Luukku 20: Muumipelailua - esittelyssä Muumiaiheisia lauta- ja korttipelejä

Moikkumoo!


20. luukkumme loikkaa tänään ulottuvuuksiin, joihin emme vielä ole ennättäneet pompsahtaa Punssiblogin liki nelivuotisessa historiassa. Otsikkohan jo paljastaakin tämän päivän kuviot - tänään liikutaan lauta- ja korttipelien maailmassa. Postauksessa esittelemme muutamat muumipelit joita nizku ja minä olemme päässeet elomme aikana testailemaan. 


Muumit ja kultainen avain




Muumit ja kultainen avain on siinä mielessä merkityksellinen peli, että nizku on tyrkännyt tästä kappaleen meikäläiselle ekana joululahjana jokunen vuosi sitten. Koska harrastajaylpeys, otettiin tuolloin pelistä todellinen mestaruusottelu - tarina ei kerro, kuka pelin tuolloin voitti.


Pelin juoni on simppelihkö - pelissä Mamman hillokellarin avain on kadonnut, ja Muumiperheen väki (=pelaajat) suuntaavat Muumilaaksoon etsimään kadonnutta avainta. Matkalla pelaajat kohtaavat jos jonkinmoisia vaaroja ja jännittävyyksiä. Pelissä voittaja on se, joka saa ensimmäisenä tuotua avaimen kotiin - avaimen tuojalla tulee kuitenkin olla kerättynä pelilaudalta myös joko kaksi kaunista kiveä tai yksi näkinkenkä, jotka sijoitetaan pelin alussa omille paikoilleen pelilaudalla. 


Kivien ja näkinkenkien lisäksi pelilaudalla on useita stop-paikkoja joihin pysähtyessä pelaajan tulee nostaa pelin mukana tulevasta korttipakasta toimintakortti. Toiminnot voivat joko auttaa matkan taittamisessa (mahdollisuus heittää noppaa uusiksi, siirtää pelinappulaa suoraan tiettyyn kohtaan tai saada kiviä kassasta) tai vaikeuttaa matkan tekoa - vastaan voi esimerkiksi tulla heittovuoron menetys tai käsky palata suoraan aloitusruutuun. Peli muistuttaa perus-mekaniikaltaan vähän klassista Afrikan tähteä tai Monopolia - ainoa ero on, että pelissä ei pelata millään muotoa rahan kanssa.




Plussat


+ Pelilauta näyttää tosi kivalta! Alkuperäisessä versiossa pelissä myös ovat pelihahmoina Muumihahmot, mikä tuo peliin kivaa lisävisuaalisuutta

+ Toimintakorteissa olevat tehtävät ovat Muumitarinoille uskollisia, ja niissä ovat mukana tarinoista tutut pää- ja sivuhahmot

+ Pelin perusperiaate on helppo ja ohjeet selkeät


Miinukset


- Peli voi venyä hyvinkin pitkäksi jos ohjeita “tulkitsee oman järjen mukaan” - pelissä avaimen voi näet ryöstää toiselta pelaajalta mikäli tämän ohittaa pelilaudalla. Kannattaa siis varata kosolti hermoja ja eväitä mikäli esimerkiksi pelaatte peliä isolla porukalla :D



Muumilotto




Muistatteko ah-niin-mahtavan Muumiloton? Tässä pelissä idea on täysin identtinen originaali-loton kanssa - lottopelin korttipohjina toimivat Muumilaakson tarinoista tutut kohtaukset. Jokaisella pelaajalla on yksi tai useampi lottopohja, johon nostellaan kortteja kuvakorttipakasta tai pöydältä, johon kortit on levitetty. Jos kuvat täsmäävät lottopohjaan, nämä kuvat laitetaan päällekkäin ja pelaaja saa jatkaa vuoroaan. Pelin voittaa se, jonka kuvapohja on ensimmäisenä täyteen “kortitettu”. Muumilotosta on tehty useita versioita. 


Plussat:


+ Simppeli ja kiva ajanviete

+ Kuvakorteista on ylimääräistä hubaa, jos haluaa arvuutella pelaajia siitä mikä jakso missäkin kortissa on

+ Mahdollisuus sääntömuutoksiin


Miinukset:


- Riippuen säännöistä, niin pelissä on helppo “huijata”. Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa pelaaja 1 nostaa toisen pelaajan kortin, ja joutuu näin ollen laittamaan sen takaisin pöydälle. Tällöin toinen pelaaja tietää tasan tarkkaan, missä aiempi kortti oli


Mörköpeli


Mörköpeli muistuttaa pelimekaniikaltaan klassista Pekka-peliä. Pelissä on kuuden eri Muumihahmon kuvia (yhdestä hahmosta kortteja on yhteensä neljä), ja ideana on kerätä jokaisesta hahmosta koko neljän suora. Peliä mutkistaa Mörkökortti, jota hallussaan pitävä henkilö ei voi voittaa peliä ennen kuin on päässyt Mörkökortista eroon.


Kortit jaetaan pelin alussa kaikkien osallistujien kesken, ja peli etenee siten että pelaaja ottaa aina kortin vasemmalla puolellaan olevan pelaajan korttipakasta. Tämä lisää ilman muuta pelissä jännitystä, koska mikä tahansa korteista voi olla tämä pelätty Mörkökortti joka vesittää koko pelin!


Plussat:


+ Helppo pelattavuus


Miinukset:


- Ehkä jopa vähän turhankin yksiulotteinen peli, missä jännite perustuu pelkästään korttien nosteluun

- Korttien visuaalisuus on vähän pliisu, mutta varmasti miellyttää esimerkiksi nuorempia pelaajia!

- No onhan tämä nyt ihan suora kopio Pekka-pelistä, hahmoja vain on vähemmän ja grafiikat erilaiset :D 


Siinäpä kaikki tämän päivän peliesittelyistä! Oletko sinä törmännyt näihin peleihin? Voit kommenteissa jakaa myös omia muita suosikkejasi Muumiaiheisista lauta-tai korttipeleistä <3


Palaillaan jälleen huomisessa luukussa!


- Iitu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti