Luukku #20: Joku Muu(mi), mikä? - Mörkö

Tervetuloa luukkuun numero 20! Tänään nostamme Muumien hahmokortistosta jälleen uuden hahmon tutkittavaksi, kun hahmoesittelyissä vuoronsa saa monien pelkäämä ja tuhansien tulkintojen ikoninen Mörkö.

Kuka on Mörkö?

Niin, kuka tosiaan on Mörkö? Tämä hyhmäinen, kylmä ja hirviöksikin kutsuttu olento asustaa Muumeilta kuultujen huhujen mukaan joko Muumilaakson metsissä tai yksinäisillä vuorilla, kulkien paikasta toiseen eräänlaisen haamun lailla. Mörön tunnistettavin ominaisuus lienee tämän kaiken jäädyttävä olemus - mihin Mörkö kulkeekin, tämä jättää jälkeensä pelkkää kuollutta maata.

“Silloin he näkivät Mörön. Jokainen heistä näki hänet. Hän istui liikkumattomana hiekkakäytävällä portaiden edessä ja tuijotti heihin pyöreillä, ilmeettömillä silmillään. Ei hän ollut erikoisen suuri eikä näyttänyt erityisen vaaraliseltakaan.  Jokainen vain tunsi että hän oli kauhean ilkeä ja saattoi odottaa kuinka kauan tahansa.

Ja se oli kauheata.

(- Taikurin hattu)

Mörön taustoista ei tiedetä juuri paljoakaan - hänestä on vaikea sanoa ikää, persoonallisuutta, perhetaustoja, asuinpaikkaa, ei oikeastaan juuri mitään. Sirke Happosen Muumiopas kuvaa hänet yhdellä lauseella osuvasti “itse itsenäisyydeksi ja pimeydeksi, kylmäksi kallionmuotoiseksi hahmoksi”. Mörkö koetaan Muumilaaksossa suureksi uhkaksi todennäköisesti juuri siksi, että hän on koko laaksolle niin tuntematon olento. Ja kun ottaa huomioon miten karmaisevaa on ajatuskin Mörön jäätävästä läheisyydestä, ei tämä Mörön välttely liene mikään ihme. Mörköä ei kuitenkaan vältellä vain fyysisesti, vaan myös puheen tasolla: Happosen mukaan mm. Muumimamman mielestä Möröstä ei tulisi puhua sillä “tästä puhuminen vain kasvattaa mörköä, ja pahimmassa tapauksessa tämä jää seuraamaan pelkääjäänsä”.

Erot kirjassa ja tv-sarjoissa

Muumikirjoissa kohdataan hyvinkin paljon oletetusti eri Mörköjä - näistä tunnetuin on toki se Mörkö, joka kulkee mm. Taikatalvi-, ja Taikurin hattu- kirjoissa. Mörköjä voi löytää kuitenkin myös Kuka lohduttaisi Nyytiä- kuvakirjassa jossa tämä pelottelee onnetonta Tuittua, sekä Muumipapan urotyöt- romaanissa jossa Mörkö jahtaa kalliomuodostelmissa hemulitätiä. Keskityn tässä postauksessa siihen Mörköön, joka eniten on läsnä Muumikirjoissa, koska loogisesti hänessä myös tapahtuu eniten hahmokehitystä.

Mörkö tulee muumikirjoihin, kuten aiemmin sanottu, silmittömän kovana uhkana joka on tulossa ottamaan pikkuruisilta Tiuhdilta ja Viuhdilta Kuningasrubiinin. Ensimmäisessä kirjassa tavattu Mörkö kasvaa kuitenkin tulevissa kirjoissa melkoisesti - samainen Mörkö nähdään kunnolla seuraavan kerran itse asiassa vasta Muumipappa ja meri- romaanissa.  Taikatalvessa tämä nähdään lyhykäisesti sivuhahmona, joka käy istumassa tv-sarjassakin nähdyn keskitalven kokon päälle ja pilaa talvisten pikkuotusten juhlahetken.

Muumilaakson tarinoissa Mörkö näyttäytyy nimenomaan sivuhahmona, joka pelottelee laakson asukkaita milloin minkäkin syyn takia. Hänestä ei tehdä erityisen inhimmillistä hahmoa, mikä sinällään on loogista; jokainen lastensarjahan (tai sarja ylipäätään) tarvitsee jonkinlaisen pahiksen joka aiheuttaa vilpitöntä pelkoa. Mörkö kulkee Muumilaakson tarinoiden taustalla yhtälailla varjona, jonka ainoa merkitys tuntuu olevan jonkin jahtaaminen tai pelottelu; eräänlainen ikuinen vaellus vuodenajasta riippumatta.

Isoin ns. fyysinen ero kirjojen ja Muumilaakson tarinoiden Mörössä on, että Muumikirjoista Taikurin hatussa tämä myös kunnolla puhuu. Toki Mörkö sanoo Pikkuruiset vieraat- jaksossa “MINÄ PALAAN”, mutta Taikurin hatussa tämä puhuu useita kokonaisia lauseita - ei toki hirvittävän montaa, mutta useamman kuin yhden joka tapauksessa. Mutta yhtä kaikki, sekä kirjoissa että tv-sarjassa Mörkö mielletään pelottavaksi hirviöksi jonka likelle ei kannata mennä. Toki on nostona sanottava myös Muumien kakkoskauden Hiekkaveistoksia- jakso, jossa Myyn tekemä Mörkö- hiekkaveistos “herää henkiin”, ja pelastaa Myyn metsäpalon keskeltä jäädyttämällä roihuavat tuliset puut. Kohtaus itsessään tosin on pikkuriikkisen absurdi ja katsojalle annetaan ensimmäisenä käsitys että Pikku Myy on vain kuvitellut hiekkamörön muodonmuutoksen, mutta toisaalta… mikä muu metsäpalon olisi sammuttanut, kun muut muumiperheen jäsenet pääsivät palopaikalle vasta myöhemmin?

Kirjoissa on menty Mörön hahmon kanssa rutkasti edemmäs mitä tv-sarjassa. Kuten todettu, suurin muutos tapahtuu Muumipappa ja meri- romaanissa jossa Muumiperhe matkaa majakkasaarelle papan inspiraationpuutteen vuoksi. Muumiperheen myrskylyhtyyn ihastunut Mörkö matkaa läpi meren Muumiperheen ja lyhdyn perässä, ja hänen matkastaan ja olemuksestaan kerrotaan mielestäni silmittömän hienolla tavalla:

“Mörkö oli tottunut autioihin taloihin, hän näki heti, ettei täällä sytytettäisi valoa hyvin pitkään aikaan. Hän tassutteli hitaasti takaisin rinteen yli ja vuorta kohti. Lasipallo kuvasti häntä hetken, sitten se verhoutui taas epätodellisuuden sineen. Pelon huokaus vavahdutti metsää Mörön kulkiessa eteenpäin, sammalen alla juosta vilistettiin, oksien välistä kuului pelästynyttä lepatusta, pienet kiiltävät silmät sammuivat joka paikassa. (--)

Sen (Mörön) aika oli loputon, se eteni verkalleen ja vailla määrähetkiä. Sen jakoivat jaksoihin vain ne harvinaiset ja satunnaiset valot, jotka syttyivät kodeissa syyspuoleen.”

Mörkö kuvataan Muumipapassa ja meressä huomattavasti emotionaalisemmin, mutta yhtälailla etäiseksi hahmoksi. Mörkö kaipaa kirjassa selkeästi valon äärelle, paikkaan missä joku tai jokin ei näkisi häntä ainoastaan kylmänä ja yksinäisenä varjona. Muumipeikko toimii kirjassa vahvasti Mörön “oppaana” ja fyysisenä valontuojanakin, kun nämä kaksi kohtaavat useina öinä majakkasaaren rannalla; Muumipeikko myrskylyhdyn kanssa, Mörkö kalvakkana itsenään. Kohtaamiset toistuvat läpi kirjan, kunnes aivan lopussa Muumipeikko huomaa perheen paloöljyn loppuneen ja tämän vuoksi hän saapuu rannalle ilman lyhtyä. Se, mitä kohtaamisessa tapahtuu, on suorastaan sydäntäsärkevää luettavaa:

“Äkkiä Mörkö alkoi laulaa. Hän lauloi ilolauluansa ja huojutti ruumistaan edestakaisin niin että hameet lepattivat, hän tömisti ympäri hiekalla ja osoitti kaikin keinoin olevansa iloinen, kun Muumipeikko oli tullut. (---) Kun Mörkö oli kadonnut, Muumipeikko meni hietikolle ja tunnusteli sitä. Se ei ollut enää jäässä. Hiekka oli samanlaista kuin ennenkin eikä se kuhissut enää.”

Rakastan yli kaiken sitä, että Tove antaa näiden Muumikirjojen lopussa Mörölle huomattavasti pehmeämmän minän. Hän ei ole samankaltainen kuin Muumilaakson tarinoissa nähtävä kammottava hirviö, vaan pohjimmiltaan jonkinlaista lämpöä ja huomiota kaipaava olento.

...Niin kuin ehkä me kaikki muutkin?

Reinkarnaatio ja symboliikka

Ensimmäinen fyysinen mielleyhtymäni Möröstä oli (joskin kaukaa haettu) Henkien kätkemän Kasvoton, joka ei persoonaltaan kylläkään valtavasti muistuta Mörköä - Kasvoton kun on (vapaan tulkintani mukaan) eräänlainen ihmisten ahneudesta ja kyltymättömyydestä syntynyt hirviö, joka ahmii ahmimasta päästyään; aluksi ruokaa ja lopulta myös todellisia olentoja. Kasvotonta voisi verrata ehkä jonkinlaiseen Mörön pahaan vastineeseen, joka on ulkomuodoltaan pelottava, mutta sisimmältään vielä pelottavampi.

Mörölle varmasti löytyy muitakin reinkarnaation vastineita monesta eri mytologiasta ja muista fiktiivisistä teoksista sekä ihan tosimaailmastakin - monia meistä on varmasti jossain kohtaa lapsuutta peloteltu möröistä kaapissa, sängyn alla tai ikkunan takana. En kuitenkaan halua rinnastaa Muumien mörköä tässä kontekstissa näihin otuksiin, vaan ennemmin puhua siitä mitä Mörkö mielestäni symboloi.

Kuten Tovekin on kirjoittanut, Mörkö on todellinen yksinäisyyden ja omien pelkojemme muodostama varjo. Mörkö vaanii kintereillä kun koemme olevamme epävarmoja, se voi tukahduttaa alleen kaiken mitä pidämme hyvänä ja arvokkaana ja saada olennot piiloutumaan peiton alle. Mörkö ei todellakaan aina ole fyysinen hahmo; se voi olla esimerkiksi se pieni ääni takaraivossa, joka ei jätä rauhaan levottomina hetkinä ja saa ajatukset tuntumaan liian raskailta.

Muumipapassa ja meressä Mörkö heijastetaan vahvasti myös kuoleman symboliksi - kirjassa esiintyvä Mörkö on näet myös reflektiota Tovea kohdanneesta oman elämän menetyksestä. Tove menetti noihin aikoihin isänsä, ja siksi kirjassa oleva Mörkö on ikään kuin kylmä totuus, jota Muumipeikko (=tosielämässä Tove) pyrkii väistelemään ja pakenemaan. Muumipeikon äiti (=tosielämässä Ham, Toven äiti) kuitenkin rohkaisee Tovea näkemään Mörön nimenomaan asiana, joka on kohdattava jotta sen kanssa voi elää. Tämä mielestäni lisää kirjan painoarvoa aivan valtavasti, kun ajattelee miten Mörön hahmo edustaa nimenomaan jotain mitä ei ikuisesti voi juosta karkuun.

Mörkö edustaa meille kaikille varmasti eri asioita - joillekin se on kylmä ja kaiken jäädyttävä haamu, joillekin rinnassa kulkeva musta möykky, joillekin lapsuuden traumahahmo. Kyseessä on yksi Muumilaakson ja Muumiuniversumin monitulkintaisimmista hahmoista, ja siksi koenkin Mörön yhdeksi hienoimmista olennoista mitä koskaan on satukirjoihin luotu. Mörkö ei ole vain Mörkö, se on kollaasi kauheuksia jotka piinaavat ihmismieltä ja samanaikaisesti haave löytää pimeyden keskeltä valon kipinä.

Tiesitkö, että…?

• Mörkö on sukupuoleltaan nainen, mikä tulee monelle jatkuvasti pienenä yllätyksenä!
• Mörkö on Toven sanojen mukaan alunperin symboloinut ympäröivää yhteiskuntaa, joka on tuominnut ja koettanut kylmettää seksuaalivähemmistöt joihin Tove itsekin kuului. Toisin sanoen Taikurin hattu -romaanissa Tovea ja Vivicaa symboloivat Tiuhti ja Viuhti pakenevat omaa Mörköään, jolta he yrittävät parhaansa mukaan piilotella salaista rakkauttaan symboloivaa Kuningasrubiinia. Toven ja Vivican suhteesta on aiemmin kirjoitettu mm. tässä postauksesta
• Kun Tovelta on lukijakirjeissä kysytty tuleeko Mörkö olemaan ikuisesti kylmä, on Tove kirjoittanut lukijoilleen että Mörön kylmyys ei ole loputonta. Tove on selittänyt, että samassa universumissa elää myös “herramörköjä” (ruots. Herr Mårran), jonka kohdatessaan Mörkö lämpenee (samalla tavalla kuin Mörkö lämpenee esimerkiksi Muumipapassa ja meressä). Tällainen tilanne voi Toven mukaan synnyttää aikojen saatossa pieniä vauvamörköjä, jotka ovat lämpimiä ja jäävät myös sellaisiksi. Liikuttavaa, eikö ;_;
• Myös Möröstä on jäärouvan lailla tehty Suomessa Aseman lasten toimesta elokuva, jonka voit chekata tästä! (Leffa on ainakin allekirjoittaneen mielestä super-kuumottava, joten be warned!)

Tässä kaikki Möröstä tällä kertaa - paljon on vielä sellaista, mitä tästä hahmosta haluaisin analysoida ja kertoa mutta silloin postauksesta tulisi pikemminkin romaani kuin muutaman sivun mittainen kooste. Jos tahdot keskustella Möröstä tai jakaa omia mielipiteitäsi hahmosta, iske ihmeessä kommenttia kenttään (tai tervetuloa keskustelemaan kanssani vaikka Twitterissä yksityisviestillä, koska Mörkö on niitä hahmoja joista harvoin voin puhua liikaa :D)

- iitu