Mietteitä Muumilaakso -sarjasta, osa 3/5

Heipparallaa! Tällä kertaa ruodimme taas tarkemmin Muumilaakso -sarjaa, ja näkökulmana ovat tänään animointi ja musiikki. Olemme käsitelleet jo aiemmin sarjan käsikirjoitusta ja hahmoja, ja voit löytää ne Muumilaakso-tagista.


Animointi


Animointi ja sen visuaalisuus ovat olleet yksi tämän sarjan ns. timanteista, joka nosti intoa tätä sarjaa kohtaan, kun sarjasta alkoi ilmestyä ensimmäisiä kuvia. Animaatio on pitkin sarjaa laadukas muutamaa ratkaisua lukuunottamatta.


Erityisesti maisemat ovat mieletöntä visuaalista herkkua, ja tapahtumien miljöisiin on panostettu toden teolla. Näiden avulla kohtauksien uskottavuutta on pystytty rakentamaan entistä vahvemmaksi ja tunnelmalliseksi.

Lisäksi suuren plussan saa sarjan Muumitalo. Kyseinen paikka on rakennettu kekseliäällä tavalla, ja sen pintoihin ja väreihin on käytetty paljon mielikuvista. Muumitalon huoneet eivät ole keskenään samanlaisia. Talon ulkoasuun panostaminen näkyy myös Vilijonkan talossa. 


Erikseen hahmojen animoinnista haluan mainita kahden henkilön hiukset: nimittäin Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen. Aiemmissa sarjoissa Muumipeikko on vaikuttanut semikaljulta, mutta uudessa sarjassa hänen päänsä päällä on ohuelti karvoja. Lisäksi animoinnissa on panostettu erityisesti Nuuskamuikkusen hiuksiin, liekkö hänen hiustensa budjetti ollut suuri?



Mitkä sitten ovat olleet niitä aiemmin mainittuja kompastuskiviä? Yksi isoimmista ongelmista on sarjan hahmojen sarjatuotanto. Tämä näkyy erityisesti aiemmassa postauksessa mainittujen Hemulien määrässä, ja samassa kohtauksessa olevan joukon yhdennäköisyydessä. Esimerkiksi orpolasten kohdalla ei ole käytetty pahemmin luovuutta, vaan nämä on suoraan veistetty saman muotin mukaan. Sama korostuu myös teatterinäytöksen yleisössä.

Ja nyt kun päästiin siitä Nuuskamuikkusesta puhumaan, niin vaikka hiukset olisivat täyden kympin teos, niin hänen vaatteensa ovat sitten toista maata. Nuuskamuikkusen vaatteet näyttävät kovettuneelta marsipaanilta, jotka eivät laskeudu normaalin vaatteen tavalla, tai reagoi esimerkiksi ympärillä olevaan säähän. 


Lisäksi Mamelukki näyttää ylikasvaneelta ahvenelta. 

Musiikki

Musiikki sen sijaan jakaa mielipiteitä - monet ovat tuntuneet pitävät Muumilaakson musiikista. Sarjan lauletut kappaleet onkin voinut kuunnella Spotifysta jo pidemmän aikaa.
Instrumentaalimusiikki on pitkin sarjaa kaunista, vaikka jokainen kappale ei ehkä ihan omaa paikkansa löydä. Tässä osiossa haluan kuitenkin enemmän puhua sarjan lauluosuuksista, jotka tuntuvat saavan suurempaa roolia osakseen muun musiikin sijaan. 
Lauluissa ensinnäkin hämmentää kappaleiden englanninkielisyys. Sarja on totta kai kansainvälinen, ja laulut on haluttu kenties pitää suomenkielisessä versiossa originaalina. Kaikesta huolimatta on kummallista, ettei yhtäkään laulua ole käännetty suomeksi. Onko tällä haettu siis kansainvälisen sarjan tuntua, vai onko lauluilla haluttu korostaa kohtausten taiteellisuutta?

Lauletut kappaleet tuntuvat muutenkin vähän erikoisilta itse sarjan jaksoissa, jolloin en itse pitänyt niistä. Lauletut kappaleet tuntuivat rikkovan merkittävällä tavalla useita kohtauksia, jossa hiljaisuus olisi ollut se pääpointti, jolla kohtaus olisi ollut taianomainen ja enemmän muumia. Oli ylipäätänsä turhauttavaa ja raskasta, kun koko sarjan aikana ei tuntunut olevan hiljaisuutta, vaan koko ajan oli oltava jotain puhetta - joko hahmon tai laulun muodossa.
En kuitenkaan suinkaan sano, että sarjan lauletut kappaleet olisivat huonoja. Olen itse kuunnellut kyseisiä kappaleita esimerkiksi kävelyllä ja opiskellessa, mutta ne eivät jotenkin tuo mieleeni muumeja, tai tunnu istuvan sarjan kohtauksiin.


Mitä olet itse pitänyt Muumilaakso-sarjan animoinnista tai musiikeista?


Nähdään taas pian seuraavassa postauksessa!


- nizku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti