Joku muu(mi), kuka? - Juksu

Heipparallaa kaikille, ja mukavaa marraskuun alkua! Palaamme jälleen muumihahmojen tarkastelun pariin, kun on aika perehtyä Muumipapan seuraavaan nuoruusvuosien ystävään. Vuoronsa saa tällä kertaa Juksu.


Kuka on Juksu?


Juksu on omapäinen ja hieman laiskan oloinen olento, joka elää niin kuin huvittaa. Hän on osa Muumipapan nuoruusvuosien kaverijoukkoa, ja näin ollen hän tuntee myös Fredriksonin ja Hosulin. Hahmona Juksu elää omien arvojensa mukaisesti, eikä hänen tapoihinsa kuulu miellyttää muita. Hän on rauhallinen ja hieman sarkastinenkin hahmo, joka ei pyri kuitenkaan tuottamaan pahaa oloa ympärillä oleville henkilöille. Juksu on myös hyvin sanavalmis, eikä hän epäröi ilmaista mielipidettään - varsinkaan, jos häntä käskytetään tai kehotetaan tekemään jotain, mistä hän ei ole kiinnostunut tippaakaan. Juksu vähät välittää ympäristön mielipiteistä, ja hakeutuu eri mieluusti tekemään asioita mitkä aiheuttavat pahennusta tai ovat kiellettyjä.


Tämän kaiken lisäksi Juksu on keskeisen muumihahmon Nuuskamuikkusen isä. Oletettavasti Juksulla ei ole muita lapsia, tai ainakaan näistä ei ole mainittu mitään. Voit lukea lisää Juksun ja Nuuskamuikkusen perhedynamiikasta tästä postauksesta


Hahmokehitys & symboliikka


Koska Juksu esiintyy ainoastaan “Muumipapan urotyöt” -kirjassa (suom. 1950), sekä kolmessa jaksossa Muumilaakson tarinoiden osalta, ei hänellä ole tulkittavissa syvällisempää hahmokehitystä. 


Kun lähdin miettimään Juksun symboliikkaa, sivuutin kokonaan Nuuskamuikkusen ja hänen isänsä välisen suhteen. Näen, että koska nämä hahmot eivät tunne toisiaan riittävästi kummassakaan adaptiossa (kirja ja Muumilaakson tarinoita), jolloin tämä ei tarjoa tarpeeksi materiaalia symboliikan muodostamiseksi. Tämän myötä lähdin pohtimaan Juksun roolia Muumipapan urotyöt-kirjan kautta ennen kaikkea siitä näkökulmasta, mikä merkitys Juksulla on Muumipapalle. 



Juksu on Muumipapan nuoruuden ystäväpiiristä ainoa, jonka kanssa Papalla tuntuu menevän sukset ristiin. Kirjassa Muumipappa koetaan usein närkästyneesti Juksun käytöksestä ja elämänasenteesta, sillä se poikkeaa merkittävästi Papan omasta maailmankuvasta. Muumipappa kokee Juksun olevan liian välinpitämätön ja ettei tämä ole kiinnostunut oikeista asioista - ainakaan Muumipapan mielestä. Muumipappa loukkaantuu usein Juksun asenteesta ja käytöksestä, kun tämä ei reagoi asioihin tämän toivomalla tavalla. Siinä missä Muumipappa kokee itsevaltiaan olevan epäuskottava tämän keksiessä kaikenlaisia hassutuksia, on tämä Juksun mielestä aivan loistavaa. Muumipappa haluaa muistelmien aikana saada Juksun kerrankin hämmästymään jostain, ja että Muumipappa saisi tältä ihailua osakseen. En kutsuisi Muumipappaa ja Juksua välttämättä kilpailijoiksi, mutta Muumipappa kokee näkyvimmin eripuraa juuri tätä kohtaan. Tämä rikkoo nuoren Muumipapan ns. kuplaa siitä, miten kaikki ei voi edetä hänen mielensä mukaan.


Läheisimmät suhteet


Juksun läheisimmät ystävät löytyvät merenhuiskeen muusta miehistöstä. Kaveriporukan välisiä suhteita voisi kutsua jokaista osapuolta kunnioittavaksi. Juksu saa olla juuri sellainen kuin hän on, ja esimerkiksi Fredrikson selkeästi kunnioittaa Juksun maailmankatsomusta. Juksu kokee olonsa kaikesta päätellen riittävän hyväksi ja vapaaksi näiden ystävien keskellä, sillä tuskin mikään velvoittaa häntä olemaan heidän seurassaan. 



Fredriksonin, Muumipapan ja Hosulin lisäksi Juksun hahmoon liittyy vahvasti vanhempi Mymmeli, johon Juksu ihastuu aivan höpönä. Tällainen tunne erottuu vahvasti Juksun muusta toiminnasta tarinan aikana, sillä hän ei tunnu antavan kellekään toiselle hahmolle erityisemmin huomiota. Kaiketi Juksua kiehtoo vanhemman Mymmelin huoleton, hetkessä elävä olemus ja tämän suhtautuminen vapaaseen kasvatukseen. Muumipappa mainitsee muistelmissaan Juksun pitäneen Mymmelistä kovasti, ja että nämä olisivat viettäneet aikaa yhdessä. 


Erot kirja- ja tv-sarjoissa sekä sarjakuvissa


Muumilaakson tarinoiden Juksu on hyvin uskollinen alkuperäiselle hahmolle ja tarinalle. Tv-sarjasta tuttu Juksu on kirjan versiota pehmeämpi ja ystävällisempi, eikä tämä esimerkiksi tuo elämänarvojaan juurikaan esiin ensimmäistä repliikkiä “En usko kieltoja” (YLE) lukuunottamatta. Tv-sarjan Juksu on lähinnä hyvin tarkka kopio pojastaan Nuuskamuikkusesta. Muumilaakson tarinoissa Muumipapan ja Juksun välinen ystävyyssuhde on myös varsin neutraali, eikä näiden välillä ole mitään kränää. Kyseisessä versiossa ei puhuta myöskään Juksun ja Mymmelin suhteesta. 


Reinkarnaatio

Kuva peräisin Garfield.wikistä

No mutta kuka muu hahmo on vähintään yhtä laiska ja mukavuudenhaluinen kuin Juksu? Tietysti Karvinen! Juksussa ja Karvisessa yhdistyvät nämä kaksi mainittua piirrettä, sekä halu toimia oman pään (ja vatsan) mukaan. Kyllä Juksullekin varmasti lasagne kelpaisi! Karvisen on luonut Jim Davis-niminen sarjakuvapiirtäjä.


Ja näin marraskuu on startattu myös täällä blogin puolella! Onko Juksu yksi suosikkihahmoistasi, ja miksi? Millaista Juksun elämä oli Muumipapan muistelmien jälkeen? Entä kuka tekisi Juksulle herkkulasagnea, jos hän ei itse siihen vaivautuisi? Jos se olisi Hosuli, niin millaista lasagnea hän tekisi? :D Kaikkiin näihin kysymyksiin voitte vastata kommenttikentän puolella!


Nähdään taas pian!


- nizku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti