torstai 3. maaliskuuta 2022

Piirrä ja arvaa -muumivisailua

Heipparallaa ja oikein mukavaa maaliskuun alkua teille jokaiselle! Toivottavasti olette pystyneet nauttimaan aurinkoisesta säästä, syöneet pullaa ja nukkuneet hyvin. 

Tämän päivän postauksessa ollaankin hieman erilaisten juttujen äärellä, sillä olemme koonneet teille Iitun kanssa arvuutteluvideon maaliskuun kunniaksi. Kyseessä on tyypillinen piirrä ja arvaa-peli, jossa sekä minä ja Iitu piirsimme tietyn muumihahmon alle minuutissa. Alunperin videossa oli myös ääniraita, josta olisitte pystyneet kuulemaan miten meidän arvuuttelu toistemme piirroksista onnistui, mutta teknisistä syistä se jouduttiin poistamaan. Videon alkuspiikissä kerrotaan tarkemmin tästä, ja pahoittelut tässäkin yhteydessä teknisistä haasteita! Mainittakoon erikseen, että videon aikana olevat musiikit ovat hivenen kovalla, ja meistä riippumattomista syistä niitä ei pystynyt pistämään pienemmälle. 

Videon voi katsoa myös tästä linkistä

Joten ei siis muuta kuin video pyörimään ja arvuuttelemaan! Kyseinen video sopii katseltavaksi myös vaikka kavereiden kesken, jos näitä huikeita piirroksia haluaa lähteä arvuuttelemaan ihan kilpailumielessä.  Laittakaa ihmeessä kommenttia, että mitä piditte tämmöisestä kevyestä osallistavasta postauksesta, ja miten vaikeaa hahmojen arvaaminen oli. :D

Nähdään taas seuraavan postauksen merkeissä! 

- nizku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti