Hellettä pukkaa, ja niin pukkaa tänään myös uutta Muumihahmoesittelyä Oispa punssia-blogiin! Tänään postauksen valokeilassa ovat nuo Muumilaakson valkeat, ikuiset taivaltajat eli Hattivatit.
Keitä ovat Hattivatit?
Hattivatit ovat suuri ryhmä kalpeita kulkijoita, jotka äänettömästi kulkevat eteenpäin vailla selvää määränpäätä. Toisin kuin lähes kaikki muun Muumilaakson asukkaat, hattivatit eivät myöskään puhu, kuule tai näe juuri laisinkaan. Hattivateilla ei ole nimiä tai varsinaista persoonallisuutta, mikä vain lisää heidän “tuntemattomuuttaan” Muumilaaksossa.
Hattivatteihin viitataan Muumikirjoissa ja tv-sarjassa sekä sarjakuvissa “ulkopuolisina”. He ovat niitä, joista puhutaan ainoastaan ne-muodossa, ja joihin suurin piirtein kaikki Muumilaaksossa suhtautuvat vähintään epäilevästi ja vieroksuen. Muumiopasta lainaten “Mielenkiintoisinta (hattivateissa) on niiden elämäntapa, jonka useat Muumilaakson asukkaat näyttävät tuomitsevan tietämättä siitä kuitenkaan yhtään mitään.” - Sirke Happonen, Muumiopas (2016)
Hattivatteihin yhdistetään vahvasti päämäärättömyys; nämä kun kulkevat Muumiuniversumissa lähinnä paikasta toiseen tekemättä mitään erikoista tai merkittävää. Heihin syttyy elämä ainoastaan ukonilmalla, kun he sähköistyvät ja saattavat vahingossa käräyttää jonkun tielleen sattuvan onnettoman. Eli periaatteessa hattivatit ovat vähän niin kuin ladattavat patterit, jotka huonokuntoisina (eli ylisähköistettyinä) voivat aikaansaada vaaratilanteita. (Enpä tahtoisi sellaista omaan taskulamppuuni!) Uskaltaisin muuten olettaa että ukonilman ja sähköisyyden tavoittelu on myös syy siihen, miksi hattivatit kanniskelevat mukanaan ilmapuntaria - siitä kun on hyvä tarkastella mahdollisuutta seuraavaan ukonilmaan. Tämän vuoksi hattivatit luultavasti niin kovasti tulistuvat, kun Hemuli varastaa heidän ilmapuntarinsa Muumien seikkaillessa hattivattien saarella. (tämä tapahtuu Taikurin hattu-kirjassa sekä Tervetuloa hattivattien saarelle/Hattivattien salaisuudet-jaksoissa).
 |
| Hattivattien lauma pakottaa Hemulin pakenemaan salkoon, johon näiden arvokas ilmapuntari on ripustettu. Kuva Tervetuloa Hattivattien saarelle-jaksosta. |
Hattivatteihin kätkeytyy hahmoina käsittämätön määrä mystiikkaa - näistä kun loppujen lopuksi kerrotaan Muumikirjoissa ja tv-sarjassa suhteellisen vähän. Hattivateista ei haluta syystä tai toisesta puhua, koska Muumilaakson väki kokee ne uhkaavina, pelottavina tai vähintään arveluttavina olentoina. Näistä tihkuva salaperäisyys pitää sekä laakson väen että sen elämää seuraavan lukijan/katsojan etäällä hattivateista, kuin sulkien nämä omaksi yhteisökseen jota ei oman joukkion ulkopuolinen elämä pahemmin hetkeuta. Muumioppaasta löytyy lainaus, joka aika hyvin tiivistää Hattivatit olentoina: “Hattivatit pelkästään etsivät, ja vain ukkonen sytyttää niihin elämän.”
Hahmosymboliikka
Tuumasin, että koska Hattivateissa tapahtuu Muumikirjoissa ja tv-sarjassa kohtalaisen vähän ulospäin näkyvää hahmokehitystä, keskittyisin heissä hahmokehityksen sijaan nimenomaan hahmosymboliikkaan.
Kuten sanottu, hattivattiuden keskiössä on salaperäisyys ja ikuinen matkaaminen vailla määränpäätä. Luultavasti siksi Muumilaakson väki suhtautuu näihin niin kalsasti ja epäillen - Muumilaaksossa kun on totuttu siihen että tehtävillä asioilla on jokin tarkoitus ja määränpää, sen sijaan että olennot vain kulkisivat paikasta toiseen ilman minkäänlaisia aikomuksia, hyviä tai huonoja. Muumien “yhteiskunta” on siis sulkenut hattivatit pois joukostaan, tai sitten nämä ovat vapaaehtoisesti sulkeutuneet muusta yhteisöstä sivuun. Onhan näet kohtalaisen vaikeaa liittyä johonkin isompaan yhteisöön mikäli ei kykene puhumaan, kuuntelemaan tai kommunikoimaan oikeastaan muuten kuin käpäliään huitomalla.
Miksi hattivatit eivät sitten puhu, kuuntele tai kommunikoi muutenkaan? Siihen kysymykseen en valitettavasti osaa antaa vastauksia, mutta onneksi elämme maailmassa jossa on aina tilaa jokuselle Muumi-faniteorialle. En itse hirveästi ole antanut ajatusta hattivateille, mutta tätä postausta hahmotellessani aloin miettiä, saisinko jonkinlaista teoriaa irti siitä mikä on syy näiden olentojen vaiteliaisuuteen.
Vaarallinen juhannus-kirjan ja kyseisen sarja-arkin katsoneet saattavat muistaa, mitä Nuuskamuikkunen tekee vapauttaessaan orpolapsia puistonvartijan ja puistotädin vahdista? Hän kylvää maahan pikkurakeita, jotka hetken kuluttua alkavat hohtaa ja kasvaa. Pikkurakeista syntyy kasa hattivatteja, eli voisi olettaa että kaikki hattivatit syntyvät samalla tavalla - siemenistä. Sen syvemmälle kyseisten siementen syntyyn en uskalla mennä (saati siihen mistä muikkunen on moisia saanut haltuunsa), mutta haluan heittää siemenistä kehään tällaisen ajatuksen:
Ovatko hattivatit eläviä kasveja?
Tämähän on vain oletus, teoriantynkä jolle ei pahemmin ole muuta vahvistusta kuin kyseinen siementenkylvökohtaus. Mutta koska Muumiuniversumissa on aina tilaa eriskummalisuuksille, en lähtisi sulkemaan pois sitä mahdollisuutta että hattivatit ovat eräänlaisia kasveja. Tämä selittäisi osittain myös sen, miksi hattivatit eivät tähtää elämässään muuhun kuin ikuiseen vaellukseen, siihen että he matkaavat paikasta toiseen uutta sähköiskua kaipaillen. He ovat yhteiskunnan irtolaisia, tuntemattomia matkaajia joiden kanssa muut olennot eivät tahdo tehdä tuttavuutta. Voisi tavallaan sanoa, että hattivatit ovat Muumilaaksolaisille tabu, epämieluisa puheenaihe siinä missä vaikkapa Mörkö tai Jäärouva.
Kuten Muumioppaassa sanotaan “Ne (Hattivatit) haluavat vain purjehtia mahdollisimman kauas.”. Eli palatakseni symboliikkaan tämän ujon harhapolun kautta, todettakoon symboliikan loppukaneettina että hattivatit ovat kuin Muumimaailman ulkopuoliset - mitään puhumattomat ja taivaanrantaa värittömillä silmillään toljottavat pikku maailmanmatkaajat.
Läheisimmät suhteet
Kuinkahan helppoa on luoda ystävyyssuhteita, jos olet kuuro, mykkä, melkein sokea ja vielä aiheutat sähköiskuja ukonilmalla? Vaikea sanoa (kun ei aiheesta ole kokemusta), mutta ehkä näillä meriiteillä lienee aika selkeää että hattivateilla ei pahemmin ole “yhteisönsä” ulkopuolisia kavereita, ystäviä ja tuttavia.
Mutta eipä se näitä tunnu pahemmin haittaavan, heillä kun on toisensa. Jos hattivateista näet jotain voi sanoa, niin ne ovat porukkana niin hyvin yhteen hitsautuneita etteivät tarvitse pahemmin sanoja tai tekoja elääkseen symbioosissa toistensa kanssa. Heille riittää että aina on joku, jonka kanssa nousta veneeseen, lähteä taivaltamaan ja seikkailemaan sinne minne vain tuuli sattuu viemään. Saatan kuulostaa sille että vähän romantisoin hattivattien sosiaalisen elämän laatua - voihan toki olla myös, että he elävät toistensa kanssa vain koska niin heidät on vain tarkoitettu tekemään. Niin tai näin, hattivatit elävät ulkopuolisen silmään hyvin tiivistä ja sanatonta yhteiseloa, jossa kaveria ei jätetä vaikka tapahtuisi mitä. Vahva esimerkki tällaisesta yhteishengestä nähdään Tanoshii Moomin Ikka: Boken Nikki-sarjassa kun yksi hattivattilauman jäsenistä on tipahtanut Muumitalon kaivoon. Muumien avustuksella hattivatti saadaan pelastettua kaivosta, mutta tärkeää on myös huomata etteivät muut hattivatit liukene paikalta ennen kuin lajitoveri on varmasti pelastettu. Pientä, mutta liikuttavaa tarinankerrontaa. <3
Erot kirja- ja tv-sarjassa
Hattivattien ympärille ei rakenneta kirjoissa ja sarjakuvissa mitään valtavan suurta tarinaa, vaikka nämä esiintyvät tv-sarjassa aika ajoin ja ovat myös läsnä monessa Tove Janssonin kirjoittamissa kirjassa. He ovat kuitenkin pääasiassa sivuhahmoja, sellaisia jotka ovat vähän keskiössä vain Taikurin hattu-romaanissa sekä Näkymätön lapsi- novellikokoelmassa. Näistä ensimmäisessä nähdään hurja meriseikkailu, jonka temmellyksessä hattivatit mm. uhkaavat hemulia valtavana joukona kun he luulevat miekkosen vohkivan heidän ilmapuntarinsa, ja aiheuttavat muumiperheelle kauhunhetkiä sähköistyessään ukonilman aikaan. Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia-novellikokoelmassa hattivateille on omistettu oma “Hattivattien salaisuudet”-novelli, jossa Muumipappa lähtee hattivattien kanssa purjehdukselle koska haluaa kerrankin tuntea millaista on hattivattien todellinen vapaus.
Tv-sarjassa hattivateille on yhtälailla omistettu jonkin verran ruutuaikaa, mutta huomattavasti vähemmän mitä kirjoissa - hattivatit lähinnä kulkevat tv-sarjan nurkissa, aiheuttavat ehkä vähän pelästystä ja hermostusta mutta niistä ei puhuta läheskään niin paljon, mitä Toven romaaneissa ja kuvakirjoissa. Suurin ero kirjojen ja tv-sarjan hattivateilla onkin, että kirjassa hattivatit kuvataan hyvin salaperäiksiksi ja tavoitteettomiksi olennoiksi. Kirjoissa näiden määränpäättömyyttä korostetaan ahkerasti, kun taas tv-sarjassa tyydytään lähinnä sanomaan että hattivatit ovat oma joukkonsa, joka elää omaa salaperäistä elämäänsä erossa muista. Itse asiassa Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen käymä lyhyt dialogi Hattivattien salaisuudet-jaksossa tiivistää aika hyvin sen, miten Muumilaakson väki kokee hattivatit tv-sarjassa:
Muumipeikko: “He ovat todella erikoisia.”
Nuuskamuikkunen: “Eivät sen erikoisempia kuin mekään heidän silmissään.”
Reinkarnaatio
Hattivattien ujoksi reinkarnaatioksi voisi ehkä nimittää vaellusta tai purjehdusta huvikseen ja ilman määränpäätä harrastavat ihmiset. Sellaiset, jotka lähtevät luontoon tai merille vailla selkeää kohdetta, vain aikaa kuluttaakseen. Selkeäksi reinkarnaatioksi hattivateista voi nimetä myös elämäntapanaan vaeltavat kansat tai ihmisjoukot, jotka matkustavat paikasta toiseen jonkinlaista vapautta etsien.
nizku ehdotti hattivattien reinkarnaatioksi Prinsessa Mononokesta (moneskohan Ghibli-viittaus tämä oli blogissamme, hmm :D) tuttuja Kodama-olentoja, jotka ulkoisesti ovat kyllä vähintään etäistä sukua hattivateille! Kodamat ovat japanilaisia metsänhenkiä, joiden läsnäolo on merkki siitä että maailman metsät voivat hyvin - samaa ei välttämättä voi sanoa hattivateista, vaikka nämä liikkuvatkin uutterasti metsissä, saarilla ja muualla missä vain luontoa riittää. Eli ei liene ihan tuulesta temmattu ajatus, että hattivatteja ja Kodamoja yhdistää vähintään kiinnostus luontoon ja siellä kulkemiseen.
 |
| Liitulaku, olkaat hyvät. |
Kiitos kun luit postauksen, nähdään taas!
- Iitu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti