Joku muu(mi), mikä? - Niiskuneiti


Heipsulivei muumiblogista jälleen! Marraskuun toinen postauksemme palaa pitkästä aikaa hahmoesittelyjen pariin, kun valokeilaan nostetaan Niiskuneiti.



Kuka on Niiskuneiti?


Niiskuneidistä puhuttaessa monelle tulee kenties ensimmäisenä mieleen romanttinen, vähän turhamainen Muumipeikon huomiota haikaileva nuori niisku. Tämä pehmeällä otsatukalla somistettu hahmo asuu kaksin isoveljensä Niiskun kanssa, ja pitää huolta että hänen vähän hajamielinen ja keksintöjen maailmaan uppoutunut veljensä saa mm. syödäkseen eikä vajoa apatiaan kun jokin hänen kokeiluistaan menee mönkään. Niiskuneiti kuuluu myös ns. Muumilasten ydinkaveriporukkaan, ja viihtyy paljon erityisesti Muumipeikon seurassa. 


Monet ehkä mieltävät Niiskuneidin melko hömpäksi hahmoksi, jonka ajatuksissa ovat usein keskiössä romantiikka, kukkaset ja muu lässytys. Hän on kuitenkin myös suhteellisen kypsä ja huolehtivainen luonne, jolle perhe ja läheiset ystävät ovat kovin tärkeitä.


Niiskuneidin hahmokehitys


Kun otetaan huomioon millaisella jytinällä Niiskuneidin hahmo saapuu Muumitarinoihin, on hänessä hahmona jonkun verran pureksittavaa. Tytön suuri ensiesiintyminenhän nähdään, kun valtavan suuri angostuurapensas yrittää ahmaista hänet suihinsa. Onneksi paikalle sattuu pelastuksenhaluinen Muumipeikko possensa kanssa, ja Niiskuneiti pelastetaan urheasti Pikku Myyn, Niiskun ja Muikkusen avustuksella.


Muumilaakson tarinoissa, muumikirjoissa ja sarjakuvissa Niiskuneiti kokee melkoisia muutoksia pitkällä tähtäimellä. Keskityn tässä postauksessa enimmäkseen Muumilaakson tarinoiden Niiskuneitiin (jotta postauksesta ei tule kilometrien mittaista analyysiä Niiskuneidin eri tulkinnoista), mutta sivuan myös sarjakuvien ja kirjojen versiota.


Niiskuneitiä rakennetaan hahmona hyvin paljon yksittäisten vain häneen keskittyvien jaksojen kautta. Tytölle sattuu sarjan aikana useampia havereita - tämä vierii alas mäenrinnettä ja kolauttaessaan päänsä kuvittelee muuttuneensa Muumilaakson prinsessaksi (blame it on Muumipeikko), yhdessä kohtaa salama iskee tytön päähän ja tekee tästä selvänäkijän, ja yhdessä alkupään jaksoista hattivatti sähikäistää Niiskuneidin ja tekee tästä tilapäisesti kaljun. Tämän lisäksi Niiskuneiti saa aika pahasti köniin hoivatakseen ottamiltaan kauhukakaroilta Nipsiltä ja Napsilta (MTV:n käännöksessä Narina ja Kitinä).  Lyhyestä vitsi kaunis - Niiskuneitiä ei sarjassa päästetä helpolla. 


Niiskuneidin käristys jaksosta Hattivattien salaisuudet (Yle)

Havereiden lisäksi Niiskuneiti toki kokee ja tekee sarjassa muutakin. Tyttö on hirmuisen pihkassa Muumipeikkoon, haluaa määrätietoisesti olla aina auttamassa niitä jotka ovat hänelle tärkeitä ja on valmis tekemään hurjiakin asioita rakkauden vuoksi. Tyttö on toki persoonaltaan romanttisuudelle perso ja suorastaan mustasukkainenkin varsinkin Muumipeikosta - tämä näkyy esim. Primadonna- jaksossa, jossa vaaleanpunaisen, hattaraa muistuttavan Primadonnan kauneus saa Muumipeikon täysin pauloihinsa. Niiskuneiti ottaa asiasta kunnolla nokkiinsa, mutta kuitenkin kärhämät näiden kahden välillä saadaan lopulta 
selviteltyä. 


Romantiikan lisäksi Niiskuneiti osaa kuitenkin ottaa myös vastuuta - onhan huomioitava se, että tyttö asuu yksin isoveljensä kanssa joka hädin tuskin tietää miten voileipä voidellaan. Kahden kesken asuvista sisaruksista Niiskuneiti on ehkä enemmän se “tunneperäinen ajattelija”, joka toisaalta takoo järkeä Niiskun kalloon kun isoveikka keskittää energiansa ja ajatuksensa vain uusiin keksintöihin. Jollain tapaa kovin herttaista Niiskuneidissä on se, miten kovasti hän myös uskoo veljensä keksintöihin vaikka tämä onnistuukin sössimään hommansa moneen otteeseen sarjan aikana.


Samanlainen vastuullisuus kumpuaa Niiskuneidistä monessa jaksossa - esimerkkinä vaikkapa jaksot, joissa Muumimamma lähtee etsimään salaperäistä ruokalajia sekä Muumipeikon iso kala. Näissä Niiskuneidin avulias puoli nostaa päätään niin, että hän lähtee harjoittamaan kokintaitojaan Muumimamma kakkosena. Hauska juttu sinällään on, että joissakin jaksoissa Niiskuneidistä luodaan ihan hyvän kokin kuva, ja esim. Salaisessa ruokalajissa tämän keittotaidot saadaan vaikuttamaan kohtalaisen alkeellisilta suhteessa Mamman pöperöihin.



Mutta sitten lyhyesti siihen, mimmoinen tyyppi tämä samainen romanttinen hömppä on sarjakuvissa. Siinä missä tv-sarjassa Niiskuneidillä on semi fiksu pää harteillaan, sarjakuvissa tämän huomio keskittyy n. 70 prosenttia ajasta romantiikkaan ja höpsöttelyyn. Niiskuneiti vokottelee miehiä minkä ehtii ja koettaa kaikin mahdollisin tavoin esim. tehdä Muumipeikon mustasukkaiseksi (mitä tämä toki tekee Muumilaakson tarinoissakin, mutta sarjiksissä vielä räikeämmin). Niiskuneiti onkin sarjakuvissa kärjistetty vahvasti naiseksi, joka elää romanttisella hömpällä ja havittelee moneen otteeseen hieman pintokiiltomaistakin elämäntyyliä.

Niiskuneiti testailemassa uusinta rantamuotia Muumit Rivieralla - elokuvassa, joka perustuu vahvasti Muumiperhe Rivieralla - sarjakuvaan

Kirjojen Niiskuneiti on ehkä näiden kahden Niiskuneidin hyvä sulautuma - toki kyseessä on se ns. alkuperäinen Niiskuneiti, josta uudet muodot ovat saaneet alkuperänsä. Niiskuneiti on kirjoissa kohtalaisen vastuuntuntoinen ja fiksukin tapaus, toki samalla tapaa taipuvainen romanttisiin aatoksiin ja on välistä myös sinnikkään pinnallinen olento. Hyvä esimerkki tästä on Taikurin hattu- kirjassa, jossa Niiskuneiti on mustasukkainen Muumipeikolle lahjaksi antamastaan Puukuningattaresta - puisesta naisesta, joka on kaikkea muuta kuin elävä.

Niiskuneidin turhamaisuus kumpuaa kirjoissa yleensä pintaan silloin, kun tällä on joku jonka kanssa olla turhamainen. Vaarallinen juhannus- kirjassa esimerkiksi Niiskuneiti arvostelee Mymmelin kanssa Miskaa, joka ei heidän mielestään ole riittävän naisellinen tai panosta tarpeeksi ulkonäköönsä. Miska tulistuu aiheesta silmittömästi, ja tämän myötä Niiskuneiti ymmärtää että kaikessa ei välttämättä ole kyse pelkästä ulkonäöstä.



Muumikirjoista muuten hassu juttu - Niiskuneiti ei enää ole hollilla Muumipapassa ja meressä (taitaako olla edes näkymättömässä lapsessa, tsekaan tän kans myöhemmn), eli ei ole niin keskeinen henkilö kuin ydin-Muumiperheeseen kuuluva. Kirjoissa Niiskuneidin taival päättyy Taikatalvi-romaanin loppupuolelle, ja tämän jälkeen tuuheatukkaista romantikkoa ei laaksossa enää nähdä.


Läheisimmät suhteet


Niiskuneidille ehkä keskeisimpiä olentoja Muumilaaksossa ovat tämän ainoa veli Niisku sekä totta kai Muumipeikko. Näistä tyypeistä jälkimmäiseen hänellä on vähintään paljon kysymyksiä herättävä suhde, jonka statuksesta on vaikeahkoa ottaa selvää - missään kohtaa sarjaahan nämä kaksi eivät virallisesti ala esimerkiksi seurustella, vaikka Niiskuneidin romanttinen luonne kyllä tuntuu kyllä punastuttavan Muumipeikkoa harva se hetki. Mikä hyvänsä näiden kahden välinen suhde onkin, on selvää että Niiskuneiti välittää Muumipeikosta syvästi ja viihtyy tämän seurassa likimain jatkuvasti. Muumipeikon osuutta tässä yhtälössä en tässä kohtaa lähde kummemmin puntaroimaan :D
Niiskuneiti äidinrakkauden pauloissa Äidinrakkaus(Yle)- jaksossa.


Niiskun ja Niiskuneidin suhde puolestaan… noh, siitä voitaneen olla monta mieltä. Kuten jo aiemmin sanoinkin, uskoo Niiskuneiti sokeasti veljensä onnistumiseen ja tsemppaa tätä aivan täysiä, vaikka Niisku itse epäilisi kykyjään - mitä sarjassa tapahtuukin kohtalaisen usein. Niiskuneiti myös huolehtii parhaansa mukaan veljensä fyysisestä jaksamisesta, kokaten veljelleen pöperöt kun tällä on oleellisempaa tekemistä kuten ihmeliiman valmistaminen. Vaikka isoveikka onkin hyvin usein uppoutunut omiin maailmoihinsa eikä aina ihan ymmärrä arvostaa siskoaan, pienistä teoista ja jutuista kuitenkin näkee että hän suhtautuu sisareensa välittävästi.

Niisku katsomassa Niiskuneidin hyvinvoinnin perään Jättiläiskurpitsa (Yle)- jaksossa.
Nostaisin vielä yhtenä hahmona Muumilaakson tarinoista Muumimamman, jota Niiskuneiti tuntuu pitävän jonkinlaisena esikuvanaan. Onhan Mamma Muumipapan kanssa niinsanotusti onnistunut kasvattamaan pojan josta Niiskuneiti niin kovasti pitää, ja pitää ns. myös huolta siitä että hänen perheellään ja näiden läheisillä on aina mahdollisimman hyvät oltavat. Tällaiset piirteet tekevät mammasta toki mainion esikuvan, ja monessa jaksossa Niiskuneiti kääntyykin Mamman puoleen kun hänen mieltään painaa jokin ongelma. Hieman syvällisemmällä tasolla uskaltaisin sanoa, että Niiskuneiti pitää mammaa tärkeänä olentona siksikin, ettei hänellä Muumilaakson tarinoissa tai muumikirjoissa ole omia vanhempia - tai mikäli onkin, ei näistä koskaan mainita Muumilaakson tarinoissa tai Muumikirjoissa.


Reinkarnaatio


Niiskuneiti on sen verran romanttinen ja hömppä hahmo, että itselläni mieleen tuli saman tien Disneyn Lumottu-elokuvan Giselle - hyvin stereotypistiseksi kirjoitettu prinsessahahmo, joka eksyy kyseisessä elokuvassa taikaportin kautta nykymaailman New Yorkiin ja koettaa selviytyä suurkaupungin melskeessä hyvin käytännönläheisen ja järkevän Robertin tuella.

Disneyn Lumottu-elokuva (2007), päärooleissa Amy Adams ja Patrick Dempsey.

Siinä kaikki Niiskuneidistä hahmona tällä kertaa! Millaisia fiiiliksiä sinulla on kyseisestä hahmosta?



Ensi kertaan!

- Iitu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti