Päivän postaus on saanut vahvasti inspiraationsa Kuka lohduttaisi Nyytiä?- kuvakirjasta, joka on julkaistu suomeksi alun perin 1960. Kuka lohduttaisi Nyytiä? on teos ystävyydestä, yksinäisyydestä ja löydetyksi tulemisen kaipuusta. Tarinan keskiössä on ujo Nyyti-niminen nuorukainen, joka lähtee kotoaan löytääkseen jonkun jota todella kutsua ystäväkseen. Teos on sekä pohjattoman surullinen mutta myös toiveikas, todellinen ystävyyden ja pärjäämisen virstanpylväs.
Vaan Nyyti-kirja ei kerro ainoastaan Nyytistä, vaan myös yksinäisestä Tuittu-nimisestä tytöstä joka yhtä lailla kaipaa ystävää. Oma tuotokseni sai alkunsa siitä kun mietin, mille kirjassa mainitun Tuitun taival näyttää lähempää katsottuna? Tuloksena syntyi allaoleva runo joka toivottavasti kiteyttää edes hippusen niistä Tuitun tunnoista, joita olen alkuperäisen teoksen rivien välistä lukenut.
Kuka
lohduttaisi Tuittua?
Keskellä
aamuyön hämärää
sä
mitä pientareella näät?
Tuo
pieni Tuittu yksinään
paikkaan
etsii lämpöisään
On
matka ollut levoton, varjoisa ja valoton
on
Tuittu kauan kulkenut
jalat
kosteiksi taivaltanut
öistä
pelkoa kantaen
miettien:
“miks perille löydä en?”
Vaihtuu
värit taivaanrannan
kun
Tuitun jalka kohtaa hiekkasannan
Hän
meren loputtomuutta tuijotta
huokaa,
hiekkaan katsahtaa
On
orpo olo otuksen
kun
vettä tiiraa miettien
Miks’
maailma niin kalsa on
ja
vuorten rykelmä loputon?
Voi,
jos joku hänet löytäisi
kädestä
vaik’ puristaisi
sanoisi
“Kaikki järjestyy,
pian
aurinko taivaankankaalle piirtyy”
Silloin
Tuittu ajatuksen saa
ympärilleen
katsahtaa
Kun
sattumalta paikantaa
pullon
rantakalliolla
suojassa
meren aallokolta
Tuittu
hetken arkailee
ujoudessaan
haahuilee
vaan
pian pullon käpäliin ottaa
maahan
istuu, laukkunsa avaa
sieltä
kynän ja paperia hapuilee
nämä
sanat paperille näpertelee:
“Niin
kauheasti pelkään Mörön märinää
kun
hämärässä olen ihan ilman ystävää
siis
lohdutathan minua, jos olet kiltti peikko
on
pimeää ja olen pieni Tuittunen ja heikko..”
Tuittu
kirjeen joka sanan huolella tavaa
tämän
jälkeen pullonkorkin varovasti avaa
kirjeen
sisään taittelee ja vesille viestin laskee
horisonttiin
utuiseen kohdistaa sitten katseen
Kun
pullo lipuu kauemmas, niin Tuittu huokaisee
on
kaikki häntä ympäröivä
karmeaa
edelleen
vaan
ajattelee hän, ehkä joku
tuolla
toisella puolen
Pullopostin
lukee
ja
tuntee piston huolen
Ja
meloo halki meren, sinervän ja hyytävä
Ehkä
Tuittu hänestä saa ensiystävän.
---
Siinä ystävänpäivän osalta kaikki Punssiblogissa tänään. Tapaamisiin taas ensi kerralla, muistakaa olla lempeitä toisillenne <3
- iitu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti