkin tanssii kiireisenä minua ja huuliharppua kohti, kenties aikeinaan toimittaa tuulen mukana sävelet uuteen tuutulauluun. Soitan sen teille heti, kun askeleni palaavat tuttuun, rakkaaseen ja vähän resuiseen telttaamme.
Äidillesi haluan sanoa, ettei hänen tarvitse huolehtia. Minä palaan jälleen, niin varmasti kuin tuulikin vaihtaa suuntaansa.
Reissuterveisin
Juksu-isä.
***
Sellaiset olivat Juksun kirjekuulumiset <3 Huomenna palaamme taas uuden luukun kanssa, ja luvassa on jotain edellisvuosiltakin tuttua materiaalia. Ihanaa tulevan viikon odotusta!
- Iitu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti