Vaapukkamehut viileään - vinkkejä ihastuttavaan Muumikesään!


Vilvoittava tervehdys Iitulta näiden hirmuisten toukokuu-helteiden ikeen alta! Suurta ajattelijaa Muumipappaa lainatakseni viime päivinä on ollut niin kuuma ettei voi edes ajatella, tai ainakin helle on tehnyt siitä astetta haastavampaa. Huolimatta helteen pehmittämistä aivoista puristin teille täksi päiväksi jälleen uuden vuodenaikapostauksen, jossa tuttuun tapaan (talvi- ja kevätpostausten lailla) jaan muutaman ajatuksen siitä miten voitte tehdä tulevasta kesästä hitusen muumimaisemman. Ei muuta kuin lippalakki päähän ja lueskelemaan!


Mamelukkikalanpyyntiin!


Sekä Muumikirjoissa että Muumilaakson tarinoissa kalastus on yksi Muumipeikon ja kumppaneiden mukavimmista harrasteista. Muumilaakson vesistähän voi tunnetusti nousta suurin piirtein mitä vain pienistä särjistä mörönkokoisiin mamelukki- ja kultakaloihin, mutta sellaisia ikäväksemme ei Suomen vesistä (ainakaan minun tietääkseni) ole mahdollista kalastaa. Siitä huolimatta kannattaa ehdottomasti kaivella onkivehkeet varastojen perukoilta, käydä nappaamassa onkimadot tai leipäpalat syötiksi kaupan hyllyltä (tai äidin kukkapenkistä) ja suunnata lähintä lätäkköä päin. Ja jos ajatus kalojen narraamisesta kuitenkin tuntuu hurjalle tai mahdottomalle, voit aina onkia ilman syöttiä ja vain nautiskella onkimisen tuomasta hurmasta!


Soutamaan ja huopaamaan!


Tunnustus heti alkuun - allekirjoittanut lukeutuu arviolta Suomen kehnoimpiin soutajiin ja huopaajiin, kun soutuveneilyistä puhutaan. Mutta sehän ei estä hehkuttamasta, miten mahdottoman vapauttavaa ja samaan aikaan jännittävää on heleänä kesäpäivänä suunnistaa kohti lähintä vesialuetta (oli se sitten meri, joki tai järvi tai joku muu) ja soutuvenettä kera soututaitoisen toverin. Muumimaisimpia souteluretkiä on vaikea ennakkoon ennustaa tai kuvailla - ne kun voivat Muumiuniversumissa vaihdella kultakalojen bongailusta lauhkeisiin meripurjehduksiin kohti tuntematonta. Mutta kuten sananlaskukin sanoo - välistä tärkeintä ei ole määränpää, vaan itse matka. Tämän muumimaisen filosofian innoittamana kannustankin kaikkia kokeilemaan edes hitusen soutelemista tänä kesänä, jos siihen vain tarjoutuu mahdollisuus. Ja muistakaa ennen veneeseen kapuamista se oleellisin asia - vaikka Muumit  lähtevätkin seikkailuilleen useimmiten ilman turvakamppeita, turvallisella purjehduksella tulee aina olla mukana pelastautumisvälineet pelastusliiveistä renkaisiin.


Aarteenetsintään!



Muumit rakastavat uusia ja jännittäviä asioita, vuorenlaella löytyneistä silinterihatuista aina laulaviin kukkiin. Siksi hyvä keino viettää muumimaista kesää on lähteä yksin tai ystävien kanssa aarteenetsintäretkelle esimerkiksi hurjan myrskyn, juhannusjuhlien tai kesäkarkeloiden päätteeksi. Aarteenmetsästyksessäkään tärkeintä ei ole määränpää tai mitä onnistut löytämään, vaan juuri etsimisestä syntyvä riemumielisyys.

Muikkusmaisesti on myös todettava, etteivät parhaat aarteet välttämättä ole käsinkosketeltavia vaan tallentuvat aarteina ihmisen muistoihin. Eli olipa aarteesi sitten myrskyveden mukanaan tuoma lasipallo tai sadoissa kellervän valoissa leiskuva auringonlasku, voit olla silmittömän ylpeä löydöstäsi!


Bongaa kevään ensi perhonen!



Muumikirjoja lukeneet lukijamme saattavat muistaa Taikurin hattu-kirjassa olevan kohtauksen, jossa Muumipeikko ja Niiskuneiti näkevät kevään ensimmäisen perhosen. Tässä lainaus kyseisestä kohdasta:


Jokainenhan tietää, että jos ensimmäinen perhonen jonka näkee on keltainen, niin kesästä tulee hauska. Jos se on valkoinen, tulee vain rauhallinen kesä. (Mustista ja ruskeista perhosista on turha puhua, se on aivan liian surullista.)
Mutta tämä perhonen oli kultainen.
Mitähän se merkitsee?” ihmetteli Muumipeikko. - Minä en ole koskaan nähnyt kultaista perhosta.
Kultainen perhonen on vielä parempi kuin keltainen”, sanoi Niiskuneiti. - Saatpa nähdä!
Taikurin hattu (alkuperäinen ensimmäinen painos julk. 1948)

Kevät (tai kesä, oikeastaan) on jo sen verran pitkällä että monet teistä varmasti ovat jo ehtineet bongailla ensimmäiset perhosensa, mutta viimeistään nyt on oiva hetki palata muistelemaan kyseistä perhosta. Kaikista maailman perhossävyistä Jansson ei valitettavasti anna värianalyysiä Taikurin hatussa, mutta varmasti internetin ihmeelliset syöverit ovat tulvillaan väritietoa perhossiipien värikartoista. Perhosista ennustaminen ei välttämättä ole sitä kaikkein tieteellisintä puuhaa (kuten Niisku varmaan sanoisi), mutta itsestäni ainakin on herttainen ajatus että ensimmäinen näkemäsi kevätperhonen voi tietyllä tapaa määrittää kesäsi suunnan tai sisällön. (Ellei perhosesi sitten sattunut olemaan musta tai ruskea, silloin voimme vaikka yhdessä kuvitella sinun näköharhailleen mokomaa.)


PIILOSILLA

Vanha kunnon piiloleikki, voiko kesäaikaan mitään hauskempaa harrastaa taivasalla tylsyyden koittaessa? Piiloleikin mahtavuus perustuu sen yksinkertaisuuteen - missionahan on vain valita etsijä, laskea yhdestä kymmeneen tai pidemmälle ja lopuksi löytää piiloon menneet ystävät. Piiloleikissä vain mielikuvitus on rajana, ja varsinkin ulkona pelattuna se voi kietoa pauloihinsa tuntikausiksi jos vain hyvää säätä ja fiilistä riittää.

Maaseudulla ja pikkukaupungeissa suosittelen piiloleikkiä pelattavaksi esimerkiksi metsässä tai vanhoissa ladoissa, suurkaupungeissa oivia paikkoja ovat esimerkiksi järkyttävän kokoiset Ikeat (jokaisen piilostelijan turistikohde numero 1), runsaspuiset puistot ja vastaavat paikat. Sisätiloissakin piilosen leikkiminen on toki sallittua, kunhan yksikään osallistuja ei väkisin koeta ahtaa itseään mustiin silinterihattuihin joissa saattaa vahingossa muuttua kummituseläimeksi.


VAAPUKKAMEHUSTAMAAN!



Muumit ovat hurjan ahkeria ja innokkaita omavaraistalouden suosijoita, jotka omatoimisesti mm. keräävät ja säilövät sieniä, marjoja ja hedelmiä ja varastoivat niitä kellareihinsa soseina, mehuina, hilloina sekä säilykkeinä. Vaikka erityisesti sienestykset ja marjojenkeruut sijoittuvat vuodenajallisesti enemmän syksyyn, olen satavarma että vähintään Muumimamma valmistaa kesäiseen aikaan runsain mitoin mehua oman puutarhan ja kasvimaan antimista. Joten jos hallussasi (tai perheesi varastoissa) sattuu olemaan mehumaija tai muu mehunvalmistusväline, suosittelen kokeilemaan esimerkiksi Muumeissa klassikkomaineen saavuttaneen vaapukkamehun valmistusta! Pikaisella googlailulla löysin vaapukkamehusta ainakin tällaisen reseptin, joka soveltuu nautittavaksi sekä kesäkuumalla että talvitutinalla. Itsetehdyssä mehussa parasta on juuri vapaus - saat itse säädellä sokerin, marjojen ja muiden ainesosien määrää ja luoda täsmälleen sellaista mehua kuin itse tahdot <3


JUHANNUSTAIAT

Kuva: Tove JanssoninVaarallinen juhannus - romaani (alkuperäinen julkaisuvuoi 1954)
Kesän kohokohta, juhannus on Muumiuniversumissa suurenmoinen juhla. Muumilaakson tarinoissa sekä Tove Janssonin Vaarallinen juhannus-kirjassa juhannusidylliä tutisuttaa pienimuotoinen tulva-aalto joka hukuttaa valtaosan Muumilaaksosta alleen, mutta tämä ei estä Muumeja nauttimasta juhannuksesta täysin palkein!

Sekä alkuperäiskirjassa että Muumilaakson tarinoita-tv-sarjan juhannusarkissa käsitellään jonkun verran juhannustaikoja ja niihin liittyvää salaperäisyyttä. Koska Muumit ja mystiikka kulkevat ajoittain hyvin kiinteästi käsi kädessä, on juhannustaikojen kokeilu mitä parhain tilaisuus päästä hieman likemmäs juuri muumien yliluonnollisempaa puolta. Aiomme käsitellä ja esitellä juhannustaikoja hieman tarkemmin vielä likempänä juhannusta, mutta vihjaan jo tässä kohtaa lukijoitamme laittamaan korvan taakse ajatuksen erilaisten juhannuskukkien sekä potentiaalisen kaivon etsimisestä juhannustaikoja varten!


RIIPPUMATON KULUTTAJAVÄKI



Oi ihana riippumatto, tuo Muumipapan, Piisamirotan ja muiden suurten ajattelijoiden suuresti suosima vuodetyyppi! Muumeille ominaista kesäkäytöstä on myös ajoittainen aivotoiminnan narikkaan lyöminen, ja mikä soveltuisi tähän tarkoitukseen paremmin kuin puiden väliin ripustettu riippumatto? Ellet satu pelkäämään vallan hirvittävästi 2 prosentin mahdollisuutta rönähtää maahan jos riippumaton köysi ei olekaan riittävän tiukalla tai on vaihtoehtoisesti kulunut kehnoksi (saati sitä, että joku näkee kyseisen tilanteen), kannustan testaamaan riippumattoa ajantappotapana! Harva asia vetää vertoja sille fiilikselle, kun köllöttelet mukavasti riippumaton uumenissa, kuuntelet leppeän kesätuulen suhinaa ja tunnet olosi täysin riippumattomaksi muusta maailmasta.



Näillä vinkeillä tahdon toivottaa kaikille vallan ihanaa kesänaikaa! Muistakaa näiden vinkkien ohessa juoda riittävästi nesteitä ja nauttia kiireettömyydestä aina, kun siihen on pienikin mahdollisuus. Toivon myös että kesähelteiden keskellä jaksatte lueskella postauksiamme - kesän mittaan tiedossa on monenmoisia postauksia Muumijaksoiluista kokkipostauksiin, joten stay tuned!


Kiitos kun luit postauksen, tavataan taas!


P.S. Vielä yksi hehkutuksen aihe - Oispa punssia löytyy nyt myös Twitteristä ja sayat.me:stä! Voitte seurata Twiteriämme tästä, päivitämme sinne tietoa uusista postauksista ja muutenkin jaamme muumiaiheisia twiittauksia parhaamme mukaan~ Sayat.me:hen puolestaan toivomme teidän lukijoiden jättävän kommentteja, palautteita ja muita juttuja, joilla saisimme tehtyä blogistamme entistä ehomman ja lukijoiden toiveita kuuntelevan :3

- Iitu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti